Noel Gallagher lähti ovet paukkuen Oasiksen riveistä 15 vuotta sitten ja yhtyeen tarina päättyi siihen. Paluun aika on koittanut ja pahus sentään, sitä on odotettu, kirjoittaa MTV Uutisten kulttuuritoimittaja Visa Högmander.
Brittiyhtye Oasis piti alkuvuosinaan 1990-luvulla itseään vaatimattomasti tärkeimpänä rock-yhtyeenä sitten The Beatlesin. Tuo absurdin koominen kuvaus hymähdytti silloin ja hymähdyttää edelleen.
Nyt tuo kuvaus on taas ajankohtainen. Viisitoista vuotta sitten hajonnut Oasis kokoaa rivinsä ensi kesänä ja aloittaa Oasis Live '25 -maailmankiertueen. Tiedotteen mukaan yhtye nousee lavalle Isossa-Britanniassa ja Irlannissa kaikkiaan neljäntoista konsertin verran. Oasiksen keikat Cardiffissa, Manchesterissa, Lontoossa, Edinburghissa ja Dublinissa ovat tiedotteen mukaan yhtyeen ainoat esiintymiset Euroopassa ensi vuonna. Suunnitteilla on kiertueen jatkuminen Euroopan ulkopuolella myöhemmin vuoden 2025 aikana.
Lue myös: Nyt se on varmaa: Oasis palaa
Gallagherin veljekset, 57-vuotias Noel ja syyskuun loppupuolella 52 vuotta täyttävä pikkuveli Liam, ovat siis ainakin pintahaudanneet sotakirveet ja kykenevät taas nousemaan samalle esiintymislavalle – jos kukkopoikaveljesten välinen sopu säilyy sinne asti.
Ehkä paluusta maksettavat puntapinot luovat tarpeeksi ison motivaation sovun säilyttämiseksi.
Myrskyisät vaiheet
Oasis lopetti toimintansa elokuussa 2009, eli hajoamisesta on kulunut näinä aikoina 15 vuotta.
Tuolloin Oasiksen piti esiintyä Pariisissa Rock en Seine -festivaalilla. Yhtyeen konsertti kuitenkin peruttiin Noelin ja Liamin riidan vuoksi vain hetki ennen sen alkamisaikaa. Eri mediat uutisoivat Liamin hajottaneen takahuoneessa Noelin kitaran, mikä oli johtanut konsertin peruuntumiseen.
Pian tapahtuneen jälkeen Oasis perui myös toisen festivaaliesiintymisen Ranskassa, ja yhtyeen manageriporras tiedotti Oasiksen hajonneen. Noel Gallagher ilmoitti eroavansa yhtyeestä, koska ei voinut työskennellä Liamin kanssa enää päivääkään.
Lue lisää: Kommentti: Rakastan ja vihaan sinua, (What’s the Story) Morning Glory? – brittipopin merkkiteos on jo 25-vuotias
Lokakuussa 2009 Liam Gallagher vahvisti Oasiksen lopettaneen toimintansa lopullisesti. Sittemmin Liam on tehnyt musiikkia sekä Beady Eye -yhtyeessä että soolourallaan, Noel puolestaan Noel Gallagher’s High Flying Birds -kokoonpanonsa kanssa. Oasiksen suosiosta molemmat ovat kuitenkin jääneet kauas, vaikka vanhemman veljeksen diskografiaan onkin kertynyt muutamia hyviä musiikillisia hetkiä.
Oasiksen comeback on toistaiseksi kuluvan vuosituhannen toiseksi isoin paluu-uutinen populaarimusiikissa. Edelle menee vain ikonisen Abban paluu levyttäväksi yhtyeeksi Voyage-albumilla 40 vuoden tauon jälkeen vuonna 2021.
Onko Oasikselle tilausta vuonna 2025?
Oasis julkaisi uransa aktiivivaiheen yhteensä seitsemän studioalbumia, joista viimeinen, Dig Out Your Soul, ilmestyi vuonna 2008. Yhtyeen debyyttilevystä Definitely Maybe (1994) alkanut hurja suosio huipentui elokuussa 1996 kahteen jättikonserttiin Englannin Knebworthissa, noin 50 kilometriä Lontoosta pohjoiseen.
Noita aikanaan Iso-Britannian suurimpia konsertteja todisti yhteensä 250 000 ihmistä. Robbie Williams pisti ennätyksen uusiksi vuonna 2003 esiintymällä samassa paikassa kolmena peräkkäisenä iltana yhteensä yli 375 000 hengelle.
Lue lisäksi: Kommentti: Maailman suurin Oasis – manchesterilaiset kukkopojat ja kolmen vuoden kultasuonenveto
Oasiksen paluukeikkojen liput tulevat myyntiin lauantaina. Tarkat myyntitilastot saadaan luonnollisesti vasta myöhemmin, mutta Oasiksen comeback tulee varmasti olemaan isoin asia elävässä musiikissa vuonna 2025.
Mutta onko Oasis yhtye, jolle on tilausta tai tarvetta vuonna 2025, jolloin maailman suosituin artisti on Taylor Swift ja suurimpien artistien konsertit ovat jokaista käännettä ja sekuntia myöten käsikirjoitettuja ja hiottuja esityksiä?
Kyllä on. Oasiksen paluu, jos siihen asti ensi kesänä oikeasti päästään eivätkä Gallagherin veljekset revi toisiltaan silmiä päästä, tulee olemaan uljas triumfi tai jäätävä floppi. Kylmäksi se ei varmasti jätä.