Tony Hällfors on kuullut palkitusta Puuhöylä-videosta joka viikko jo 17 vuotta: "Ei ole maailmankolkkaa, missä tästä pääsisi irti"

Tony Hällfors juonsi vuonna 2007 MTV3:n Voittopotti-ohjelmaa, josta lähti liikkeelle tänäkin päivänä ihmisiä ilostuttava ja viraaliksi mennyt Puuhöylä-video. Hällfors kuulee tuosta videosta ihmisiltä edelleen joka ikinen viikko. 

MTV3:n Voittopotti-ohjelmasta vuonna 2007 viraaliksi lähtenyt Puuhöylä-video on valittu Internet-kulttuurin klassikoksi GlobalConnectin kilpailussa. Ohjelmaa juonsi tuolloin Tony Hällfors, joka kuulee tuosta ihmisten mieliin painautuneesta videosta edelleen joka viikko. 

– Tiedän jo 30 metrin päässä kadulla vastaantulevan ihmisen silmäkulman nousemisesta, mitä on tulossa. Yleensä ehdin sanomaan jo ennen, että ”älä sano”. 99-prosenttisesti se osuu kohdalleen ja ihmiset ihmettelevät, mistä tiesin. Joskus kerran viikossa, joskus päivittäin jo 17 vuotta, Hällfors kertoi MTV Uutisille 19. kesäkuuta videon palkitsemistilaisuudessa.

Voit katsoa viraaliksi menneen Puuhöylä-videon alta.

– Kun kuulin ensimmäisen kerran tästä kilpailusta, luulin sitä pilaksi. Sitten selvisi, ettei se ole. On hienoa, että internetin syvyyksistä löytyy helmiä ja niitä palkitaan. En koe olevani mitenkään se henkilö, joka tässä varsinaisesti palkitaan, vaan ne ihmiset, jotka sitä on katsoneet. Olen erittäin otettu ja iloinen, mutta hämmentynyt.

Hällforsille on jäänyt mieleen erityisesti Thaimaan loma, jolloin hän oli useita päiviä keskellä viidakkoa. 

– En ajatellut asiaa silloin, mutta jälkeenpäin mietin, että ei ole olemassa maailmankolkkaa, missä tästä pääsisi irti. Kolmeen päivään en nähnyt muita ihmisiä kuin kaverini ja kaksi kundia, jotka kävelivät pienellä polulla vastaan ja toinen sanoi: ”Ei ollu puuhöylä”. Ei mitään muuta, ja jatkoivat matkaa. Se oli hämmentävää. Silloin mokasin, kun en huomannut mitään. En edes tajunnut heidän olevan suomalaisia. 

Kyseistä lähetystä Hällfors muistelee lämpimästi. 

– Olihan se ihan hemmetin hauskaa siinä hetkessäkin, vaikka tuottaja huusi korvanappiin, ettei saa nauraa tai lietsoa yleisöä soittelemaan tällaisia pilapuheluita. Itse nauroivat kuitenkin siellä lasin takana vedet silmissä. Oli vaikeaa pitää pokeria, ja sisäisesti nauroin. Se oli huippuhauskaa viihdettä myös minulle. 

Toisen lähetykseen soittajan kanssa tehtiin mainosvideoita

Legendaariseen Voittopotti-lähetykseen soittivat tuolloin Antti ja Kimi. Anttia Hällfors ei ole tavannut, mutta Kimin kanssa hän on tehnyt jopa mainosvideoita. 

– Olemme keskustelleet ja tehneet mainosvideoita yhdelle yritykselle noin 10 vuotta lähetyksen jälkeen. Eräs yritys tilasi meiltä rekonstruktion, eli rakensimme lähetyksen uudelleen: samat taustat, tekijät, musiikit, grafiikat, ihan kaikki. Yrityksen logo oli tosin mukana. Saimme Kimin kiinni ja hän soitti myös tähän mainokseen samoilla repliikeillä, Hällfors kertoi.

GlobalConnect järjesti yhdessä tubettaja Roni Bäckin kanssa äänestyksen Suomen rakastetuimmasta viraalivideosta helmikuussa 2024. Hällfors on nähnyt myös kaksi muuta videota, jotka GlobalConnect palkitsi: ”Ui juma” ja ”Kahen kilon siika”. Niistä hänellä on selkeä mielipide. 

– Onhan ne nyt hemmetisti hauskempia. Kolme tuossa valittiin, että en tiedä, onko ”Puuhöylä” sitten siellä pronssisijalla. Sitä ei kerrottu. Itse olen alalla edelleen töissä ja seuraan, mitä tapahtuu. Lisäksi lapset paukuttavat Youtubea kotona aamusta iltaan. Nuorimmat lapset ja heidän luokkakaverinsa ovat löytäneet myös tämän [Puuhöylän]. Ajattelin, että se olisi jo mennyt, mutta ei. 

Voittopotti-ohjelman juontamista Hällfors sanoo ”huippuajaksi”. 

– Meillä oli paljon vapauksia tehdä kaikkea, ja ohjelma oli taloudellisesti todella menestynyt. Teimme sitä monta vuotta. Sitten koko genre alkoi hiipua, mutta on nyt taas nostanut päätään. En tiedä, miten ne nykyisin menestyvät. Silloin se oli iso juttu: meillä oli omat assistentit, puvustajat ja kaikki. 

Hällfors on tehnyt ohjelmasta asti studio-ohjaajan töitä freelancerina ja tekee edelleen. Hän perusti myös alan työntekijöiden kanssa monimediayhtiö Prime Agencyn, joka toimii tuotantoyhtiönä ja ohjelmatoimistona. Yrityksellä on myös oma mallitoimisto. 

Hällforsia on kysytty vuosien varrella monta kertaa mukaan Voittopotin kaltaisiin ohjelmiin. 

– Samat tekijät ovat muun muassa pyytäneet kouluttamaan juontajia. Olen sanonut, että olen aina valmis, mutta se maksaa 1 000 euroa tunnilta. Kertaakaan en ole perille asti päätynyt, Hällfors naureskeli. 

Lue myös:

    Uusimmat