Kyse oli niin sanotusta hyssyttelyrahaoikeudenkäynnistä.
Yhdysvaltain entinen ja tuleva presidentti Donald Trump ei saa rangaistusta hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä, mutta tuomio syyllisyydestä jää voimaan, päätti jutun tuomari.
Uutiskanava CNN:n mukaan Trump osallistui tuomionlukuun etäyhteydellä Mar-a-Lago-kartanostaan Floridasta.
Valamiehistö totesi toukokuussa, että Trump oli syyllistynyt vuoden 2016 presidentinvaalien alla kirjanpidon väärentämiseen, kun hän oli peitellyt sitä, että oli maksattanut pornonäyttelijä Stormy Danielsin (oikealta nimeltään Stephanie Clifford) hiljaiseksi kaksikon välisestä väitetystä suhteesta. Trump katsottiin syylliseksi yhteensä 34 syytekohtaan.
Oikeusjutun tuomari Juan Merchan on antoi jo etukäteen ymmärtää, että Trumpille ei määrättäisi vankeustuomiota.
Trump vetosi vielä keskiviikkona Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen, jotta tuomionlukua lykättäisiin. Korkein oikeus hylkäsi anomuksen tuomariäänin 5–4 paikallista aikaa torstaina.
Lue myös: Suomalaisyllätys Jimmy Carterin hautajaisissa: Sibeliuksen Finlandia!
Trumpin asianajajat olivat kirjoittaneet vetoomuksessaan korkeimmalle oikeudelle, että tapauksen käsittely tulisi keskeyttää ja näin estää "vakavan epäoikeudenmukaisuuden ja vahingon aiheuttamisen presidentin toimelle ja liittovaltion hallinnon toiminnalle".
Tuomari Merchan ja New Yorkin valitustuomioistuimet olivat jo aiemmin hylänneet Trumpin anomukset lykätä tuomionlukua.
1:35
Virkaanastujaiset häämöttävät
Alun perin niin sanotun hyssyttelyrahajutun tuomionlukua lykättiin tuomarin päätöksellä sen jälkeen, kun Trump voitti presidentinvaalit marraskuussa.
Trump ja hänen edustajansa ovat väittäneet, että tuomio rikkoisi presidentin koskemattomuutta ja että kyseessä on laiton poliittinen hyökkäys. Merchan linjasi jo joulukuussa, että Trumpilla ei ole presidentin koskemattomuutta tapauksessa.
Trumpin virkaanastujaiset ovat 20. tammikuuta. Hänestä on tulossa ensimmäinen vakavista rikoksista tuomittu ihminen, joka astuu Yhdysvaltain presidentin tehtävään.