Tukholman lentokentällä lennot keskeytetty äkillisesti – osa lennoista ohjattu Suomeen

AOP Ruotsi Tukholma poliisi Arlanda lentokenttä turisti matkustus
Kuvituskuva.HENRIK ISAKSSON/IBL/IBL
Julkaistu 09.09.2024 07:08(Päivitetty 09.09.2024 07:35)
Toimittajan kuva
Hanna Vaittinen

hanna.vaittinen@mtv.fi

Kaikki lentoliikenne keskeytettiin Tukholman Arlandan lentokentällä maanantain vastaisena yönä, ruotsalaismediat kertovat.

Ruotsin ilmailuhallituksen (Luftfartsstyrelsen) mukaan Arlandan lentokentällä on havaittu lennokkeja, minkä vuoksi lentokoneet on jouduttu ohjaamaan muille lentokentille. 

Suurin osa lennoista ohjattiin Skavstan ja Nyköpingin lentoasemille, mutta Flightradar-palvelun mukaan ainakin kaksi lentoa laskeutui Turkuun ja Helsinkiin.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan viranomaiset ovat havainneet ainakin neljä erikokoista lennokkia eli dronea. Vielä ei ole kuitenkaan tiedossa tarkemmin, millaisista lennokeista on kyse.

Lentokenttä avattiin uudelleen noin puoli neljältä aamuyöllä paikallista aikaa. Poliisi on aloittanut alustavan tutkinnan lentokenttäsabotaasista ja turvallisuuslain rikkomisesta.

SVT:n mukaan Ruotsin puolustusvoimat sanoo olevansa tietoinen tapauksesta ja olevansa yhteydessä Arlandaan.

– Olemme yhteydessä saadaksemme yleiskuvan tilanteesta, mutta emme ole paikalla, sanoo Mikael Ågren Ruotsin puolustusvoimista.

Lue myös: Paristolaitos liekeissä Ruotsissa: Paikalla räjähtelee, paloa ei edes mahdollista sammuttaa heti

Helsinki-Vantaan ruuhkat: Kaksi tuotetta nousi esiin

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi