Tuleva opetusministeri lupaa riittävän rahoituksen oppivelvollisuuden laajentamiseen ja "heitteillä olleeseen" ammatilliseen koulutukseen – "Säästää monenlaisia kuluja"

8:23img
Tuleva opetusministeri Jussi Saramo kertoo, miten oppivelvollisuuden laajentamiseen riittää rahaa.
Julkaistu 09.09.2020 10:47
Toimittajan kuva

Eerikki Pitkänen

eerikki.pitkanen@mtv.fi

Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Jussi Saramo lupaa oppivelvollisuuden laajentamiseen riittävästi rahoitusta.

MTV:n Uutisaamussa vieraillut Saramo on toistaiseksi vasemmistoliiton ainoa ehdokas opetusministeri Li Anderssonin tuuraajaksi tämän äitiysloman ajaksi.

Saramo kertoi saaneensa paljon palautetta ammatillisen koulutuksen opettajilta ja oppilaiden vanhemmilta siitä, että nuoret tuntuvat olevan heitteillä koulussa.

– Meillähän on ollut ongelmia esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa, että resurssit eivät ole olleet riittäviä.

Lue myös: Vasemmistoliitto esittää opetusministeriksi Jussi Saramoa – Li Andersson jatkaa puolueen puheenjohtajana myös vanheimpainvapaallaan

Saramo muistutti, että hallitus on jo päättänyt lisätä resursseja lausuntokierroksen jälkeen.

– Kuntaliitto edustaa kuntia ja tietysti on sitä mieltä, että pitää saada enemmän rahaa. Aina niitä haetaan, mutta joka tapauksessa syntyy sellainen ratkaisu, että rahoitus on riittävä, Saramo lupasi.

Saramo totesi aiemmin Ylellä, että oppivelvollisuuden laajentamisen kulut maksavat itsensä takaisin, kun se vähentää nuorten syrjäytymistä ja parantaa työllistymistä.

– Jos me voimme tukea nuoria pysymään koulussa ja hankkimaan ammatin, se tulee säästämään monenlaisia kustannuksia ja tietysti tuomaan verotuloja, Saramo täydensi Uutisaamun haastattelussa.

Katso koko haastattelu videolta!

Tuoreimmat aiheesta

Koulutus