Esapekka Lappi lähtee perjantaina käynnistyvään Sardinian MM-ralliin hieman toiveikkaampana kuin kahteen ensimmäiseen osakilpailuun koronatauon jälkeen.
Vaikka ennakkotestejä ei ole tälläkään kertaa ajettuna, oli edellinen kisa Turkissa jollain tapaa Sardinian kaltainen.
– Fiilis on ihan hyvä. Vähän täällä on kuitenkin samoja säätöjä kuin Turkissa. On edes vähän ideaa, että millä säädöillä tällä autolla kannattaa lähteä ajamaan, Lappi sanoo MTV Urheilulle.
– Koetetaan vielä testipätkällä kokeilla muutama pikku juttu, että saataisiin vielä vähän parannettua autoa. Nyt on kuitenkin edes joku pohja, mistä lähteä.
Normaalisti Sardiniassa on ajettu kesällä, mutta koronan takia kilpailu siirrettiin syksyyn. Aamut ovat jo Välimerenkin alueella viileitä ja myös sateita voi olla luvassa. Edellinen kisa Turkissa oli renkaiden suhteen melkoista lottoa ja homman juoni voi olla sama myös Sardiniassa.
– Ykköspätkä on kaikille uusi ja hyvin erilainen, mitä mikään muu pätkä tänä viikonloppuna on. Siellä voi olla ylläreitä luvassa. Ei oikein voi tietää, mitä sieltä tiestä kaivautuu esiin, Lappi ennakoi.
– Iskun paikka se perjantai kuitenkin meille on. Toivotaan, että keli vielä vähän kuivuu, että siitä lähtöpaikasta olisi mahdollisimman paljon hyötyä. Nyt on vähän haastavampaa ymmärtää ja valita, että ottaako kovan vai mediumin iltapäivällä. Se on vähän uhkapeliä, Lappi jatkaa.
Turkin rajussa rallissa Lappi oli lopulta kuudes. Pieksämäkeläinen uskoo, että Sardiniasta voi olla luvassa parempaa.
– Jos voimme oikeasti pysyä koko viikonlopun ajan erossa ongelmista, joita varmasti osalle kuskeista tulee, vauhdin pitäisi olla ihan hyvää.
En sano, että olisimme välttämättä voittovauhdissa, mutta vauhdin pitäisi silti olla parasta, mitä se on ollut koronatauon jälkeen. On meillä mahdollisuus, mutta pitää meidän olla myös onnekkaita, Lappi summaa.
Sardinian MM-ralli on näillä näkymin kauden toiseksi viimeinen kilpailu.
Näyttöjä pitää siis antaa myös ensi vuotta varten. Lapilla sopimusta ensi vuodesta ei ole.
– Ei ole tapahtunut mitään (sopimuksen suhteen). Ensi vuodesta en tiedä muuta kuin, että mahdollisista kisoista on ollut jotain huhua. Siinä ne ovat tärkeimmät uutiset, mitä olen ensi vuodesta kuullut. Ei kun hetkinen, minullahan onkin kolmekymppiset ensi vuonna, Lappi naureskelee.
– En minä puhu kenenkään kanssa, se on managerin hommia. Luulen kuitenkin, ettei muissa tiimeissä ole edes paikkoja auki. Ajat ovat muutenkin aika haastavat. Minulla ei ole sopimuksen suhteen mitään uutisia.