Niuvanniemen sairaalassa annetaan viimesijaista hoitoa psyykkisesti sairaille lapsille ja nuorille. Monille heistä sairaala on heidän viimeinen toivonsa.
Tuuli huojuttaa kevyesti korkeita mäntyjä Kallaveden rannalla sijaitsevan sairaalan ympärillä.
Vain viiden minuutin automatkan päässä Kuopion keskustasta sijaitseva Niuvanniemi on maamme vanhin edelleen toiminnassa oleva psykiatrinen sairaala, jonka juuret ovat Venäjän keisarin ajan Suomessa. Sairaala tunnetaan etenkin oikeuspsykiatristen potilaiden hoidosta, mutta siellä toteutetaan myös muuta vaikeahoitoisten mielenterveyspotilaiden hoitoa.
1800-luvulta peräisin olevien rakennusten vierellä, erillään aikuisten hoitoon tarkoitetuista rakennuksista, sijaitsee vuonna 2003 rakennettu yksikerroksinen lisärakennus, jossa annetaan tahdosta riippumatonta hoitoa psyykkisesti sairaille lapsille ja nuorille. Se on yksi Suomen kolmesta vaikeahoitoisille lapsille ja nuorille tarkoitetuista hoitopaikoista.
Osaston ovelle vie maahan maalattu, mutkitteleva räsymatto. Ovelle saapuvan toivottaa tervetulleeksi entisen potilaan tekemä taideteos, jonka keskellä lukee NEVA. Lyhenne tarkoittaa Niuvanniemen sairaalan erityisen vaikeahoitoisten alaikäisten tutkimus- ja hoito-osastoa.
Kun lapsi tai nuori avaa tuon oven ensimmäisen kerran, sitä voisi kutsua hänen viimeiseksi oljenkorrekseen. Todennäköisesti hän on avannut jo kymmenen vuoden ajan erilaisten psykiatristen hoitopaikkojen ovia ja viettänyt välissä aikoja lastensuojelun yksiköissä.
Koska hän on saapunut Niuvanniemeen, aiemmat ovenavaukset eivät ole pystyneet auttamaan häntä riittävästi hänen vaikeiden mielenterveysongelmiensa kanssa.
Moni uskoo, ettei aikuisiin voi luottaa
Tänään sairaalan oven avaa kanssani ylilääkäri Liisa Eloranta, joka on työskennellyt Niuvanniemessä lasten ja nuorten parissa jo 16 vuotta.
Hän vie minut tuulikaapista oikealle sairaalan vierailuhuoneeseen, ohi kenkätelineiden ja metallinpaljastimen.
Eloranta kertoo, että tänne saapuvalla lapsella tai nuorella ei välttämättä ole suurta luottoa siihen, että Niuvanniemessä hänen asiansa muuttuisivat paremmaksi. Sairaalaan saapuvia yhdistää kokemus, ettei aikuisiin voi luottaa. Syitä voi löytyä kotiolojen lisäksi hoitopolun varrelta.
– Moni lapsi ja nuori on kysynyt, että ”mihin paikkaan mä meen seuraavaksi, kun te heitätte mut ulos”.
Elorannan mukaan hyvinvointialueilla ei pystytä tällä hetkellä hoitamaan vaikeasti sairaita alaikäisiä sellaisella otteella, joka auttaisi heitä riittävästi. Takana on lyhyitä osastojaksoja ja päättämättömyyttä lastensuojelun ja psykiatrian osaston välillä siitä, onko lapsen tai nuoren vaikean käyttäytymisen taustalla psykiatrista hoitoa vai lastensuojelua vaativa ongelma.
– Ongelmiin pitäisi pystyä puuttumaan varhaisvaiheessa, riittävän ajoissa omalla hyvinvointialueella. Varhaisen tunnistamisen merkitystä ja tässä vaiheessa riittävää hoitoa ei voi liikaa korostaa hoitoennusteen kannalta.
Lue myös: Psyykkisesti sairaita lapsia ja nuoria pompotellaan Suomessa hoitopaikasta toiseen – "Heistä tulee niin sanottuja kalliita lapsia"
NEVAlle saapuvien keski-ikä on 14 ja 15 vuoden välillä. Nuorimmillaan siellä on hoidettu kahdeksanvuotiaita ja vanhimmillaan täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevia.
Niuvanniemessä hoidettavilla alaikäisillä diagnosoidaan useimmiten jokin psykoosisairaus. Aiemmissa hoitopaikoissa ei aina ole tunnistettu, että vaikea käytös johtuukin psykoosista.
