Podetko jatkuvasti flunssaa tai "tupakkayskää"? Tämä sairaus saattaa olla taustalla

10:19img
KATSO MYÖS VIDEO: Iho-, allergia- ja astmaliiton asiantuntija Katariina Ijäs kertoo millaisia astmatyyppejä tunnetaan. Tapaamme Marianne Leinosen, jonka astma löytyi kuntotestin ansiosta.
Julkaistu 29.03.2024 13:30

MTV LIFESTYLE – STT

Sairaus jää edelleen herkästi diagnosoimatta esimerkiksi tupakoitsijoilla ja toistuvista flunssista kärsivillä.

Astma on yleistynyt Suomessa 2000-luvulla. Sitä sairastaa arviolta noin kymmenen prosenttia suomalaisista jossakin elämänsä vaiheessa. 

Astman yleistymisen taustalla vaikuttavat esimerkiksi allergioiden ja ylipainon yleistyminen. Allergiat altistavat astmalle, ja ylipaino on merkittävä astman riskitekijä, kertoo Husin sydän- ja keuhkokeskuksen ylilääkäri Paula Kauppi.

– Toisaalta myös hoitoon osataan hakeutua entistä paremmin, mistä syystä diagnooseja tehdään enemmän, Kauppi huomauttaa.

Kaupin mukaan noin kolmasosa potilaista sairastuu astmaan lapsena, noin kolmasosa nuorena aikuisena ja noin kolmasosa vanhempana aikuisena.

Lue myös: Milloin astmatutkimuksiin? Pitkittyneiden oireiden riskinä parantumattomat muutokset keuhkoissa

Allergia voi hämätä potilasta ja lääkäriäkin

Vaikka astmaa tunnistetaan paremmin, osa sairastuneista jää Kaupin mukaan edelleen diagnosoimatta – ja erityisesti kolmesta syystä. 

Allergioista kärsivät potilaat usein mieltävät ja väittävät kivenkovaan lääkärissäkin, että heillä on vain hankala allergia, jolloin lääkärin on osattava etsiä astma allergian taustalta. Osa taas hakeutuu lääkäriin toistuvien hengitystieinfektioiden takia.

– On yskää, nenä vuotaa tai tukkoinen olo, ja potilaat harmittelevat, kun on taas tämä flunssa. Toistuvat flunssat voivat sitten loppua tai harventua huomattavasti, kun todetaan, että siellä on astma taustalla ja aloitetaan säännöllinen astmalääkitys.

Kolmas herkästi diagnosoimatta jäävättä potilasryhmä ovat tupakoitsijat, jotka eivät halua hakeutua hoitoon esimerkiksi mahdollisen häpeän takia tai uskovat kärsivänsä vain niin sanotusta tupakkayskästä. 

Tupakointi lisää tulehdusreaktiota keuhkoissa ja altistaa siten astman puhkeamiselle.

Lue myös: Seksi voi laukaista astman pahenemisvaiheen – "Monet ihmiset eivät ymmärrä, että..."

Taustalla usein perinnöllisyyttä

Allergioiden, lihavuuden ja tupakoinnin lisäksi astman riskitekijöitä ovat Kaupin mukaan esimerkiksi toistuvat infektiot ja krooninen poskiontelotulehdus.

– Astman riski kasvaa myös hyvin pölyisissä työympäristöissä. Lisäksi esimerkiksi kestävyysurheilijoilla, jotka harjoittelevat paljon kylmässä ilmassa, on lisääntynyt riski sairastua astmaan, Kauppi sanoo.

Lue myös: Milloin lääkkeet siitepölyallergiaan kannattaa oikeasti aloittaa? Keuhkolääkäri vastaa

Terveystalon keuhkosairauksien erikoislääkärin Esko Kurttilan mukaan astman puhkeamisen taustalla vaikuttaa usein myös jonkinlainen perinnöllinen alttius. 

Esimerkiksi kodin sisäilmaongelmat voivat saada sairastumaan astmaan, mutta Kurttila arvioi, että näin tuskin käy ilman perinnöllistä alttiutta.

Kurttilan mukaan lasten astmat ovat pääsääntöisesti allergista astmaa. Aikuisiän astma sen sijaan on yleensä monimuotoisempi sairaus, joka voi olla monen riskitekijän summa.

Yskä monesti ainoa oire

Yskä on monesti lievän astman ainoa oire. Kurttilan mukaan ihmiset saattavat sietää yskää hyvinkin pitkään ennen lääkäriin hakeutumista.

Yskä voi olla hieman epämääräistä – se saattaa häiritä esimerkiksi vain illalla tai aamulla tai herättää yöllä. 

Yskä voi tulla esiin vain kylmässä ilmassa, eläinkontaktissa, voimakkaassa tuoksussa tai infektioiden jälkeen ja jäädä sitten taas pitkäksi ajaksi pois, Kurttila kuvailee.

Yskän lisäksi astmaan voi liittyä limaisuutta, hengityksen vinkumista tai rohinaa tai hengenahdistusta. 

Astman mahdollisuutta selvitettäessä tehdään esimerkiksi keuhkojen toimintakokeita ja laboratoriotutkimuksia.

Lue myös: Sairastatko kevätflunssaa vai siitepölyallergiaa? Keuhkolääkärin simppelillä kikalla selvität

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Tuoreimmat aiheesta

Sairaudet ja taudit