Joe Biden ei aio astua syrjään presidenttikisasta.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on vaatinut edeltäjäänsä Donald Trumpiin kohdistuneessa salamurhayrityksessä käytetyn kiväärityypin kieltämistä.
Epäillyn ampujan hallusta löydettiin AR-15-tyypin puoliautomaattikivääri. Viranomaisten mukaan Trumpin lauantaisessa kampanjatilaisuudessa tapahtuneessa ampumisessa käytetty kivääri oli epäillyn ampujan isän laillisesti ostama.
Las Vegasissa kansalaisoikeusjärjestö NAACP:n kokouksessa puhunut Biden sanoi, että on aika kieltää kyseiset aseet. Hän myös kehotti jälleen amerikkalaisia pysymään maltillisina.
Hän ei silti itse malttanut olla käyttämättä hyökkääviä sanoja puhuessaan ratkaisevassa asemassa oleville mustille äänestäjilleen. Biden sanoi, että Trumpin presidenttikausi on ollut "helvetti mustille amerikkalaisille".
Biden ilkkui Trumpille, joka oli puhunut "mustista työpaikoista" heidän viimeisimmässä väittelyssään.
– Ihmiset, tiedän mikä on mustien työpaikka. Se on Yhdysvaltain varapresidentti, Biden sanoi viitaten kanssaehdokkaaseensa Kamala Harrisiin, joka on Yhdysvaltain ensimmäinen musta naispuolinen varapresidentti.
Lue myös: Uskonnollisia rituaaleja ja tatuointeja – näin maailma on reagoinut Trumpin murhayritykseen
Trump esiintyi puoluekokouksessa side korvallaan – tältä hän näytti
Turvallisuusasiantuntija ihmettelee Donald Trumpin kampanjatilaisuuden turvatoimia
Demokraatit ovat huolissaaan
Uutistoimisto AFP:n mukaan NAACP:n kokouksessa kannatettiin laajalti Bidenin pysymistä demokraattien presidenttiehdokkaana.
Demokraattipiireissä on kuitenkin toistuvasti kehotettu Bideniä luopumaan ehdokkuudesta. CNN:n mukaan demokraatit ovat vedonneet muun muassa mielipidetutkimuksista tunnetun analyytikon Stanley Greenbergin arvioihin. Greenbergin analyysin mukaan Biden on häviämässä vaalit ja vieläpä tavalla, joka aiheuttaa suurta vahinkoa muille demokraattiehdokkaille.
Greenberg on ollut johtava demokraattinen mielipidetutkija vuosikymmenten ajan. Hän on ollut muun muassa Bill Clintonin kahden voitokkaan presidentinvaalikampanjan neuvonantajana.
Uutiskanava CNN:n saamien tietojen mukaan Biden olisi menettämässä asemiaan Trumpiin nähden useassa keskeisessä osavaltiossa. Demokraattirahoitteisen kyselytutkimuslaitoksen tekemän mielipidemittauksen mukaan Biden olisi häviämässä Trumpille 14 osavaltiossa.
Niiden joukossa on myös viisi osavaltiota, joissa Biden voitti viimeksi: Arizona, Georgia, Michigan, Pennsylvania ja Wisconsin.
Demokraattien kansalliskomitea puolestaan haluaa vauhdittaa Bidenin ehdokkuuden virallistamista jo ennen elokuussa pidettävää puoluekokousta, jotta Biden ei jäisi pois Ohiossa järjestettävien parlamenttivaalien äänestyslistalta.
NBC News kertoo saaneensa 20 demokraatin allekirjoittaman kirjeluonnoksen, jossa vaaditaan virtuaalisen nimenhuudon lykkäystä, jolla Bidenin ehdokkuus vahvistetaan.
Biden on itse toistuvasti vannonut pysyvänsä mukana kisassa ja olevansa kunnossa. Biden kertoo jättäytyvänsä pois vain, jos lääkäri toteaa, että hänellä on joku sairaus.
– Luulen, että ainoa asia, jonka ikä tuo mukanaan, on hieman viisautta, ja mielestäni olen osoittanut osaavani tehdä asioita maan hyväksi. Huolimatta siitä, että meille sanottiin, ettemme saa sitä aikaan. Mutta on vielä paljon tehtävää, enkä halua jättää sitä tekemättä, Biden sanoi tiistaina haastattelussa, joka näytettiin CBS:n iltauutisissa.