Harva pitää psykopaattisia persoonallisuuden piirteitä houkuttelevina, mutta niitä omaava henkilö onnistuu usein peittämään negatiiviset piirteet matkimalla toista vuorovaikutustilanteessa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan psykopaattiset piirteet miehissä voivat lisätä heidän haluaan esittää omaavansa todellista enemmän prososiaalisia persoonallisuudenpiirteitä, jos sille on tarvetta naisen houkuttelemiseksi, kirjoittaa PsyPost. Tutkimuksesta on uutisoinut myös IFL Science.
THL:n mukaan prososiaalinen käyttäytyminen tarkoittaa muita ihmisiä ja yhteiskuntaa hyödyttävää toimintaa yhteisön käyttäytymissääntöjen ja lakien puitteissa.
Evolutionary Psychological Science -sivustolla julkaistun tutkimuksen mukaan miehillä, joilla on selkeitä psykopaattisia persoonallisuuden piirteitä, rehellisyyden, emotionaalisuuden ja miellyttävyyden persoonallisuuden piirteet lisääntyvät heidän käytöksessään, kun heitä kehotettiin antamaan vastauksia, jotka tekisivät heistä houkuttelevampia naisille.
Lue myös: Mistä tunnistaa psykopaatin? Asiantuntija: Tunnistaminen voi olla erittäin vaikeaa: "Olen itsekin uskonut aika uskomattomia selityksiä"
Psykopaattiset persoonallisuuden piirteet yritetään piilottaa
Psykopaattiset persoonallisuuden piirteet liittyvät muiden oikeuksien ja tunteiden piittaamattomuuteen, empatian puutteeseen ja taipumukseen impulsiivisuuteen sekä aggressiivisuuteen.
Yksilöt, joilla on selkeitä psykopaattisia persoonallisuuden piirteitä, ovat myös yleensä tunteettomia, kylmiä ja välinpitämättömiä muiden kärsimyksen suhteen.
Psykopaateilla on kuitenkin kameleonttimainen kyky sulautua sosiaaliseen ympäristöönsä, jonka avulla he välttävät tulevan tunnistetuiksi "epäsosiaalisiksi saalistajiksi".
Yksi mekanismeista, joilla psykopaattisia ominaisuuksia omaavat henkilöt pyrkivät välttämään heidän persoonallisuudenpiirteidensä näkymisen negatiivisessa valossa, on matkiminen.
Matkimiseen liittyy ilmeiden, äänenkäytön ja vartalon liikkeiden jäljittelyä vuorovaikutuksen aikana. Tämä voi toki olla yleistä kaikilla ihmisillä deittailun yhteydessä.
Lue myös: Ihmisen pimeä puoli – miksi jotkut valitsevat pahuuden? Professori: "Jos näkee, että manipulaatio on omalta kannalta edullisempaa..."
Näin tutkimus toteutettiin
Tutkija Kristopher J. Brazil ja hänen kollegansa halusivat tutkia, muuttavatko psykopaattiset miehet merkittävästi persoonallisuuden piirteitään, kun heille esitellään treffiskenaario.
Kaikki tutkimukseen osallistuneista 164 miehestä oli perustutkinto-opiskelijoita kahdesta Kanadan Ontariossa sijaitsevasta yliopistosta. Suurin osa osallistujista oli valkoihoisia (64 prosenttia) ja sinkkuja (59 prosenttia).
Tutkimuksen alussa kaikki osallistujat täyttivät itsearvioinnin persoonallisuuden piirteistään sekä psykopaattisista ominaisuuksista.
Tämän jälkeen miehille näytettiin video, jossa naisnäyttelijä esiintyi ikään kuin se olisi ollut hänen deittiprofiilinsa. Videolla ollut nainen oli 20-vuotias yliopisto-opiskelija, joka kuvaili olevansa spontaani, hauskuutta rakastava, tunnollinen, sentimentaalinen ja "toivoton romantikko".
Nainen kuvaili täydellisen seurustelukumppaninsa olevan jonkun, joka rakastaa pitää hauskaa, on spontaani, rakastaa seikkailuja, mutta jonka kanssa olisi mukavaa rentoutua ihan vain kahdestaan.
Videon katsomisen jälkeen miesosallistujia pyydettiin täyttämään itsearvioinnit uudelleen, mutta tavalla, joka saisi heidät vaikuttamaan houkuttelevimmilta videolla esiintyneen naisen silmissä.
Lue myös: Joka kymmenennellä on persoonallisuushäiriö – tätä se käytännössä tarkoittaa
Pyydättäessä tekemään vaikutuksen, positiivisia piirteitä liioteltiin
Tulokset osoittivat, että keskimäärin osallistujat esittelivät itsensä rehellisemmiksi, luonteeltaan ulospäin suuntautuvimmaksi, miellyttävämmiksi, tunnollisemmiksi ja hieman avoimemmiksi kokemaan uusia asioita, katsottuaan deittivideon.
Tutkijat eivät havainneet vastauksissa eroa sen välillä, olivatko miehet parisuhteessa tai sinkkuja.
Tulokset viittaisivat siihen, että miehillä olisi keskimäärin tapana muuttaa persoonallisuuden piirteitään – psykopaattisista piirteistä huolimatta –, kun heitä kehotetaan esittäytymään mahdollisimman houkuttelevalla tavalla.
Suurimmat muutokset osallistujien itsearvioinneissa ennen ja jälkeen videon katselun sekä kehotuksen esittää itsensä mahdollisemman houkuttelevasti, olivat sellaisissa persoonallisuuden piirteissä, kuten rehellisyys, emotionaalisuus sekä ulospäin suuntautuneisuus.
Tutkimustiimi havaitsi, että rehellisyyden, emotionaalisuuden ja miellyttävyyden kaltaisissa persoonallisuuden piirteissä enemmän psykopaattisia piirteitä omaavat miehet matkivat paremmin näitä prososiaalisia piirteitä, jos he tiesivät, että se auttaisi saamaan naisen huomion.
Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että vaikka tutkimus valotti osaa miesten sosiaalisesta käyttäytymisestä, kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat yliopisto-opiskelijoita ja tulokset perustuvat heidän itsearviointiinsa.
Lue myös: Selittelyä, vääristelyä ja ovelia väistöliikkeitä – tätä kaikkea henkinen väkivalta on
Lue myös: Luuletko tunnistavasi narsistin? Tällainen on "herkkä narsisti" – ei istu yleiseen mielikuvaan
Katso myös: Mistä tietää, että olisi parempi vain erota? Asiantuntija kertoo ohjenuoran
2:09
Lähteet: PsyPost, THL, Evolutionary Psychological Science, IFL Science.