Trump imaisi Naton suurvaltapeliinsä: "Tämä on maailma, jossa emme haluaisi elää"

1:09imgRisto E.J. Penttilä: Trump on valmis jakamaan maailman suurvaltojen etupiireihin.
Julkaistu 05.03.2025 16:06
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Yhdysvallat ei ole muuttanut linjaansa suhteessa Natoon, arvioivat kansainvälisen politiikan asiantuntijat. Yhdysvallat on yhä sitoutunut puolustusliittoon.

Yhdysvaltojen uuden hallinnon täyskäännös suhteessa Ukrainan tukemiseen ravistelee myös Natoa.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Iro Särkkä kuitenkin painottaa, että kysymys Ukrainan turvallisuudesta on erillinen suhteessa Natoon, koska Ukraina ei ole Naton jäsen eikä siksi nauti Nato-maiden oikeuksia.

Ukraina- ja Nato-kysymyksiä yhdistää kuitenkin Venäjä, sillä Nato määrittelee Venäjän uhaksi.

– Se, että presidentti (Donald) Trump keskustelee (Venäjän presidentti Vladimir) Putinin kanssa nakertaa Nato-maiden luottamusta siihen, että tulkitsemmeko me sitä, mitä Venäjä on, samalla tavalla, Särkkä sanoo Huomenta Suomen haastattelussa.

Hänen mukaansa Trumpin ja Putinin väliset keskustelut eivät tarkoita sitä, että Yhdysvalloista on tullut Venäjän liittolainen.

0:43imgVenäjä-suhde nakertaa Nato-maiden luottamusta Yhdysvaltoihin.

Lue myös: Miksi Venäjä saa vain porkkanaa, ja mikä EU:n toimi auttaisi Ukrainaa aidosti? Näin Risto E. J. Penttilä arvioi

Kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E.J. Penttilä katsoo, että Nato on kriisissä, mutta kyseessä on luottamuskriisi Trumpia kohtaan. Hän luonnehtii tilannetta Trump-shokiksi tai Trump-kriisiksi. Tämä ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole muuttanut Naton tuomaa turva jäsenmailleen.

Penttilästä Nato on kuitenkin muuttunut arvopohjaisesta yhteisöstä intressipohjaiseksi yhteisöksi. Trump pitää hänen mukaansa Nato-Eurooppaa omana etupiirinään, ja viime kädessä länsi olisi osa Yhdysvaltain vallankäyttöä. Vastaavasti Trump olisi valmis antamaan Venäjälle ja Kiinalle omat etupiirinsä.

– Tämä on maailma, jossa emme haluaisi elää, mutta tässä me nyt ollaan, Penttilä toteaa.

Penttilän mukaan olemme nyt Trumpin maailmassa, jossa ydinaseita hallitseva kolmikko sanelee muille, mitä tehdään. Tällä tarkoitetaan tässä yhteydessä Yhdysvaltoja, Venäjää ja Kiinaa, vaikka myös eräillä muille Euroopan ja Aasian mailla on ydinaseita.

– Tämä on se kolmiopeli, jota Trump pelaa, Penttilä toteaa.

– Tähän peliin me Eurooppa ollaan jouduttu tulemaan mukaan.

Penttilän mukaan tässä tilanteessa Eurooppa voi saada äänensä kuuluviin vain kehittämällä puolustuskykyään ja kilpailukykyään, jotta siitä tulisi merkittävä vallankäyttäjä muiden joukossa.

Lue myös: 

Risto E. J. Penttilä: Yhdysvaltojen muutos on vasta alussa: "On menossa suuri kokeilu"

Trump julisti kongressille "kultaisen aikakauden vasta alkaneen" – tämän hän mainitsi Ukrainasta

11:59imgRistivetoa eri suuntiin – onko Nato tulossa tiensä päähän? Kuuntele koko haastattelu Naton tulevaisuudesta videolta.

Tuoreimmat aiheesta

Nato