Toimittaja-juontaja Tuija Pehkonen odottaa toista lastaan. Ensimmäisen raskauden aikana hän halusi kätkeä vatsansa.
Toimittaja-juontaja Tuija Pehkonen odottaa toista lastaan puolisonsa, ex-lumilautailija Eero Ettalan kanssa. Pehkonen kertoi Instagramissa 6. heinäkuuta, että hänen toinen raskautensa on ollut sillä tapaa todella erilainen kuin ensimmäinen, että hän ei ole halunnut peitellä kasvavaa vatsaansa.
– Silloin tuntui, että halusin pukeutua kaapuihin ja piilottaa vatsani. Siihen aikaan liittyi paljon hähmää ja epämääräisyyttä, joka väritti kaikkia fiiliksiäni. Korona oli sulkenut maailman ympäriltä, ja pää oli monellakin tapaa myllerryksessä. Tällä kertaa tuntuu erilaiselta, Pehkonen kirjoitti asukuviensa yhteyteen.
Kuvia voit selata nuolesta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Hän kertoo, että hänellä on epämukava olo jatkuvasti muuttuvan kropan ja painavan vatsan kanssa, mutta silti hän ollut todella ylpeä raskaudesta.
– En ole halunnut peitellä raskauttani, päinvastoin. Ja on tuntunut kivalta vähän hullutellakin masun kanssa! Aina ei ole ollut ihan helpointa löytää kaapista päällepantavaa, mutta esimerkiksi näin olen ratkonut tätä ongelmaa viime aikoina, Pehkonen kirjoitti.
Pehkonen kertoi toukokuussa, että on kärsinyt raskautensa aikana hypermeesistä, eli raskausajan vakavasta pahoinvoinnista. Hän joutui kerran jopa tiputukseen. Tällä hetkellä hänen pahoinvointinsa on kuitenkin hellittänyt.
– Oksentamista aamusta iltaan, usein 10, välillä 20 kertaa päivässä. Ja pahinta on jatkuva pahoinvointi 24/7. Aamun ensimmäinen ajatus on joka päivä, että olisipa jo ilta, Pehkonen kertoi tuolloin.
Pehkosella ja Ettalalla on entuudestaan yksi poika, joka syntyi syyskuussa 2020.