Yhdysvaltalaismediat kertoivat perjantaina maan viranomaisten saaneen selville, että Trumpia vastaan oli suunnitteilla Iranin masinoima salamurhayritys.
Iranin ulkoministeriö kiistää maan osallisuuden Yhdysvaltain presidentiksi jälleen nousevan Donald Trumpin salamurhahankkeeseen.
Ulkoministeriön tiedottaja kertoi perjantaina Iranin kiistävän kaikki syytökset siitä, että Iran olisi ollut mukana entisten tai nykyisten yhdysvaltalaisviranomaisten salamurhayrityksissä. Iranin ulkoministeriön tiedottaja kutsui väitteitä täysin perättömiksi.
Yhdysvaltalaismediat kertoivat perjantaina maan viranomaisten saaneen selville, että Trumpia vastaan oli suunnitteilla salamurhayritys, jonka takana olisi ollut Iran. Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI kuitenkin esti juonen.
Salamurhasuunnitelmasta kertoivat perjantaina ainakin CNN, Wall Street Journal sekä USA Today.
Viranomaistiedot: Trumpia vastaan oli suunnitteilla kolmaskin salamurhayritys
Kolmelle syytteet
Yhdysvaltain oikeusministeriön mukaan kolmea miestä vastaan on nostettu syytteet suunnitelmaan liittyen. Kaksi syytetyistä on yhdysvaltalaisia ja yksi on iranilainen.
Oikeuden asiakirjojen mukaan Iranin viranomaiset pyysivät iranilaismiestä syyskuussa vakoilemaan Trumpia ja lopulta murhaamaan tämän, mediat kertoivat.
Iranin viranomaiset sanoivat miehelle lokakuussa, että jos suunnitelman laatiminen ei onnistuisi viikossa, tämän tulisi odottaa presidentinvaalien yli.
Wall Street Journalin mukaan asiakirjoissa sanotaan, että Iranin viranomaiset uskoivat Trumpin häviävän vaalit, minkä jälkeen tämä olisi ollut helpompi surmata.
Iranin uskotaan haluavan kostaa Yhdysvaltain vuoden 2020 alussa tekemän iskun, jossa sai surmansa vallankumouskaartin Quds-joukkojen komentaja Qassem Suleimani. Käskyn iskulle antoi tuolloin presidenttinä ollut Trump.
Asiakirjojen mukaan Trump olisi ollut vain yksi Iranin tappolistalla olleista henkilöistä Yhdysvalloissa.