"Toivotaan, että se jotain auttaisi" – Kalle Rovanperällä herkullinen etu MM-ralliin?

Kalle Rovanperä on yksi suurimmista voittajasuosikeista ensi viikolla ajettavassa Latvian MM-rallissa.

Latviassa ei ole koskaan aiemmin ajettu rallin MM-sarjan pisteistä. Rovanperä on sen sijaan yksi niistä harvoista MM-sarjan kuljettajista, joilta löytyy aiempaa kokemusta latvialaisista sorateistä. Suomalaistähti nimittäin aloitti kilpauransa juuri Latvian rallisarjassa.

Rovanperä on siis oikea henkilö arvioimaan, mitä Latviassa on luvassa.

– Jos samat merkit paikkansa pitävät, niin veikkaan, että ihan hieno ralli on tulossa, Rovanperä kertoo MTV Urheilulle.

– Siellä on tosi nopeaa, mutta osa pätkistä ja alueista on myös tosi hienoja. Veikkaan, että siellä tulee kovat kilvanajot. On ihan makeaa mennä takaisin Latviaan.

Rovanperän viimeisimmästä kilpailusta Latviassa on ehtinyt vierähtää jo tovi jos toinenkin. Edellisen kerran hän kilpaili maassa kaudella 2017, jolloin hän nappasi myös paikallisen rallisarjan mestaruuden.

Sen jälkeen Rovanperä on kilpaillut lähinnä vain MM-sarjan puolella ja siinä sivussa hänet on kruunattu jo kahdesti maailmanmestariksi.

Mutta vieläkö hänen aiemmista kokemuksistaan Latviassa voisi olla jotain hyötyä?

– Toivotaan tietenkin, mutta luulen, että ralli on aika tavalla sekoitus Puolaa ja Viroa, missä muutkin ovat ajaneet. En usko, että minulla on enää näin pitkän tauon jälkeen mitään kovin isoa etulyöntiasemaa. Mutta toivotaan, että se jotain auttaisi, Rovanperä puntaroi.

Latvian jälkeen Rovanperällä on edessään yksi rallikauden kohokohdista, kotoinen Suomen MM-ralli. Rovanperä ei ole vielä kertaakaan urallaan voittanut kotikilpailuaan, mutta nyt hänellä on siihen loistavat saumat myös lähtöpaikkansa puolesta.

– Onhan se aina mukavaa lähteä kotiralliin. Minulla ei ole mitään sen kummoisempaa fiilistä sen kisaan suhteen, mutta toki tykkään kisasta, ja on aina hienoa nähdä suomalaiset fanit ja hyvä meininki pätkillä. Totta kai yritämme tänä vuonna metsästää voittoa niin kuin olemme tehneet aiempinakin vuosina, Rovanperä suunnittelee.

Latvian MM-ralli ajetaan 18.-21. heinäkuuta ja Suomen MM-ralli 1.-4. elokuuta.

Lue myös:

    MM-rallivideot

    Uusimmat