Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala sanoo MTV Uutisten haastattelussa ymmärtävänsä hyvin niitä ihmisiä, jotka vierastavat television hääohjelmia. Kalliala ei itsekään varta vasten niitä katsele.
MTV:n ja AVAn loppiaisena aloittama Ensitreffit alttarilla-ohjelma on saanut korkeiden katsojalukujen lisäksi aikaan suuren määrän keskustelua, varsinkin sosiaalisessa mediassa.
– Ajattelen niin, että kun naimisiin menee, harkintaa on mieluummin ennen vihkimistä kuin vihkimisen jälkeen. Tällainen ajatus tulee mieleen kelle tahansa, joka tämmöistä ohjelmaa katselee.
– Häät ovat julkinen tapahtuma, halutaan että julkistetaan kahden ihmisen avioliitto. Sen julkistaminen koko maailmalle ohjelmana on sellaista, etten lähtisi mukaan itse. Tämä on siinä mielessä erikoislaatuista, että tässä ei korostu häihin liittyvä romantiikka, vaan tahto.
Kallialan mukaan juuri kiintymys ja tahto ovat ne kaksi asiaa, jotka kristillisessä avioliitossa tulevat esille. Parin kesken on kiintymys, toinen on se että kysytään tahtoa.
– Korostuuko tässä se tahtoaspekti liiankin paljon. Kaksi ihmistä, jotka eivät tunne toisiaan, lupaavat tahtoa.
Myös pappi tavataan ensi kertaa alttarilla
Useissa palautteissa on kyselty avioliittoinstituution arvostuksen perään. Piispa muistuttaa hymyssä suin, että tämä ei suinkaan ole ensimmäinen viihdeohjelma, jossa avioliittoa käsitellään tavalla tai toisella.
Kalliala sanoo, ettei missään nimessä olisi arvostuksen suhteen pessimistinen.
– Viime aikoina avioliitosta on keskusteltu paljon. Se on vahvistanut käsityksen, miten ajantasainen ja tärkeä instituutio se on.
Piispa Kalliala sanoo, ettei luonnollisesti tiedä sarjan tekoprosessia ja taustakeskusteluja. Hän pitää pappeja kaiken nähneinä ammattilaisina.
– Ajattelen kyllä niin, että pappien kokemus on se, että avioliittoja solmitaan mitä erilaisimmissa tilanteissa. Siinä suhteessa tämä ei varmasti ole niin poikkeavaa, kun mitä katsojista ensin tuntuu.
Piispa muistuttaa myös, että luterilaisissa kirkollisissa toimituksissa lähtökohtana on, että ennen toimitusta käydään toimituskeskustelu. Ohjelmassa parit ja pappi tapaavat vasta alttarilla*.
*Oikaisu 9.1. Toisin kuin alkuperäisessä jutussa sanottiin, ohjelmassa hääpareja ei vihi pappi. Vihkiminen on siviilivihkiminen
– Sehän tästä nyt näyttää poistuvan. Tilanne on sen kaltainen, että ei tuollaista kohti ainakaan kannata lähteä pyrkimään.