Hittijoulukalenteri on jo monista kaupoista loppu.
Kauppojen hyllyt pursuavat tänäkin vuonna erilaisia joulukalentereita. Perinteisten suklaakalentereiden lisäksi valikoimiin on viime vuosina tullut monia erilaisia elintarvikejoulukalentereita.
Lähtölaskentaa jouluun voi suorittaa syömällä vaikkapa sipsejä, puuroa, olutta tai pähkinöitä sisältäviä joulukalentereita.
Lue myös: Miksi kaupoissa on jo joulu? Kauppias kertoo syyn, miksi joulutuotteet tuntuivat tulleen kauppoihin ennätysaikaisin
Uutuuskalenterista hitti
Tämän kauden suosikiksi ruokakaupoissa on noussut erityisesti yksi uutuusjoulukalenteri. Sen suosio on yllättänyt esimerkiksi K-kaupoissa.
– CandyKing-irtokarkkikalenteri on osoittautunut myyntihitiksi, kertoo Keskon irto- ja sesonkimakeisten tuotepäällikkö Jaana Nousiainen tiedotteessa.
Keskon mukaan pelkästään suklaa- ja karkkikalentereiden valikoima on tänä vuonna laajentunut lähes 20 uutuudella.
Syys–lokakuussa viiden myydyimmän kalenterin joukkoon mahtuivat sekä Mauri Kunnaksen palapeli- että suklaakalenterit, CandyKingin irtokarkkikalenteri, Karl Fazerin suklaakalenteri ja Essencen kosmetiikkakalenteri.
Lue myös: Maistoimme suositut joulukalenterit, yksi herkku sai naaman rullalle: "On tää aika paha!"
Karkkikalenteri suosittu halpojen suklaakalentereiden rinnalla
Ryhmäpäällikkö Juha Nieminen S-ryhmän marketkaupasta kertoo MTV Uutisille irtokarkkikalenterin nousseen hitiksi myös S-kaupoissa.
– Makeiskalentereista suosituimpia ovat olleet perinteiset edulliset suklaakalenterit, mutta uutuuskalenteri CandyKing Irtokarkit -kalenteri on myös kärkisijoilla. Valikoimissa on myös monenlaisia muita vaihtoehtoja kuten laku-, patukka-, keksi-, tee-, kaakao- ja jäätelökalentereita.
Myydyimpien S-ryhmän makeiskalentereiden joukkoon nousevat myös muun muassa Kinder-joulukalenterit sekä Brain Blasterz -joulukalenteri.
Moninkertainen kilohinta
Irtokarkkijoulukalenterissa erilaisia karkkihyllyn suosikkeja on mukana 600 gramman edestä.
Tiktokkaaja Emma Termosen videolta näet, mitä kaikkea kalenteri pitää sisällään. Juttu jatkuu videon alla.
2:42
Moni ei ehkä ole tullut ajatelleeksi karkkien kilohintaa kalenterimuodossa. Irtokarkkikalenterin hinta on tänä syksynä vaihdellut hieman kaupasta riippuen noin 21,95 eurosta 24,95 euroon. Karkkien kilohinnaksi tulee tällöin 36,58–41,58 euroa.
Samat irtokarkit suoraan CandyKingin premium-irtokarkkihyllystä ostettuna sen sijaan maksavat tyypillisesti noin 11–12 euroa kilolta. Erilaisissa tarjouskampanjoissa karkkeja voi saada reilusti alle kympin kilohinnallakin.
K-kaupan 11,95 euron kilohinnalla 600 grammaa irtokarkkeja maksaa 7,17 euroa. Irtokarkkijoulukalenterissa kuluttaja siis käytännössä maksaa pahvista ja muovista mojovan summan: karkit on pakattu jokaisessa luukussa omaan pieneen muovipussiinsa.
Jos joulukalenteriostoksessa siis haluaa säästää jopa 18 euroa, voi karkit valita itse irtokarkkihyllystä ja pakata kotona omaan kestokalenteriinsa.
Lue myös: Mitä ihmettä? Osa tämän vuoden joulukalentereista menee hävikkiin jo nyt
Katso myös: Näin kokoat ja täytät joulukalenterin itse – jopa pienellä budjetilla
1:27