Ullakot tai häkkivarastot on usein ahdettu täyteen puolitärkeitä muistoesineitä ja aiemmissa muutoissa perkaamatta jääneitä laatikoita. Miten sellaisen kaaoksen voisi kesyttää vartissa?
Ammattijärjestäjä Ilana Aalto kirjoitti Vartin taika -teoksen siivoustoimista, joita kodissa voi tehdä 15 minuutissa. Hän uskoo, että varttitunteja viljelemällä voi saada kesytettyä esimerkiksi pursuilevan häkkivaraston.
Lue myös: Älä tuhoa kylpyhuoneen lattiasaumoja "valitettavan yleisellä" siivousvirheellä: "Kestävät sellaista käsittelyä todella huonosti"
Vintti järjestykseen vartissa? Salli mun nauraa, ajattelisi varmasti useampi.
Kellarikomerot, ullakot tai häkkivarastot on usein ahdettu täyteen huonekaluja, vaatteita ja muistoesineitä. Eihän sellaista vuorta voi kivuta vain 15 minuutissa?
– Nämä ovat tiloja, joista ihmiset ajattelevat, ettei läpikäyminen onnistu vartissa. Että on pakko ottaa kaikki tavarat ulos kerralla, järjestää ja viedä takaisin. Mielestäni se kuitenkin on ihan mahdollista, ammattijärjestäjä Aalto sanoo.
Arjessa "ei ole aikaa"
Moni Aallon asiakkaista valittelee, ettei arjesta koskaan löydy aikaa siistimiselle.
Moni uskoo, että järjestystä kotiin voi saada vain tunnin, jopa päivien urakoinnilla. Sen käsityksen Aalto haluaisi muuttaa.
– Haluaisin romuttaa uskomuksia siitä, ettei kellaria voi raivata muuten kuin valtavana jättirysäyksenä, jolloin järjestelemisestä tulee hirveä mörkö ja aloittamiskynnys nousee.
– Asiakkaat sanovat, että varasto jää järjestelemättä, kun ei ole aikaa tai voimia isoihin ponnistuksiin. Ihmiseltä voi myös puuttua molemmat: aika ja voimat.
Lue myös: Kasvatatko to do -listaasi jatkuvasti hommia välttelemällä? Lykkäämisongelmaan apua "tomaattitekniikasta"
Tavarasumasta ei kannata hätääntyä
Aalto uskoo, että tavararöykkiöksi muuttuneen vintin suitsiminen onnistuu neljännestunnissa.
Vartteja toki tarvitaan useampia. Lyhyt, kertaluontoinen rykäys auttaa jo yllättävän paljon.
– Ensimmäisen vartin käyttäisin siihen, että menisin tilaan ja tarkastelisin, mitä siellä on. Ottaisin muistiinpanovälineet, kirjaisin tai ottaisin valokuvia. Miettisin, millaisiin kokonaisuuksiin voisin tätä jakaa.
Yhden vartin voi käyttää myös esimerkiksi yhden pussin läpikäymiseen tai roskien keräämiseen. Tavarasumasta ei kannata hätääntyä.
– Kellarit tai vintit voivat olla sellaisia, ettei niihin edes pääse sisään, koska jo ovella on jotakin. Lähtisin ovensuusta ja ottaisin käsiteltäväksi yhden laatikon. Vartissa ei isoa muuttolaatikkoa pysty käymään kokonaan läpi, mutta osan siitä pystyy, Aalto vinkkaa.
Avukseen hän ottaisi ajastimen. Se vapauttaa järjestelyn taakasta.
– Voi olla rasittavaakin tehdä järjestelyä, jota ei haluaisi tehdä. Ajastin antaa luvan lopettaa, kun 15 minuuttia on täynnä. Tai jos onkin päässyt järjestelykynnyksen yli, voi jatkaa kaikessa rauhassa.
Lue myös: Tähtisiivooja Auri Kananen takoo huikeaa tiliä, vaikka tekee varsinaisen työnsä ilmaiseksi – "Voisi tehdä tosi nopeasti tosi paljon rahaa"
Täydellisyyden tavoittelu ei ole huono asia – joustamaton perfektionismi voi kuitenkin johtaa aikaansaamattomuuteen
Katso myös: Löytyykö sinunkin keittiöstäsi "miljoonalaatikko"? Näin kodin kaaosloota taltutetaan
9:22
Osittainen lähde: Ilana Aalto: Vartin voima, 365 nopeaa konstia kodin järjestämiseksi (Atena, 2024)