Toto saapuu Suomeen!

Rockyhtye Toto saapuu Espooseen ja Tampereelle helmi-maaliskuun vaihteessa 2025.

Rockyhtye Toto saapuu Suomeen helmi-maaliskuun vaihteessa 2025. The Dogz of Oz -nimestä lyhennetty Toto julkisti 10. syyskuuta helmikuussa alkavan Euroopan-kiertueen. 

Kiertue huipentuu Suomen kahteen konserttiin: 28. helmikuuta Espoon Metro Areenalla ja 2. maaliskuuta Tampereen Nokia Arenalla. Kiertue alkaa Ison-Britannian Glasgow'sta 1. helmikuuta. 

Toton kokoonpanossa nähdään kiertueella laulaja-kitaristi Steve Lukather, laulaja Joseph Williams, kosketinsoittaja Greg Phillinganes, rumpali Shannon Forrest, basisti John Pierce, lyömä- ja torvensoittaja Warren Ham ja kosketinsoittaja Dennis Atlas.

Vuonna 1977 Kaliforniassa perustettu Toto on yksi rockhistorian tunnetuimmista yhtyeistä. Kokoonpanon tunnetuimpia hittejä ovat muun maussa Hold the Line, Rosanna ja Africa.

Toto on saanut Africa-kappaleestaan Yhdysvalloissa timanttilevyn yli 10 miljoonan kappaleen myynnillä. Lisäksi Hold The Line on saavuttanut kolminkertaista platinaa yli kolmen miljoonan kappaleen myynnillä ja Rosanna kaksinkertaista platinaa kahden miljoonan kappaleen myynnillä. Kaikkiaan yhtyeen albumeja on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta, ja yhtye striimaa yli kolme miljoonaa päivässä pelkästään Spotifyssa.

Juttua oikaistu 10.9. kello 14.29: Jutussa mainittiin aiemmin virheellisesti, että Toto esiintyisi Helsingissä. Toto tulee esiintymään Espoossa sekä Tampereella.

Lue myös:

    Uusimmat