Donald Trumpille luetaan tuomio hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä

1:42img
Trumpin hyssyttelyrahajutusta luetaan tuomio
Julkaistu 10.01.2025 05:16

MTV UUTISET – STT

Tuomari on antanut ymmärtää, että Trumpille ei määrättäisi vankeustuomiota.

Yhdysvaltain tulevalle presidentille Donald Trumpille on määrä lukea tänään tuomio niin sanotussa hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä.

Valamiehistö totesi toukokuussa, että Trump oli syyllistynyt vuoden 2016 presidentinvaalien alla kirjanpidon väärentämiseen, kun hän oli peitellyt sitä, että oli maksattanut pornonäyttelijä Stormy Danielsin (oikealta nimeltään Stephanie Clifford) hiljaiseksi kaksikon välisestä väitetystä suhteesta. Trump katsottiin syylliseksi yhteensä 34 syytekohtaan.

Oikeusjutun tuomari Juan Merchan on antanut ymmärtää, että Trumpille ei määrättäisi vankeustuomiota.

Trump voi saapua perjantaiseen tuomionlukuun paikan päälle tai esiintyä istunnossa etänä.

Trump vetosi vielä keskiviikkona Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen, jotta tuomionlukua lykättäisiin. Korkein oikeus hylkäsi anomuksen tuomariäänin 5–4 paikallista aikaa torstaina.

Trumpin asianajajat olivat kirjoittaneet vetoomuksessaan korkeimmalle oikeudelle, että tapauksen käsittely tulisi keskeyttää ja näin estää "vakavan epäoikeudenmukaisuuden ja vahingon aiheuttamisen presidentin toimelle ja liittovaltion hallinnon toiminnalle".

Tuomari Merchan ja New Yorkin valitustuomioistuimet olivat jo aiemmin hylänneet Trumpin anomukset lykätä tuomionlukua.

Virkaanastujaiset häämöttävät

Alun perin niin sanotun hyssyttelyrahajutun tuomionlukua lykättiin tuomarin päätöksellä sen jälkeen, kun Trump voitti presidentinvaalit marraskuussa.

Trump ja hänen edustajansa ovat väittäneet, että tuomio rikkoisi presidentin koskemattomuutta ja että kyseessä on laiton poliittinen hyökkäys. Merchan linjasi jo joulukuussa, että Trumpilla ei ole presidentin koskemattomuutta tapauksessa.

Trumpin virkaanastujaiset ovat 20. tammikuuta. Hänestä on tulossa ensimmäinen vakavista rikoksista tuomittu ihminen, joka astuu Yhdysvaltain presidentin tehtävään.

Tuoreimmat aiheesta

Donald Trump