Tutkijat pyrkivät selvittämään, miten ihmisen tunne merkityksettömyydestä näkyy hänen käytöksessään parisuhteessa.
Kun ihminen kokee menettäneensä merkityksensä, hänestä tulee pakkomielteisempi romanttista kumppaniaan kohtaan, todetaan tuoreessa, Wiley Online Libraryssa julkaistussa tutkimuksessa.
Tämä pakkomielteinen intohimo kumppania kohtaan on yhteydessä myös suurempaan valmiuteen valita äärimmäisiä käyttäytymismalleja ja tehdä uhrauksia elämän muilla osa-alueilla suhteen puolesta, kirjoittaa PsyPost.
Tutkijoiden mukaan tutkimuksen tuloksilla voi olla käytännön vaikutuksia siihen, miten väkivaltainen ja loukkaava käytös kohdataan romanttisissa suhteissa.
Lue myös: Mustasukkaisuus on luonnollinen tunne, mutta osalla se ottaa vallan – "Kuka tahansa voi joutua väkivaltaiseen ja mustasukkaiseen suhteeseen"
Normaalielämässä tuomittavaa käytöstä romantisoidaan elokuvissa
Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää paremmin, miksi jotkut ihmiset päätyvät käyttäytymään äärimmäisesti romanttisissa suhteissa.
Tutkijat nostivat esille myös sen ristiriidan, miten pakkomielteinen käytös usein romantisoidaan populaarikulttuurisissa, vaikka käytös normaalielämässä on kuitenkin moraalisesti väärin ja jopa laitonta.
– Aihe on minulle erittäin tärkeä, koska olen hämmästynyt siitä, miten ihmiset voivat vahingoittaa henkilöä, jota heidän oletetaan rakastavan, tutkija ja tohtoriopiskelija Federico Contu La Sapienzan yliopistosta kommentoi.
Contu ja hänen kollegansa suorittivat kolmen tutkimuksen sarjan tutkiakseen merkityksettömyyden tunteen ja äärimmäisen käyttäytymisen välistä suhdetta romanttisissa suhteissa.
Tutkimuksissa pyrittiin myös selvittämään, kuinka valmiita he ovat tekemään uhrauksia romanttisen kumppaninsa puolesta.
Kuhunkin kolmesta tutkimuksesta osallistui reilut 200 aikuista italialaista, jotka olivat sillä hetkellä parisuhteessa. Tutkimukseen osallistuneet vastasivat tutkijoiden laatimiin kysymyksiin netissä.
Lue myös: "Löysin kymmenittäin avaamattomia kirjekuoria piilotettuina ympäri taloamme" – taloudellinen väkivalta on yleinen lähisuhdeväkivallan muoto, johon on vaikea saada apua
Pakkomielteisesti käyttäytyvät ihmiset voivat huonosti
Tutkijat havaitsivat, että osallistujat, jotka tunsivat olevansa merkityksettömiä, ilmoittivat todennäköisemmin pakkomielteisestä intohimosta kumppaniaan kohtaan, mutta vähemmän todennäköisemmin harmonisesta intohimosta.
Toisin sanoen he, jotka yhtyivät väitteisiin, kuten "Tunnen itseäni nöyryytetyksi" ja "Minua ei kunnioiteta", olivat todennäköisemmin samaa mieltä väittämien kanssa, kuten "Minulla on melkein pakkomielteinen tunne kumppaniani kohtaan", mutta vähemmän todennäköisesti samaa mieltä sellaisista väitteistä kuin "Suhteeni kumppaniini antaa minulle mahdollisuuden kokea erilaisia kokemuksia".
Nämä havainnot viittaavat tutkijoiden mukaan siihen, että kun ihmiset tuntevat yleistä itsearvon, arvokkuuden ja kunnioituksen puutetta, he voivat suunnata ponnistelunsa romanttisiin suhteisiinsa keinona saada takaisin merkityksen tunne.
– Mielestäni tärkein asia, jonka keskivertoihminen voi poimia tästä tutkimuksesta on se, että romanttisia kumppaneitaan kohtaan väkivaltaiset ihmiset tuntevat ennen kaikkea huonoa oloa itseään kohtaan, Contu kommentoi PsyPostille.
Contu kertoo yllättyneensä siitä, että sekä miehiin että naisiin vaikutti sama prosessi, joka sai ihmisen käyttäytymään äärimmäisesti romanttista partneriaan kohtaan tuntiessaan itsensä merkityksettömäksi.
Yksi tutkimuksen rajoitteista oli kuitenkin tutkijoiden mukaan se, että merkityksen tunteen menetystä arvioitiin vain yleisesti, eikä tietyillä elämänalueilla.
On myös epäselvää, auttaako äärimmäinen käyttäytyminen kumppania kohtaan lievittämään havaittua merkityksen menetystä.
Lue myös: Onnettomasta suhteesta toiseen – tällaista on rakkausriippuvaisen elämä: "Suhde muistuttaa vähän kuin vankilaa"
Lue myös: Kumppani vaatii liikaa huomiota – pitääkö erota? Raati vastaa: "Ei se tuosta ainakaan helpota..."
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Katso myös: Välittämistä vai väkivaltaa? Tunnista vaarallinen mustasukkaisuus
12:55
Lähteet: Wiley Online Library, PsyPost