Asiantuntijat varoittavat, että älykkyyden laskun seuraukset voivat vaikuttaa laajasti yhteiskuntaan, jos kehityssuuntaa ei pysäytetä.
Ihmiskunnan älykkyys on laskussa, varoittaa Financial Timesin artikkeli. Tutkimukset osoittavat, että keskittymis- ja ongelmanratkaisukyky heikkenevät eri ikäryhmissä. Ilmiön taustalla on raportin mukaan erityisesti lisääntynyt ruutuaika, teknologian vaikutus ajatteluun sekä koulutusjärjestelmän haasteet.
Artikkelin mukaan erilaiset sähköiset älylaitteet aiheuttavat sen, ettei ihminen käytä omaa ajatteluaan ja päättelyään samalla tapaa. Älypuhelinten jatkuva käyttö heikentää keskittymiskykyä ja tiedonkäsittelyä, kun lyhyet ja nopeat ärsykkeet syrjäyttävät syvällisen ajattelun.
Lue lisää: Keskittymisvaikeudet piinaavat lapsia ja nuoria: "Digitaalinen vallankumous on epäonnistunut monessa suhteessa"
Samalla varhainen koulupäivän aloitus ja unenpuute heikentävät lasten oppimiskykyä.
Artikkelin mukaan myös seurustelu ja parinvalintaan liittyvät asiat ovat murroksessa, eikä kumppanin älykkyydelle laiteta yhtä paljon painoarvoa kuin ennen.
Asiantuntijat varoittavat, että älykkyyden laskun seuraukset voivat vaikuttaa laajasti yhteiskuntaan, jos kehityssuuntaa ei pysäytetä.
Ratkaisuksi ehdotetaan muun muassa ruutuajan rajoittamista, koulutusjärjestelmän uudistamista ja kognitiivisten taitojen kehittämiseen panostamista jo varhaisessa iässä.
10:05Näin digitalisaatio vaikuttaa lasten ja nuorten keskittymiskykyyn ja kasvurauhaan.
Lähde: Financial Times