Tänään on viimeinen päivä hyvästellä Lumi ja Pyry – näin pandakaksikon matka Kiinaan alkaa

Miten Ähtärin pandat palautetaan Kiinaan? 2:11
KATSO MYÖS: Miten Ähtärin pandat palautetaan Kiinaan? Näin vastaa Ähtärin eläinpuiston hallituksen puheenjohtaja Risto Sivonen.

Ähtärin eläinpuiston pandatalo on viimeistä päivää auki yleisölle tänään.

Alkuviikosta pandat siirretään karanteeniin, jossa ne viettävät vähintään 30 päivää.

–  Täällä meidän päässä totutamme pandat ensin kuljetuslaatikoihin, jossa ne lentokoneella sitten lentävät Kiinaan. Siellä päässä ne ovat karanteenissa vielä toiset 30 päivää ennen kuin ne menevät sitten lopulliseen paikkaansa, Ähtärin eläinpuiston intendentti Marko Haapakoski kertoi STT:lle sunnuntaina.

Haapakosken mukaan yleisöä on vieraillut eläinpuistossa pandojen jäähyväisviikolla mukavasti. Lauantaina puistossa vieraili arviolta yhteensä 3 500 ihmistä.

Pandat Lumi ja Pyry ovat olleet Ähtärin eläinpuistossa vuodesta 2018.

Eläinpuisto kertoi syyskuussa pandojen ennenaikaisesta palautuksesta ja suojeluohjelman päättämisestä suunniteltua aikaisemmin talousvaikeuksien vuoksi.

Pandojen vuokrasopimus Ähtäriin oli alun perin 15 vuotta.

Sijoituspaikka yhä auki

Pandat lentävät aluksi erillisiin karanteenitiloihin Kiinassa.

Sen jälkeen pandat on tarkoitus sijoittaa Ähtärin kumppanina Kiinassa toimivan jättiläispandojen suojelu- ja tutkimuskeskuksen tiloihin.

Vielä ei kuitenkaan ole Haapakosken mukaan tarkkaan tiedossa, mikä lopullinen sijoituspaikka on.

Myöskään pandojen tulevaa lentoreittiä ei ole vielä vahvistettu.

Lue myös:

    Uusimmat