Ähtärin eläinpuiston pandakaksikko Lumi ja Pyry palautetaan Kiinaan vuoden loppuun mennessä.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb ehti kommentoimaan YK:n yleiskokouksen lehdistötilaisuudessa myös pandojen palautuksesta Kiinaan.
– Toivotan pandoille turvallista kotimatkaa Kiinaan enkä usko, että tämä tulee negatiivisesti vaikuttamaan Kiinan ja Suomen välisiin suhteisiin, Stubb sanoi.
Pandojen palautus monen tekijän summa
Ähtärin eläinpuiston tiedotteen mukaan kyseessä on kansainvälisen suojeluohjelman päättäminen alkuperäistä suunnitelmaa aiemmin.
Pandat ovat asuneet Ähtärin eläinpuistossa vuodesta 2018.
Eläinpuisto sanoo pandojen palauttamiseen päätymisen olevan monen tekijän summa. Koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan takia matkailijoiden määrä on vähentynyt, ja myös inflaatio on vaikuttanut puiston taloustilanteeseen.
– Olemme saaneet tärkeää apua ja tukea kiinalaiselta kumppaniltamme, jonka tehtävänä on ollut vastata isopandojen kansainvälisestä suojeluohjelmasta. Tästä sekä eläinpuiston monista ponnisteluista huolimatta olemme joutuneet tilanteeseen, jolloin oli tehtävä vaikea pandojen palautuspäätös, Ähtärin eläinpuiston hallituksen puheenjohtaja Risto Sivonen sanoo tiedotteessa.