Video: Liisa Eloranta kertoo, millaisia diagnooseja heidän potilaillaan on ja miksi lasten ja nuorten psykooseja ei aina tunnisteta.
1:36
Sairaalaan saapuvan lapsen tai nuoren tilanne on tulohetkellä niin hankala, että usein hän on vaaraksi itselleen tai muille.
Alaikäisen psykoosisairauden tunnistamista vaikeuttaa se, että ne ovat alaikäisillä harvinaisia ja niin sanottu diagnostinen pysyvyys on heikkoa kasvun ja kehityksen ollessa keskeneräistä.
Käytännössä se tarkoittaa, että esimerkiksi viisivuotiaana saatu diagnoosi ei enää päde 12-vuotiaalla, ja siksi heitä tulisi hoitopaikoissa arvioida uudelleen nykyistä ahkerammin.
Psykoosisairauksien taustalla on lukuisa määrä eri tekijöitä. Yleensä sairaudelle on joitain juurisyitä ja laukaisevia tekijöitä. Niitä ovat perinnölliset ja geneettiset tekijät, vuorovaikutussuhteet ja ympäristötekijät, kuten turvattomat kotiolot tai lapsuuden traumat.
– Usein vanhemmat kysyvät, mistä tämä johtuu ja mitä he ovat tehneet väärin. Aina syitä ei löydetä ja usein sanotaankin, että ehkä syyn löytyminen ei ole tärkeintä, vaan että löydetään tieto ja taito, miten mennään eteenpäin.
Sairaala tutkii ja arvioi potilaat vielä kertaalleen
Kun NEVAn kynnykseltä on astuttu sisään, lapsi tai nuori saa sairaalalta ensimmäisen lahjan, pehmolelun.
Vaihtoehtoja on aina kaksi: tänään ne ovat possu ja koira.
Sairaalaan saapuva lapsi tai nuori saa oman pehmolelun. Näiden lisäksi sairaala antaa potilaille lahjan syntymäpäivinä ja jouluisin.
– Osa protestoi ja pitää käytäntöä lapsellisena, mutta pois lähtiessään hekin ottavat pehmolelun mielellään mukaansa, Eloranta hymyilee.
Niuvanniemeen saapuvia on usein tutkittu runsaasti edellisissä hoitopaikoissaan. Silti sairaala tutkii ja arvioi potilaan vielä uudelleen, jotta varmistetaan oikea diagnoosi ja toimiva hoito.
Tilannetta arvioi moniammatillinen työryhmä: psykologi, toimintaterapeutti, lääkäri, osastolla työskentelevät hoitajat sekä tarvittaessa osaston sosiaalityöntekijä.
Esimerkiksi toimintaterapeutin tutkimuksissa selvitetään potilaan kykyä selviytyä arjen askareista, kuten peseytymisestä. Hänen motorisia taitojaan ja sosiaalisissa tilanteissa pärjäämistään arvioidaan.
Psykologi tekee psykologisen tutkimuksen ja kartoittaa alaikäisen kognitiivisia, eli tiedollisia tai taidollisia, kykyjä ja valmiuksia sekä arvioi omalta osaltaan potilaan tunne-elämää ja häiriön tasoa. Lääkäri tekee diagnostisen arvion, myös väkivaltariskiä voidaan erikseen arvioida.
Hätiköityjä päätöksiä
Eloranta hämmästelee, miten huonossa fyysisessä kunnossa osa lastensuojelusta tai toiselta osastolta tulevista alaikäisistä on ollut saapuessaan.
– Nuoren hiukset ovat saattaneet olla niskassa niin pahasti takkuuntuneet, että täällä osa niistä on täytynyt leikata pois.
Sairaala kerää potilaan suostumuksella tietoja hänen kaikista aiemmista hoitopaikoistaan selvittääkseen ”punaisen langan” aiemmassa hoitopolussa.
– Meille ei aina avaudu miksi joihinkin ratkaisuihin on päädytty. On tehty niin sanottuja hätiköityjä ratkaisuja muun muassa lääkehoidon suhteen. On lopetettu osastohoito ja tullut uusi sijaishuoltopaikka, tai huonokuntoinen lapsi on päästetty kotiin muun muassa akuuteimman itsemurhavaaran hetkellisesti väistyttyä, Eloranta luettelee kohtaamiaan tapauksia.
