Pääministeri Juha Sipilä ilmoitti keskiviikkona, että hallituksen kokoa voidaan kasvattaa 1-3 ministerillä.
Perusteluna oli joidenkin ministerien, lähinnä oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin, valtava työtaakka. Se on hyvä perustelu, mutta ratkaiseva sysäys lienee kuitenkin toinen: perussuomalaisten tulevalle puheenjohtajalle halutaan raivata paikka hallituksessa ilman, että väistyvä puheenjohtaja Timo Soini joutuu luopumaan unelmaduunistaan ulkoministerinä.
Juha Sipilä puhui 1-3 lisäministeristä, mutta tarkoitti tietenkin kolmea. Miksi keskusta ja kokoomus suostuisivat siihen, että perussuomalaisille tulee yksi ministeri lisää, mutta niille ei? Sellaista veljesrakkautta ei ole edes SOS-hallituksessa.
Valtaa tulee siis jakoon, eikä mitä tahansa valtaa. Ministeri on iso herra tai rouva, kulkee mustalla autolla.
Jos mahdollista, ministerinpaikat ovat nyt vielä himoitumpia kuin hallituksen aloittaessa. Jos salkku napsahtaa kohdalle, jäljellä on vielä puoli vaalikautta pedata asetelmia vuoden 2019 eduskuntavaaleihin, ministerin statuksella. Ja kääntäen, kaksi vuotta on helpompi selvitä tyrimättä kuin kokonaiset neljä.
Kokoomus haluaisi vaihtokauppoja
Odotettavissa on siis melkoinen ministeribingo, jossa vain perussuomalaisten osalta peli on selvä. Jos ja kun Sampo Terho valitaan kesäkuussa puolueen puheenjohtajaksi, hänet on helppo istuttaa oikeusministeriksi, jolle kuuluvat niin sanotut Eurooppa-asiat. Näin Jari Lindström yhtäältä vapautuu pelkäksi työministeriksi, eli hommaan jonka parhaiten taitaa, ja toisaalta välttää työuuupumuksen.
Myös keskustalta löytyy sopiva salkku jaettavaksi: maatalous- ja ympäristöministerin paikka. Kuten perussuomalaisten Lindström myös Kimmo Tiilikainen on raportoinut tuplasalkun musertavasta painosta. Ahdistusta ei suinkaan ole lievittänyt, että puolueen maataloussiivessä on esiintynyt kasvavaa tyytymättömyyttä ministeriä kohtaan.
Mikäpä olisi Juha Sipilälle kätevämpää kuin vapauttaa Tiilikainen maatalousasioista ja nostaa niitä hoitamaan pertunmaalainen maanviljelijä, kansanedustaja Jari Leppä. Tiilikainen voisi pitää ympäristöministerin salkun, mikä olisi sangen suotuisa ratkaisu siksikin, että mies itse hamuaa Helsingin kuntapolitiikkaan korjaamaan pääkaupunkilaisten vinoutunutta luontosuhdetta.
Kokoomuksen tilanne on hankala. Sen hallinnoimista salkuista ainut järkevästi jaettavissa oleva on opetus- ja kulttuuriministerin salkku. Mutta tämän vaihtoehdon valtiovarainministeri, puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo sulki tuoreeltaan pois. Niinköhän vain kiveen hakattu päätös?
Ilmiselvää on, että Orpo haluaa keskustan kanssa vaihtokaupoille, kun ministerinsalkkuja splitataan. Kokoomuslaiset katsovat, että kulttuuriministerin salkku on kevyt verrattuna oikeus- tai maatalousministerin salkkuun, jotka menisivät hallituskumppaneille.
Ehkä kokoomuslaiset ovat jo unohtaneet, että kulttuuriministerille tarjoutuu loistavia tilaisuuksia nousta framille urheilusankareiden kanssa, kuten vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki Sotshin olympialaisissa osoitti.
Odotettavissa repiviä henkilövalintoja
Mutta suostuisiko keskusta vaihtokauppoihin? Vaikkapa antamaan maatalousministerin salkun kokoomukselle, jolloin tyrkyllä olisi heti pohjalainen maanviljelijä ja puolueen varapuheenjohtaja, viime vaaleissa eduskunnasta pudonnut Janne Sankelo? Mitä ihmettä kokoomuksella olisi antaa vaihdossa?
Jos peli menee tiukaksi, ehkä Orpo sittenkin ottaisi kulttuurin erilleen opetusministerin salkusta ja tarjoaisi sitä keskustalle. Enää hänellä ei ole erityistä tarvetta liehitellä viime kesän puheenjohtajakilvassa Alexander Stubbia tukeneita puoluetovereitaan – kuten Sanni Grahn-Laasosta.
Jos ministerinsalkkuja alettaisiin splitata puolueiden kesken eikä vain puolueiden sisällä niin kuin Sipilä haluaa, odotettavissa on kunniaton poliittinen näytelmä. Oikeasti ministerin salkkuja pitäisi lisätä lähinnä yhdestä syystä: lainvalmistelun parantamiseksi.
Aivan kiire ministerivalinnoilla ei toki ole. Todennäköistä on, että ratkaisu lisäministerien määrästä ja mahdollisesti salkkujaosta tehdään vasta hallituksen puolivälitarkastelun aikoihin huhtikuun lopussa. Vielä tuossakaan vaiheessa ei tosin tiedetä, kuka on perussuomalaisten uusi ministeri. Soinin seuraajahan perussuomalaisten johtoon valitaan vasta kesäkuussa.
Mutta sen Sipilän ilmoitus aiheutti, että kokoomuksessa ja keskustassa spekulointi ja sen myötä kamppailu ministerinpaikoista alkoi saman tien. Taistelu on poikkeuksetta itkua ja kokovartaloharmitusta aiheuttavaa – jopa siinä määrin, että osa ministeri-intoisista saattaa unohtaa, että seuraavaksi vuorossa ovat kuntavaalit.
6:54
