Vantaan Koivukylässä on hoivakoti, jossa vanhukset saavat herätä aamulla omaan tahtiinsa, asua omilla kuvilla sisustetussa huoneessa, osallistua virikkeisiin halunsa mukaan ja elää kuivissa vaipoissa. Omaisiakaan ei pidetä rasitteena vaan tervetulleina. Lähes satavuotias Eeva sanoo: "Täällä minun on hyvä olla".
Koivukylän hoivakotiin muutti ensimmäinen asukas viides syyskuuta vuonna 2011. Sen jälkeen heitä on tullut 23 lisää.
– Jouduin lähtemään kotoa, koska en kipeän selkäni takia enää pystynyt esimerkiksi siivoamaan lattiaa kumarassa. Mielelläni olisin jäänyt, mutta täällä minun on hyvä olla. Vaikka me vanhat akat olemme vaikeita, hädän tullessa hoitajat keksivät avun. Jos jotain marisen, niin marisen turhia, lähes satavuotias Eeva sanoo.
92-vuotias Tyyne on samaa mieltä.
Eeva (oikealla) viihtyy Koivukylän hoivakodissa.
– Tämä on ihana paikka ihanine ihmisineen. Päivät kuluvat hyvin kaikenlaisen ohjelman parissa. Itse pidän erityisesti laulamisesta, hartauksista ja ruoasta. Ystäviäkin olen saanut – ja kauniin rollaattorin, joka tuunattiin vaaleanpunaharmaan ja sinivihreän sävyillä sekä laulunuoteilla, Tyyne kertoo.
Eevan ja Tyynen kokemukset ovat toisenlaisia kuin viimeaikojen hoivakotiuutisoinnissa on kuultu. Mikä paikka tämä oikein on?
Kuusikymppisistä satavuotiaisiin
– Koivukylän hoivakoti on Vantaan kaupungin asumispalveluyksikkö, jonka otti kilpailutuksen jälkeen hoidettavakseen valtakunnallinen kuntoutus- ja asumispalvelualan yritys Tutoris Oy. Tutoris on noussut kahtena peräkkäisenä vuonna Great Place to Work® -kilpailun ensimmäiselle ja toiselle sijalle, ja sen toimitusjohtaja Laura Suorsa on valittu vuoden 2012 positiivisimmaksi pomoksi, hoivakodin johtaja Satu Packalen kertoo.
Hoivakodin asukkaat ovat 66–102-vuotiaita.
– Nuorimmat pitkälle edenneistä muistihäiriöistä kärsivät tarvitsevat suullista ohjausta ja apua muistamattomuuteen. Vanhemmat kaipaavat lähinnä fyysistä tukea: vaatteiden päälle pukemista, syöttämistä ja siirtämistä vuoteesta pyörätuoliin.
Hoivakodin ihmiset ovat tehneet retken esimerkiksi Haltialaan.
Asukkaat hoivakotiin sijoittaa Vantaan kaupunki, joka myös laskuttaa heitä.
– Asukas maksaa 85 prosenttia nettotuloistaan Vantaalle. Jokaiselle pitää kuitenkin jäädä käteen kuukausittain tietty vähittäissumma, joka on tänä vuonna 243 euroa, Packalen sanoo.
Hoitajaa kohti neljä–kuusi asukasta
Hoivakodissa on 17 työntekijää. Henkilöstömitoitus on siten 0,7 työntekijää asukasta kohti.
– Käytännössä tämä tarkoittaa, että yksi työntekijä hoitaa kerrallaan vaihtelevasti neljää–kuutta asukasta. Sosiaali- ja terveysministeriön tämänhetkinen henkilöstömitoituksen suositus on 0,5.
Yhdessä tekemistä tuetaan.
– Tänne on muodostunut mukavasti erilaisia porukoita. Asukkaat osallistuvat ja esittävät mielipiteensä arjen ja ohjelman suunnitteluun. Aamupäivällä luetaan ääneen Hesari, iltapäivisin on erilaisia jumppia, askartelua ja muisteluhetkiä. Lauantaisin pidämme tanssit.
Hoitajat esittivät asukkaille viime vuoden lopulla näytelmän "Ameriikkaan".
Ylös ei revitä seitsemältä
Viriketoiminta perustuu asukkaiden tarpeisiin.
– Toiset hyötyvät liikunnallisesta toiminnasta, toiset sormijumpasta, toiset muistia virkistävästä askartelusta. Asukkaita on jaettu erilaisiin virikeryhmiin heidän toimintakykynsä mukaan.
– Toisaalta myös ymmärrämme, että kaikki eivät tykkää kaikesta. Ketään ei pakoteta tiettyyn toimintaan vain, koska "näin on nyt päätetty", Packalen selittää.
Aikataulujenkin suhteen joustetaan.
– Kaikkia ei revitä ylös sängystä aamulla kello seitsemän. Pitkäuniset saavat nukkua ja valvoa myöhempään. Ainoastaan ateriat ovat aikatauluihin sidottuja. Aamiaisen kukin saa kyllä syödä henkilökohtaiseen vuorokausirytmiinsä parhaiten sopivasti, mutta mielellään ennen kymmentä aamulla.
Käsideseistä linnunpönttöjä
Hoivakodista on haluttu tehdä kodinomainen.
Käsidesiautomaatit askarreltiin Koivukylän hoivakodissa linnunpöntön näköisiksi.
