Tuusulan Lahelassa sijaitsevalla omakotitaloalueella oli sunnuntai-illalla poliisioperaatio.
Paikalla ollut silminnäkijä kertoo MTV Uutisille nähneensä alueella runsaasti aseistautuneita poliiseja ja Karhuryhmän jäseniä.
– Siellä oli aivan järkyttävästi poliiseja aseiden kanssa talojen nurkilla, hän kertoo.
Lukijan lähettämällä videolla näkyy, että paikalla oli useita poliisiautoja ja poliiseja laajalla alueella. Poliisi esti kulun ajoneuvollaan ainakin yhdelle kadulle.
Iltalehden tavoittaman Itä-Uudenmaan poliisin mukaan poliisilla oli paikalla operaatio, johon osallistui useampi partio.
Poliisin mukaan kyseessä oli tarkistustehtävä, johon oli varauduttu usean partion voimin. Poliisi kertoi sunnuintaina, ettei operaatiosta koidu riskiä alueen asukkaille, eikä asukkaiden tarvitse pysytellä sisätiloissa tilanteen takia.
MTV Uutiset ei ole tavoittanut poliisia kommentoimaan tilannetta.