TOP 10: Vuoden 2015 hienoimmat suomalaishetket

Koivu, Lehtinen,Peltonen
Leijonien legendoja kunnioitettiin.Lehtikuva
Julkaistu 01.01.2016 07:00
Toimittajan kuva

Salttu Forsström

Vuosi on vaihtunut ja on hyvä aika tarkastella mitä viime vuonna tapahtui. Suomalaisittain mukaan mahtui jälleen runsaasti upeita urheilusaavutuksia ja –tapahtumia. Tässä listauksessa ei haeta konkreettista urheilullista menestystä, vaan hienoja hetkiä joista vuosi muistetaan.

Salibandy MM2015 

10. Naisten salibandyn MM-turnaus

Tampereella järjestettiin naisten salibandyn MM-kisat ja katsomoissa nähtiin ennätysyleisö. Finaalissa kohtasivat Suomi ja Ruotsi ja ottelua oli seuraamassa yli 6500 katsojaa, joka oli uusi naisten MM-kisojen ennätys. Emäntämaan pettymykseksi Suomi hävisi Ruotsille rangaistuslaukauskilpailussa, mutta tapahtumana ja turnauksena kisat olivat hieno kokemus.

Puljujärvi ja Laine, 2015 

9. Jääkiekon nuorten MM-turnaus

Vaikka nuorten MM-kilpailut ovat vielä käynnissä, ovat kilpailut olleet jo menestys. Nuorten Leijonien ottelut ovat loppuunmyytyjä ja myös muissa otteluissa on riittänyt hienosti väkeä. Turnaushan tietysti kruunautuisi Suomen mestaruuteen ja kotiyleisön tuella se on mahdollista.

Gymnaestrada, 2015 

8. Gymnaestrada

Voimistelun Gymnaestrada-tapahtuma järjestettiin heinäkuussa Helsingissä. Neljän vuoden välein järjestettävässä tapahtumassa oli perästi 21 000 osallistujaa 53 eri maasta ja samalla se oli kansainväliseltä osallistujamäärältä suurin Suomessa ärjestetty tapahtuma. Voimistelun riemua kesti lähes viikon ja keräsi upeasti 78 000 katsojaa.

Kimmo Timonen, 2015 

7. Kimmo Timosen uran päättyminen NHL-mestaruuteen

Kimmo Timonen pelasi NHL:ssä yhteensä 15 kauden ajan. Hänen uransa oli katkolla veritulpan jälkeen, mutta hän teki paluun vielä kertaalleen jäille Chicago Blackhawksin kanssa. Timonen pääsi lopettamaan uransa Stanley Cupin voittoon ja pokaalin saatuaan varmasti jokainen suomalaiskannattaja pystyi yhtymään iloon. Samanaikaisesti myös ensimmäisiä potkujaan NHL-kaukaloissa ottanut Teuvo Teräväinen juhli mestaruutta.

Kontiolahti, 2015 

6. Ampumahiihdon MM-kilpailut Kontiolahdella

Kontiolahdella hiihdettiin ampumahiihdon MM-kisat ja jälleen suomalaisten taito isojen kilpailujen järjestäjänä tuli hyvin näkyviin. Kontiolahdella nähtiin hienot kilpailut ja kruununa luonnollisesti Kaisa Mäkäräisen saavuttama MM-mitali, vaikka optisimmat odottivatkin ehkä jopa hieman enemmän.

Kataja, 2015 

5. Katajan koripallomestaruus

Joensuussa koripallomestaruutta oli odotettu pitkään ja hartaasti. Aiempina vuosina Kataja oli lukeutunut aina suurimpien ennakkosuosikkien joukkoon, mutta tällä kaudella sille ei annettu juurikaan mahdollisuuksia. Se selvitti kuitenkin tiensä finaaleihin Bisonsia vastaan. Finaaleissa se menetti ensin jenkkisentterinsä loukkaantumisen vuoksi ja viimeisessä finaalissa sen paras korintekijä Reggie Arnold sai virhetilinsä täyteen, joten monikaan ei ollut valmis laittamaan ropojaan joensuulaisten kippoon finaalien loppuhetkillä. Sen jälkeen kuvaan astui Teemu Rannikko, joka ratkaisi Katajalle kauan odotetun mestaruuden ja Joensuussa otettiin mestaruudesta kaikki ilo irti eikä edes vastustajien leireissä harmiteltu asiaa. Kataja oli sen pitkäjänteisellä työllään ansainnut ja finaalisarja Bisonsia vastaan oli huippujännittävä.

SJK, 2015 

4. Veikkausliigan päätöskierros

Veikkausliiga sai tällä kaudella upean päätöksen, kun ratkaisut tapahtuivat sekä putoamistaistelussa että mestaruusmittelössä päätöskierroksella. Hieno kotimainen futiskausi sai kruununsa, kun SJK kruunattiin Veikkausliigan uudeksi mestariksi.

Shawn Huff, 2015 

3. Koripallon EM-kisat Suomeen 2017

Suomen koripallomaajoukkue pelasi menneenä kesänä jo kolmannen kerran peräkkäin EM-kisoissa ja eteni jälleen alkulohkostaan jatkoon. Tämän vuoden EM-kisat pelattiin ensimmäistä kertaa siten, että alkulohkot oli jaettu neljän maan kesken. Tämä antoi mahdollisuuden myös Suomelle hakea yhtä alkulohkoa vuoden 2017 EM-kisoihin. Valinta kohdistuikin Suomeen ja puolentoista vuoden päästä Susijengi pääsee pelaamaan kotiyleisön edessä. Harvoin Suomessa on päästy järjestämään vastaavan kaliiberin arvoturnauksia ja edellisen kerran EM-korista pelattiin vuonna 1967. Esilämmittelynä tulevana kesänä pelataan nuorten EM-kisat Helsingissä.

Jarkko Nieminen, Roger Federer 

2. Jarkko Niemisen uran lopetus

Suomen kaikkien aikojen tennispelaaja Jarkko Nieminen päätti lopettaa uransa tähän kauteen, mutta päätti lähteä tyylillä. Nieminen järjesti hienon päätöspelin, johon tuli mukaan Roger Federer ja peli myytiin hetkessä loppuun. Nieminen sai arvoisensa jäähyväiset upealle uralleen.

Selänne paita (1) 

1. Leijonalegendojen paitojen jäädyttäminen

Rujompikin herkistyi, kun jääkiekon nuorten MM-kilpailujen yhteydessä nostettiin ensin Saku Koivun, Jere Lehtisen ja Ville Peltosen paidat kattoon ja pari päivää myöhemmin nousi Teemu Selänteen paita. Leijonalegendat saivat arvoisensa tunnustuksen ja kaikki fanit saivat unohtumattoman elämyksen. Hienosti toteutetut kulttuuriteot jotka eivät jättäneet ketään kylmäksi ja vuoden paras säästettiin vuoden loppuun.

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko