Tshekin miesten jalkapallomaajoukkueella on maanantaina ratkaiseva koitos, kun se kohtaa EM-karsintalohko E:n päätöskierroksella kotona Moldovan. Lisädraamaa otteluun tuli maanantaina kurinpidollista kautta.
Maajoukkue kertoi lähettäneensä kolme pelaajaa kotiin, ja tshekkimedia tiesi kertoa, että syynä on kolmikon vierailu yökerhossa lauantai-iltana.
– Kolme maajoukkuepelaajaa rikkoi olennaisella tavalla joukkueen sisäisiä sääntöjä lauantai-iltana. Jakub Brabec, Vladimir Coufal ja Jan Kuchta jättivät näin maajoukkueen välittömästi, maajoukkuejohdon päätöksellä, Tshekin maajoukkue tiedotti sunnuntaina viestipalvelu X:ssä.
DNES-lehti kertoi, että kolmikko kuvattiin yökerhossa Olomoucissa yhdessä Tshekin jalkapalloliiton johtoon kuuluvan Tomas Neumannin kanssa.
Tshekki tarvitsee ainakin tasapelin Moldovaa vastaan maanantai-iltana Olomoucissa pelattavasta ottelusta. Jos Moldova voittaa, se kuittaa paikan ensi kesänä Saksassa pelattavaan EM-lopputurnaukseen.
Brabec ja Coufal pelasivat Tshekin edellisessä ottelussa täydet 90 minuuttia. Kuchtan vastuu jäi 45 minuuttiin.