Eloranta kuvailee lääkityksen merkitystä hoidossa ”kainalosauvaksi”, joka auttaa muun hoidon tukena.
– Osa meille päätyvistä nuorista sairastaa psykoosisairautta, ja heille jää ylläpitohoidoksi psykoosinvastainen lääkitys. Muuta hoitoa voidaan antaa, kun vointi saadaan tasaisemmaksi ja hän pystyy ottamaan sitä vastaan.
Yksi NEVAn entisistä potilaista piirsi osastolle sisääntulokyltin, joka koristaa nyt ulko-ovea.
Nukkumaanmenoaika, karkkipäivä ja syntymäpäiviä
Koska moni sairaalaan saapuva on tullut vaikeista kotioloista ja heillä on taustaa ”kiertolaisena” maan lastensuojelulaitoksissa, lasten ja nuorten elämästä puuttuu pysyvyys.
Siksi Niuvanniemessä heidän elämäänsä tuodaan asioita, joita kasvavan lapsen ja nuoren elämässä tulisi muutenkin olla: Selkeät arkirutiinit, kuten ruokailu- ja nukkumaanmenoajat, puhelinaika, sairaalakoulu, yhdessäoloa muiden potilaiden kanssa, karkkipäivä, retkiä, syntymäpäiviä ja juhlapyhien viettoa.
Herätys on arkisin kello 7.30, jonka jälkeen vuorossa on aamupala ja aamulääkkeet. Potilaat kokoavat aamupalansa ruokasalissa yhdessä. Yksi hoitajista kokoaa aamupalan ja syö potilaiden kanssa näyttääkseen esimerkkiä.
Hoitajat ja potilaat kokoontuvat yhdessä kolme varttia myöhemmin aamusuunnitteluun, jossa käydään läpi päivän kulku.
– Ne potilaat, jotka käyvät koulua, aloittavat koulupäivän 9.15 ja viettävät aikansa koulun parissa iltapäivään saakka. Muut potilaat ovat päivän aikana ryhmissä tai heillä voi olla aikoja omahoitajan kanssa, kertoo hoitaja Raakel Litmanen.
Kaikkien kunto ei salli koulunkäyntiä alkuvaiheessa. Silloin heidän päiväänsä voi sisältyä esimerkiksi vain vartin pituinen opiskelutuokio tai muuta luovaa yhteistä tekemistä toimintaterapeutin kanssa.
Koulupäivän päätyttyä vuorossa ovat iltapäivälääkkeet, päiväkahvit sekä yksi osaston arkiohjelmaan kuuluvista lepohetkistä. Omaisten ja läheisten tapaamiset ovat tärkeitä. Iltasuunnittelun jälkeen on ohjattua toimintaa ja ulkoilua. Puhelinta saa käyttää kello 17 ja 19 välillä.
– Sen jälkeen onkin iltapalan ja iltalääkkeiden aika, Litmanen jatkaa.
Väkivalta harvinaista
Litmanen kuvailee sairaalan arkea ”tavalliseksi ja rauhalliseksi”. Hänen mukaansa ihmisillä on väärinymmärryksiä sen suhteen, että Niuvanniemi olisi hyvin väkivaltainen työpaikka.
– Ehkä ihmisillä on sellainen harhaluulo tästä paikasta, että täällä olisi todella vaarallista. Onhan väkivallan uhka läsnä, mutta ihmisillä on siitä väärä kuva. Ei täällä joka päivä ole väkivaltaa, se on todella harvinaista. Täällä on perusarkea lasten ja nuorten kanssa, mitä kuvittelisi olevan normaaleissa perheissä.
Sairaalassa on käytössä mielenterveyslakiin perustuvia erityisiä rajoitustoimenpiteitä, joita voidaan ottaa käyttöön, jos potilaan heikko psyykkinen vointi, kuten vakava itsetuhoisuus, tai väkivaltainen käyttäytyminen toisia kohtaan sitä vaatii.
Nämä rajoitustoimenpiteet ovat aina lääkärin arvioon perustuvia. Rajoittaminen voi olla esimerkiksi eristämistä. Tällaisessa tilanteessa alaikäisellä on aina hoitaja vierellä.
– Nevalla lapsia ja nuoria ei pidetä kiinni, koska monella on kaltoinkohtelun ja hyväksikäytön kokemuksia, ja näitä lapsia on pidetty kiinni aikaisemmissa hoitopaikoissa tai lastensuojelulaitoksesta. He provosoituvat näistä entisestään ja väkivalta nousee pintaan. Jokaiselle tehdään turvasuunnitelma; alaikäiseltä kysytään, mistä hän hermostuu, mikä auttaa hermostumistilanteessa ja mikä ei, Eloranta avaa sairaalan toiminnan periaatteita.
