Tokion pandapariskunnalla ongelmia verenpaineen kanssa: Palaavat eläkepäiville Kiinaan

Jättiläispanda Liang Liang synnytti ensimmäisen poikasensa Nuan Nuaninsa vuonna 2015. Elokuussa 2017 otetussa kuvassa pentu on jo kaksivuotias.
Pandadiplomatiaa. Kuvassa Malesiassa asuvia pandoja vuonna 2015.imago/Xinhua/ All Over Press
Julkaistu 31.08.2024 10:49

MTV UUTISET – STT – AFP

Kiinan ja Japanin välit ovat viileähköt, mutta niin kutsuttu pandadiplomatia näyttää onnistuvan. 

Maat pääsivät sopuun siitä, että Tokion eläintarhan ikääntyvä pandapariskunta palaa Kiinaan jo ensi kuussa lääketieteellisistä syistä.

19-vuotiaat karhut Ri Ri ja Shin Shin tarvitsevat hoitoa esimerkiksi korkeaan verenpaineeseen.

Lue myös: Ähtärin pandojen tulevaisuus edelleen vaakalaudalla – ei toiveita pennusta

Pandat saapuivat Tokioon Uenon eläintarhaan vuonna 2011, ja niiden oli määrä olla Japanissa helmikuuhun 2026. Pandapari on saanut Japanissa kolme pentua.

–  Tiedän, että jotkut tulevat olemaan surullisia niiden poistuessa, mutta ajattelemme ensin rakkaiden pandojen terveyttä, kertoo Tokion kuvernööri Yuriko Koike.

Viimeinen mahdollisuus nähdä pandakaksikko Uenon eläintarhassa on tiettävästi 28. syyskuuta. Medioiden mukaan ihmiset jonottavat jo nyt katsomaan pandoja viimeisen kerran.

0:23img

Eläintarhan kohutempaus sai ihmiset raivostumaan – koirat esiteltiin pandoina Kiinassa

Tuoreimmat aiheesta

Luonto ja eläimet