Tutkijat tunnistivat yleisimpiä pitkittyneen koronan oireita. Todellisuudessa oirelista saattaa kuitenkin olla huomattavasti pidempi.
Tuoreessa tutkimuksessa pyrittiin tunnistamaan, mitkä tavallisesti raportoidut long covid -oireet ovat nimenomaan yhteydessä koronaan verrattuina muihin virusperäisten sairauksien oireisiin. Tutkimustuloksista kerrottiin Oxfordin yliopiston ylläpitämässä Oxford Academy -julkaisussa.
Tutkimuksessa selvisi, että erityisesti long covidille eli pitkittyneelle koronataudulle ominaisia, uniikkeja oireita olisi vain seitsemän. Toisaalta kaikki tutkijat ja lääkärit eivät allekirjoita tutkimuslöydöksiä. Jotkut asiantuntijat ovat kritisoineet niitä, koska long covid -oireiden lista vaikuttaa olevan todellisuudessa paljon laajempi.
Iso tutkimusotos
Tutkimuksen tavoitteena oli etsiä pitkittyneen koronan oireita, jotka esiintyivät tai jatkuivat pidempään kuin yhden kuukauden potilaan saaman koronadiagnoosin jälkeen. Oireiden tuli olla myös poikkeavia muiden yleisten viruksen aiheuttamien hengitystietautien kuten flunssan tai influenssan oireisiin verrattuina.
Selvittääkseen asian tutkijat käyttivät Real-World Data -tietojärjestelmään tallennettuja potilastietoja 122:lta eri terveydenhoitoalueelta Yhdysvalloissa.
He analysoivat yli 17 000 koronapotilaan tietoja, jotka oli tallennettu järjestelmään ennen huhtikuun 14. päivää vuonna 2022, yli 17 000 muun hengitystievirusdiagnoosin saaneen potilaan tietoja aikaväliltä 1.3.2020–1.4.2021 sekä yli 15 000 sellaisen potilaan tietoja, jotka eivät olleet sairastaneet hengitystieinfektioita vuosien 2020 ja 2022 välillä.
Verrattuna muihin viruksen aiheuttamiin hengitystiesairauksiin, long covidiin liittyi muita sairauksia selvästi useammin:
- Sydämen tykytystä
- Hiusten lähtöä
- Uupumusta
- Rintakipuja
- Hengitysvaikeuksia
- Nivelkipuja
- Ylipainoa infektion jälkeisenä ajanjaksona
Seitsemän oireen lista ei tule olemaan lopullinen
Tutkijat päättelivät, että jotkin oireet, jotka tyypillisesti yhdistetään pitkittyneeseen koronaan, eivät esiinny useammin koronavirusdiagnoosin jälkeen kuin muiden hengitystievirusten jälkeen.
– Tutkijat toivovat, että tämä tutkimus auttaa potilaita ja lääkäreitä tunnistamaan helpommin pitkittyneen koronan. Se voi auttaa terveydenhuollon henkilökuntaa tietämään, millaisiin oireisiin kiinnittää huomiota, jos pohditaan olisiko potilaan oireiden taustalla pitkittynyt korona, kertoo neurologi Adnan Qureshi, Missourin yliopistosta Today-lehdelle.
Hän myöntää kuitenkin, ettei tämä seitsemän oireen lista tule olemaan lopullinen.
– Tietoa saadaan jatkuvasti lisää ja on mahdolista, että jotkin oireet eivät nousseet merkittäviksi long-covidiin liittyen tässä analyysissa.
Hänen mukaansa tutkimuksen vahvuus piilee kuitenkin siinä, että tutkimusotos oli suuri.
Lue myös: Heidi on kärsinyt muistikatkoksista, kovista nivelkivuista ja unettomuudesta lähes kaksi vuotta – asiantuntijoiden näkemykset long covidin syistä vaihtelevat
Listata jäi pois tiettyjä oireita
Silti joitakin yleisesti pitkittyneeseen koronaan yhdistettyjä oireita ei pidetty tämän tutkimuksen datan perusteella erityisen merkittävinä juuri long covidia koskien.