Karkaaminen harvinaista
Monet asiat, kuten nukkuminen, itsestään huolehtiminen tai tunteiden hallinta, ovat potilaille yleensä vaikeita. Niuvanniemessä näitä asioita opetetaan heille.
– Osastolla on oma sauna, jonne esimerkiksi naishoitaja voi lähteä yhdessä tyttöpotilaan kanssa saunomaan ja opettamaan vartalon ja hiusten pesua.
Osalle lapsista ja nuorista nukkuminen ja rauhoittuminen iltaisin on vaikeaa.
Hoitajat tukevat rauhoittumisessa esimerkiksi lukemalla iltasatua tai tekemällä pallohierontaa. Osastolla järjestetään joka päivä rauhoittumishetkiä, joissa potilaita opetetaan rauhoittamaan itseään.
Monilla potilaista on kaltoinkohtelun kokemuksia. NEVAlla heille opetetaan taitoja, kuinka suojella itseään.
Osastolla on myös seksuaalineuvoja, joka auttaa nuoria seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Osalle seksuaalisuuteen ja itsemääräämisoikeuteen liittyvät kysymykset ovat vieraita, koska heillä saattaa olla kokemuksia seksuaalisesta väkivallasta.
Osaston rakennuksen yhteydessä on ulkoilualue, jota ympäröivät korkeat metalliaidat. Ne on rakennettu etenkin huonokuntoisempia potilaita varten, sillä sairaala haluaa mahdollistaa ulkoilun kaikille potilailleen. Tavoitteena on, että potilas ulkoilee joka päivä.
Jotkut potilaista voivat liikkua sairaalan alueella vapaammin aikuisen kanssa tai lähteä vointinsa salliessa käymään Kuopion keskustassa joko omaistensa tai hoitajan kanssa, ja joskus myös yksin. Vapaasta liikkumisesta huolimatta NEVAlta ei juuri karkailla, Eloranta painottaa.
"Kiitos, kun olet auttanut minua"
Elorannan työhuoneen hyllyssä on entisen potilaan tekemä taulu, jossa on terveiset ”Liisa-lääkärille”.
”Kiitos, kun olet auttanut minua. Oot ihana!”
NEVAlta lähdetään joko 18 vuotta täyttäessä tai silloin, kun lapsen tai nuoren vointi paranee niin, että hoito tai kuntoutus voi jatkua toisaalla.
Hoidon tavoite on, että potilas pärjäisi seuraavassa hoitopaikassaan ja parhaimmassa tapauksessa myös muutoin elämässä.
Kun potilas lähtee, hänelle järjestetään läksiäiset, jossa jokainen jättää hyvästit lähtijälle. Osasto lahjoittaa lapselle tai nuorelle villasukat.
– Jotta jalat pärjäävät kylmässä maailmassa.
Moni potilas pitää Elorantaan ja muihin häntä hoitaneisiin henkilöihin yhteyttä pitkänkin ajan jälkeen. Pääsääntöisesti palaute on lapsilta ja heidän vanhemmiltaan myönteistä ja kiitollista.
Nevalla ei toistaiseksi ole polikliinistä toimintaa osastohoitoa ennen eikä sen jälkeen. Potilaiden kuulumisia Eloranta saa tietää, mikäli entiset potilaat tai heidän perheensä ovat itse yhteydessä jälkikäteen.
Osa kuntoutuu sairaalasta poistuttuaan hyvin ja jatkaa myöhemmin esimerkiksi opiskelemaan ja myös työelämään. Vaikka psykoosisairaus voi vaatia loppuelämän hoitoa ja lääkitystä, on myös heitä, jotka parantuvat vaikeistakin sairauksista.
Entiset potilaat saattavat soittaa, lähettää sähköpostia sairaalaan tai käydä kertomassa kuulumisiaan vielä pitkänkin ajan kuluttua.
– Osa pystyy opiskelemaan, hankkimaan ammatin ja perustamaan perheen. Kaikkien kohdalla ei ole yhtä onnellista. Osa on niin sairaita tai häiriintyneitä, ettei tulevaisuus ei ole auvoinen. Mutta suurin osa toipuu eteenpäin ja pääsee kuntoutumaan. Ja kuntoutuspaikasta edelleen itsenäisempään elämään.