Tuntuuko, että koko ajan on pakko siivota? Mieti, onko syysi hyvä

6:59img
KATSO MYÖS: Miksi kotona ei kannata siivota liikaa?
Julkaistu 04.04.2024 16:33

Maria Aarnio

maria.aarnio@mtv.fi

Moni uskoo siistin kodin tuovan mielenrauhaa, mutta silti useissa asunnoissa pesii kaaos. Siivota ei kuitenkaan tarvitse vain siivoamisen vuoksi, muistuttaa ammattijärjestäjä Ilana Aalto.

Oletko koskaan vienyt kassikaupalla vanhoja vaatteitasi kierrätyskeskukseen? Jälkeenpäin olo oli jotenkin puhdistunut – kuin tavaran hävittäminen olisi avain mielenrauhaan. Toisinaan kuitenkin siivoamme hampaat irvessä ja aivan "vääristä" syistä.

Lue myös: Kokeile näppärää niksiä: Ammattijärjestäjän vinkillä saat muotoon ommellut lakanat helposti viikattua

"Täytyy järjestää, koska anoppi saattaa käydessään kurkata kaappiin"

Aina kodin kaaoksen kesyttäminen ei suju – ei huvita, ei jaksa, ei edes kiinnosta. Silti moni kokee painetta organisointiin. Usein järjestelemiseen ajavat tekijät, joilla ei ole paljoakaan tekemistä esimerkiksi oman innostuksen kanssa.

– Niin sanotut huonot syyt järjestellä kotia liittyvät ulkoisiin paineisiin. Ne lisäävät ihmisen pahaa mieltä epäjärjestyksestä, ammattijärjestäjä Ilana Aalto kuvailee.

– Täytyy järjestää, koska anoppi saattaa käydessään kurkata kaappiin, tai pelkää, että tulee arvostelluksi, tai että naapuri näkee rappukäytävästä sisään. Tai ehkä kaveri on kauhean kiinnostunut järjestelemisestä ja siitä tulee itsellekin paineita.

Osansa laariin kantavat sosiaalisen median kuvat, joissa ihanat beiget kodit tuntuvat pysyvän ikijärjestyksessä. Harva julkaisee kuvia asunnosta, jossa keittiön pöytä tursuu tavaraa tai lasten lelut ovat pitkin lattioita.

–  Hyvät syyt järjestellä ovat sisäisiä. Sellaisia, joilla omaa arkea ja hyvinvointia kotona voi parantaa. Arjen sujuvuus lisääntyy, kun tavarat löytyvät paikoiltaan, niillä on paikat eikä ole niin hirveästi tavaratyötä tehtävänä, Aalto kuvaa.

Lue myös: Ammattijärjestäjä vinkkaa, mistä tavaramäärän karsiminen kannattaa aloittaa: "Se on ehkä se jutun juoni"

"Moni ei niin hirveästi halua ajatella sitä, että tavaran säilyttäminen maksaa"

Kotityöt ja paikoiltaan karanneet tavarat ovat todella tavallinen riidanaihe. Yhtä roina hermostuttaa, toista sekasotku ei vaivaa lainkaan. Tavarapaljouteen liittyy myös muunlaisia kulmia.

–  Moni ei niin hirveästi halua ajatella sitä, että tavaran säilyttäminen maksaa. Toki ihminen voi ajatella, mitä jonkin tuotteen ostaminen maksaa, mutta meillähän on tiloja vain sitä varten, että tavarat pysyvät lämpiminä ja hyvässä kunnossa, Aalto kuvailee.

Kun lapset muuttavat pois isosta omakotitalosta, vanhemmat saattavat silti jäädä – lasten huoneethan täytyy säilyttää, vintti ja kellari ovat täynnä tavaraa eikä autotallikaan kaiu tyhjyyttään.

– Sitten asutaan liian isossa kodissa, koska tavaramäärä kahlitsee sinne. Tuntuu liian isolta urakalta lähteä käymään kaikkea läpi.

Lue myös: "Jännä ilmiö, jonka toimivuudesta moni yllättyy" – tiedätkö, mitä kotitöitä kannattaa tehdä pakkasella?

Miksi kotona edes pitää olla "siistiä"?

Aina ei toki tarvitse olla siistiä. Mutta jos edes joskus olisi.

Se rauhoittaisi.

–  Olen monta kertaa kysynyt asiakkailta, mitä he kodin järjestämisellä pohjimmiltaan tavoittelevat. Ensimmäisellä kerralla yllätyin, että kaikkein yleisimpänä toistettiin sanaa "mielenrauha". Aina, kun olen kysynyt tätä uudestaan, se toistuu. Onhan se hyvä syy järjestää kotia, että saisi poistettua stressiä arjesta.

Jos mielenrauha löytyy jo, tavararöykkiöitä voi suitsia esimerkiksi turvallisuuden nimissä. Jos kellari on tupattu täyteen, esimerkiksi pakkasella sattunutta putkirikkoa voi olla vaikeaa huomata, eikä sähkötaulun tai päävesisulun luokse välttämättä pääse hätätilanteessa lainkaan.

– Tai sauna on varastona, hellalla säilytetään tavaraa. Aina kompastuu kassipinoon, kun yöllä lähtee vessaan. Kodin turvallisuus on tärkeää, Aalto muistuttaa.

Jos kodin saunasta on tullut vain varasto, yksi "älyttömän halpa ja edullinen tapa" parantaa paloturvallisuutta.

Lue myös: Yksi monipuolisimmista siivousvälineistä löytyy kaupan maustehyllystä – joko tiesit nämä niksit?

Lue myös: Amerikkalaistyttö pyysi Auri Kanasen siivoamaan törkykuntoisen kodin  – katso lähtötilanne ja lopputulos!

Lue myös: Koska viimeksi pesit tämän osan? Siivoojan video astianpesukoneesta etoo – älä katso tätä syödessäsi

Katso myös: Näin törkyinen WC puhdistuu sihisten

1:17img

Tällä ympäristöystävällisellä ja nopealla kikalla puhdistat törkyisenkin vessanpöntön kädenkäänteessä.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Osittainen lähde: Ilana Aalto: Vartin voima, 365 nopeaa konstia kodin järjestämiseksi (Atena, 2024) 

Tuoreimmat aiheesta

Siivous