Trump lykkää Meksikon ja Kanadan tuontitulleja

2:01imgTrump sopi lykkäävänsä Meksikolle suunniteltuja tuontitulleja kuukaudella.
Julkaistu 03.02.2025 18:01(Päivitetty 03.02.2025 23:56)

STT

Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin Meksikolle ja Kanadalle suunnittelemien tuontitullien voimaantuloa lykätään kuukaudella.

Tuontitullien lykkääntymisestä kertoi alkuillasta Meksikon presidentti Claudia Sheinbaum viestipalvelu X:ssä keskusteltuaan Donald Trumpin kanssa.  

Trump vahvisti tiedon Truth Social -viestipalvelussa.

Lisäksi maat ovat sopineet, että Meksiko lähettää 10 000 kansalliskaartin jäsentä Yhdysvaltain vastaiselle rajalle torjumaan huumekauppaa, Sheinbaum kertoo.

Sheinbaum sanoi, että sopimukseen sisältyy lisäksi Yhdysvaltain sitoumus toimia suuritehoisten aseiden salakuljetuksen estämiseksi Meksikoon. 

Johtajat keskustelivat uutistoimisto Reutersin mukaan puhelimitse tänään maanantaina vain tunteja ennen kuin Meksikoon, Kiinaan ja Kanadaan kohdistuvien Yhdysvaltojen tullimaksujen oli määrä tulla voimaan.

Trumpin mukaan lykkäyksen aikana maat aikovat käydä neuvotteluja, joiden tavoitteena on saavuttaa sopimus maiden välille.

Keskeiset osakemarkkinat niin Euroopassa kuin Wall Streetillä Yhdysvalloissa lähtivät nousuun sen jälkeen, kun Meksikoon kohdistuvien Yhdysvaltojen tuontitullien lykkääntymisestä uutisoitiin.

Neuvottelut Kiinan kanssa vuorokauden sisällä

Yhdysvallat ja Kiina neuvottelevat tuontitulleista todennäköisesti vuorokauden sisällä. Trump kertoi asiasta puhuessaan illalla toimittajille Valkoisessa talossa.

Trump kertoi aiemmin tänään keskustelleensa tulleista myös Kanadan pääministerin Justin Trudeaun kanssa. Illalla Trump sanoi hänen päivän toisen puhelinkeskustelunsa Trudeaun kanssa sujuneen ”erittäin hyvin”, kertoo CNN.

Trudeaun mukaan Trump keskeyttää tullisuunnitelmat Kanadalle 30 päiväksi.

Trump kertoi viikonloppuna aikovansa asettaa tuontitulleja varsin pian myös Euroopan unionille. Sen sijaan Britannia säästynee tulleilta ainakin toistaiseksi.

EU-johtajat käsittelevät kauppasodan uhkaa epävirallisessa huippukokouksessa Brysselissä tänään.

Juttua täydennetty 3.2.2025 kello 21.14 tiedolla Kiinan ja USA:n tulevista neuvotteluista. Kello 22.12, 23.38 ja 23.56 päivitetty tietoa Kanadan ja USA:n välisistä keskusteluista.

Lue myös: 

Yksi kuva kertoo Yhdysvaltojen merkityksestä Suomelle – miten sen käy Trumpin tullisodassa?

Brysselissä valmistaudutaan Trumpin tulleihin – näin kauppasodan uhka saattaa väistyä

Yrittäjien Pentikäiseltä pahaenteinen arvio Trumpin uhkauksesta: "Varautuminen jo liian myöhäistä"

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat