Yhdysvaltain ex-presidentti Donald Trumpin salamurhayritys on vain yksi kymmenistä Yhdysvaltain joukkoampumisista heinäkuussa.
Heinäkuussa tapahtui yhdysvaltalaisen Gun Violence Archive (GVA) tietokannan mukaan viime maanantaihin mennessä yhteensä 41 joukkoampumista.
Vaikka Trumpin ampumistapauksessa kohteena oli tiettävästi vain presidenttiehdokas, kategorioi tietokanta sen mukaan joukkoampumisiin, koska siinä kuoli yksi ja loukkaantui kolme henkilöä. Tietokannassa kriteerinä on neljä tai enemmän loukkaantunutta tai kuollutta.
Samana päivänä kun Trumpia ammuttiin, kuoli tietokannan mukaan yökerhon edustalla Alabaman Birminghamissa joukkoampumisessa neljä ihmistä ja loukkaantui kymmenen. Connecticutin New Havenissä taas loukkaantui ampumisessa neljä henkeä.
Lue myös: Epäilty ampuja oli 20-vuotias hoivakodin työntekijä, jota koulukaverien mukaan kiusattiin nörttilookin takia – tämä hänestä tiedetään nyt
Tänä vuonna jo satoja kuolleita
Yhteensä maanantaihin 15. heinäkuuta mennessä Yhdysvalloissa oli tapahtunut yhteensä 300 joukkoampumista, jossa tekijät poisluettuna kuoli 317 henkilöä. Loukkaantuneita tilastoitiin 1321 kappaletta.
Joukkoampumisen määritelmä ei ole yksiselitteinen. Yhdysvaltalaisen National Institute of Justicen määritelmän mukaan joukkoampumiseksi määritellään tapaukset, joissa on kuollut neljä henkilöä tai enemmän. Tämän kriteerin täyttäviä ampumisia on GVA:n tietokannassa tältä vuodelta 18 kappaletta.
Lue myös: Biden vaatii Trumpiin kohdistuneessa salamurhayrityksessä käytetyn kiväärityypin kieltämistä
Trumpia ammuttiin kiistanalaisella kiväärillä
Trumpin ampumisessa käytettiin AR-15-tyypin puoliautomaattikivääriä. Maan presidentti Joe Biden on tuoreeltaan tapauksen jälkeen vaatinut kyseisen kiväärityypin kieltämistä.
Yhdysvaltain kansallinen kivääriyhdistys viittaa kivääriin Amerikan yleisimmäksi kivääriksi kilpailu-, harjoitus- ja kodinsuojelukäytössä sekä maan suosituimmaksi kivääriksi. Time-lehti kutsui sitä kuitenkin viime vuonna ”Amerikan vaarallisimmaksi aseeksi”, viitaten muun muassa The Washington Postin selvitykseen, jonka mukaan yli puolet maan kuolettavimmista joukkoampumisista oli tehty kyseisellä aseella.
Lue myös: Pykälien ihmemaa vastaan villi länsi – kuinka paljon Suomen ja Texasin aselait eroavat toisistaan?
AR-15-kivääriä on jopa väitetty joukkoampujien ykkösvalinnaksi tekoa varten. Tämä on kuitenkin kiistanalaista. National Institute of Justicen muutaman vuoden takaisen selvityksen mukaan noin kolmasosa kaikista joukkoampumisista tehtiin yhden käden käsiaseella, kuten pistoolilla, ja noin neljäsosa rynnäkkökiväärillä. Valtaosassa tapauksista ase oli hankittu laillisesti.
Aselait ovat toistuva kiistakapula yhdysvaltalaisessa poliittisessa keskustelussa. Oikeus kantaa asetta nähdään perusoikeutena ja pyrkimykset rajoittaa tätä oikeutta törmäävät tiukkaan vastustukseen. Samaan aikaan joukkoampumisia tapahtuu maassa paljon.
6:41