– Jokainen asukas asuu yksin 13–16 neliön huoneessa, jossa on oma kylpyhuonetila suihkuineen. Vantaan kaupungin puolesta huoneessa on vaatekaappi, ikkunaverhot, yöpöytä, nojatuoli sekä puusta rakennettu, nykyaikainen ja sähkökäyttöinen sairaalasänky.
Asukkaita kannustetaan sisustamaan mahdollisimman paljon omilla huonekaluilla.
– Tuttujen esineiden kautta muistihäiriöinenkin ehkä tunnistaa olevansa oikeassa paikassa. Taulut ja kuvat luovat tunnelmaa.
Kaikilta hoivakodin elementeiltä ei voida välttyä.
– Esimerkiksi käytävät on pakko olla. Mutta niidenkin varsia olemme koristaneet muun muassa hoitajien ja asukkaiden yhdessä tekemillä runoilla ja maalauksilla, Packalen kertoo.
– Hyvin sairaalamaisista käsidesiautomaateista puolestaan päällystimme asukkaiden kanssa "linnunpönttöjä". Vessan viereinen pönikkä muuntui miniatyyri-puuceeksi. Näin ne paitsi miellyttävät silmää, ovat turvallisempia – olen kuullut, että jossain vanhukset ovat yrittäneet juoda käsideseistä.
Vaipat pidetään kuivina
Sitten kuumaan perunaan: kuinka usein vaipat vaihdetaan?
Koivukylän hoivakoti.
– Aina, kun tarpeellista. Vaippa tarkistetaan neljästä viiteen kertaa päivän aikana. Öisin kuivituksia tehdään asukkaasta riippuen yhdestä kolmeen kertaa. Jokaiselle on valittu paras mahdollinen kuivitus, ja vaipat myös pidetään kuivina. Henkilökunta on saanut ohjeistusta vaippakouluttajalta.
– Suihkussa jokainen käy vähintään kerran viikossa, jotkut useamminkin. Sauna lämpiää joka päivä, Packalen sanoo.
Asukkaan iho rasvataan ja sen kunto tarkastetaan silmämääräisesti päivittäin.
– Kaikkeen normaalista poikkeavaan reagoidaan ja tutkitutetaan esimerkiksi laboratoriokokeissa. Pyrimme tuntemaan asukkaamme niin hyvin, että voimme tarttua muutoksiin ennen kuin niistä tulee ongelmia. Näin vältetään sairaalapäiviä.
Kahden viikon välein hoivakodin toimintaterapeutti arvioi jokaisen asukkaan toimintakyvyn ja tarkistaa hänelle tehdyn henkilökohtaisen ohjelman. Työntekijöitäkin ohjataan asukkaiden arjessa kuntoutumisen tukemisessa.
– Tutoriksen fysioterapeutit puolestaan pitävät kerran viikossa Oulusta käsin videoneuvottelulaitteen välityksellä asukaskohtaisesti suunnitellun tuolijumpan asukkaillemme Vantaalla.
Asukkaiden ja hoitajien yhdessä tekemiä maalauksia.
Omaiset neuvovat, millaisesta elämästä pitää
Packalen sanoo, että omaiset ovat Koivukylän hoivakodissa isossa roolissa.
– Usein muistihäiriöinen ihminen ei pysty itse kertomaan, millaista elämää hän on tykännyt viettää. Joku on ehkä nauttinut musiikista, joku kuvista. Joku pitää kosketuksesta, joku toinen ei.
– Koska näillä tiedoilla voidaan saada vuodekuntoisenkin ihmisen elämään täytettä, kysymme hoito- ja palvelusuunnitelmaa tehdessä vinkkejä omaisilta.
Packalen kertoo, että omaiset ovat tervetulleita kaikkiin läheisensä hoitoon liittyviin kokouksiin.
– Käymme asukkaan vointia ja tavoitteita läpi palavereissa vähintään puolen vuoden välein. Jokaiselle on myös nimetty arjen toimimisesta vastaava omahoitaja.
Kesäinen grillihetki hoivakodissa.
Talviriehoja ja elonkorjuujuhlia
Omahoitajat ovat alkaneet pitää yhteyttä omaisiin kerran kuukaudessa puhelimitse tai sähköpostitse. Käytäntö aloitettiin asiakastyytyväisyyskyselyn perusteella.
– Tarkoituksena on antaa pieni raportti kunkin kuukauden tapahtumista, kuten lääkitysmuutoksista, Packalen sanoo.
– Tämä palvelee ennen kaikkea omaisia, jotka käyvät paikan päällä harvakseltaan.
Omaiset ovat tervetulleita myös nelisen kertaa vuodessa pidettäviin juhliin. Viimeksi oli puurojuhla, sitä seuraavat talvirieha ja elonkorjuujuhla.
– Oman läheisensä kanssa saa toki lähteä myös hoivakodin ulkopuolelle tekemään, mitä haluaa.
– Mitä avoimempaa yhteydenpito ja tekeminen ovat, sitä paremmin omaiset voivat. Huoli oman isän tai äidin pärjäämisestä hoivakotiin muutettaessa on aina suuri – varsinkin, kun uutisointi vanhustenhoidosta on ollut lähiaikoina melkoisen mustaa, Packalen sanoo.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Koivukylän hoivakoti