Yhdysvalloissa tutkijat ovat kehittäneet niin voimakkaan vedenalaisen äänen, että se höyrystää veden.
Ääni syntyy hiustakin ohuemmasta vesisuihkusta, johon kohdistetaan vieläkin ohuempi lasersäde.
LiveSciencen mukaan tuotettu melun taso oli 270 desibeliä. Kuuloliiton mukaan esimerkiksi suihkukone tuottaa 135 desibelin tason.
Techtimes kertoo tutkijoiden havainneen, että laserin osuessa vesisuihkuun se höyrystää veden tuottaen samalla sokkiaallon. Vesisuihkua pitkin edetessään sokkiaalto monistuu muodostaen eräänlaisen ”paineaaltojunan”.
Tutkijat uskovat saavuttaneensa rajan sille, kuinka voimakkaita vedenalaisia ääniä voidaan luoda. Mielenkiintoista kokeilussa on, että siinä ääni repii hajalle käyttämänsä väliaineen.
Tutkijat uskovat löydön auttavan tulevaisuudessa eri tutkimusaloilla, kuten biologian saralla.
Samaa laseria on aiemminkin käytetty fysiikan rajojen kokeiluun. Sillä on ammuttu atomista elektroneja, jolloin atomista on muodostunut lähellä olleiden atomien elektroneja imevä "molekyylitason musta-aukko".