Donald Trump vihjasi kansalaisten kärsivällisyyden olevan koetuksella, jos hän joutuu vankilaan.
Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin historiallinen rikostuomio kuohuttaa edelleen, eivätkä aallot näytä tyyntyvän, päinvastoin.
Trump sanoi Fox Newsin haastattelussa sunnuntai-iltana paikallista aikaa olevansa sinut mahdollisen kotiarestin tai jopa vankilatuomion kanssa.
– Olen ok asian kanssa, Trump sanoi.
– Mutta en usko, että kansalaiset suostuvat siihen. […] Luulen, että kansalaisten olisi vaikea niellä sitä. Tietyssä pisteessä tulee katkeamispiste.
4:13
Viime viikolla New Yorkissa valamiehistö totesi Trumpin syyllistyneen liikeasiakirjojen väärentämiseen niin sanotussa hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä.
Tuomio annettaan näillä näkymin heinäkuussa. Trump todettiin syylliseksi kaikkiin 34 syytekohtaan, ja hän voisi teoriassa saada korkeintaan 20 vuoden vankeusrangaistuksen. Todennäköisempää on, että hän saa ehdollista vankeutta. Trump on jo ilmoittanut aikovansa valittaa tuomiosta.
Vankeustuomio ei estäisi ehdolle asettumista marraskuun presidentinvaaleissa.
Trump: Vaikeampaa perheelleni kuin minulle
Trump kommentoi haastattelussa myös vaimonsa Melania Trumpin jaksamista oikeudenkäynnin aikana.
Pornonäyttelijä Stormy Danielsille maksettujen hyssyttelyrahojen tarkoituksena oli saada näyttelijä pysymään vaiti väitetystä seksin harrastamisesta Trumpin kanssa.
Daniels todisti oikeudessa kertoen yksityiskohtia tapaamisistaan Trumpin kanssa. Hän muun muassa kuvaili Trumpin ottaneen hänet vastaan hotellisviitissä silkkipyjamassa ja heidän harrastaneen seksiä ilman ehkäisyä, BBC kertoo.
Daniels myös väitti Trumpin nukkuvan vaimonsa kanssa erillisissä sängyissä.
– Hän on ihan kunnossa, mutta tämä on ollut todella rankkaa hänelle, Trump sanoi vaimostaan Foxin haastattelussa.
Trump lisäsi, että oikeudenkäynti on ollut monella tapaa rankempaa hänen perheelleen kuin hänelle itselleen.
Daniels kertoi brittilehti The Mirrorille toivovansa, että Trump tuomitaan vankeuteen tai yhteiskuntapalvelukseen työskentelemään heikompiosaisten hyväksi.