Listasta jäivät pois esimerkiksi aivosumu, toimintakyvyn vievä uupumus ja autonomisen hermoston toimintahäiriöt, jotka voivat liittyä esimerkiksi sykkeeseen tai verenpaineeseen.
– Autonomisen hermoston toimintahäiriöt selittävät, miksi joillakin potilailla syke nousee pilviin vain muutaman portaan nousun jälkeen. Tämä oire saattaa olla uudessa tutkimuksessa kuvailtu sanoilla sydämen tykytys, long covid -klinikan johtaja Lawrence Purpura sanoo.
Tutkimustieto myös osittain ongelmallista
Purpuran mukaan sähköisiin terveystietoihin pohjautuva tutkimustieto on kuitenkin myös ongelmallista.
– Ensinnäkin tutkimustulokset ovat riippuvaisia potilaita tutkineiden lääkäreiden long covid -tietotasosta ja taidoista lisätä tieto koronadiagnoosista järjestelmään. Lisäksi useat lievistä koronaoireista kärsivistä potilaista jäävät testaamatta koronan varalta, joten on virheellistä olettaa, ettei kenelläkään kontrolliryhmän yli 15 000 potilaasta olisi koskaan ollut koronaa.
Aikajaksona, johon tutkimuksessa keskityttiin, testattiin koronan varalta eniten niitä potilaita, joilla on ennestään jokin vakava sairaus – toisin sanoen riskiryhmään kuuluvia potilaita.
– Olen nähnyt vastaanotollani useita potilaita, jotka ovat saaneet kaikki rokotteet ja sairastaneet vain lievän koronan, mutta siitä huolimatta sairastuneet pitkittyneeseen koronaan. Olen huolissani siitä, että jättäessämme joitakin long covidin oireita huomioimatta tutkimuksissa, teemme potilaille karhunpalveluksen.
Lue lisää: Muistiongelmia, hengitysvaikeuksia ja sydämentykytystä – milloin long covidin oireet helpottavat?
Hänen mukaansa tutkimuksesta ei tee kattavaa se, että tutkimusotos on iso.
Hän lisää, että tehty tutkimus ei huomioi ollenkaan yhtä merkittävimmistä long covidin oireista, erittäin voimakasta huonovointisuutta, joka johtuu kovasta uupumisesta hyvin vähäisen fyysisen rasituksen jälkeen.
Mount Sinai -sairaalassa kuntoutusinnovaatioiden parissa työskentelevä lääkäri David Putrino pitää ongelmallisena sitä, etteivät useat terveydenhuollon ammattilaiset tiedä kuinka hoitaa kyseistää oiretta.
– He ajattelevat, että potilas on huonossa kunnossa, koska on juuri ollut sairaana, ja pitävät ratkaisuna sitä, että potilaat tekevät enemmän töitä saavuttaakseen paremman fyysisen kunnon.
Putrinon mukaan syy fyysiseen voimattomuuteen ei kuitenkaan piile siinä, että potilas on maannut kaksi viikoa sohvalla toipuen koronasta.
– Heidän verisuonensa ovat tulehtuneet, koska pitkittynyt virus rasittaa edelleen kehoa. Tämän vuoksi mitokondriot, jotka ovat solujen "energiapankkeja", eivät toimi normaalisti, Putrino sanoo.
–Jos potilas ponnistelee väkisin, on se kuin joku antaisi heille myrkkyä. Näin kunto voi romahtaa lopulta viikoiksi.
Lue myös: Keväällä 2021 teholle joutunut Eija kertoo, millaista on elämä pitkittyneiden koronaoireiden kanssa – "Viime keväänä en aina muistanut, minne olin menossa"
Lähteet: Open Forum Infectious Diseases, Today