TV5: Marja-Liisa Kirvesniemeltä raju avautuminen sukupuolitestistä: "Siellä oli kaksi miesgynekologia ja minut vietiin pimeään koppiin"

Marja-Liisa Kirvesniemi helmikuu 2007
Marja-Liisa Kirvesniemi hiihdon MM-kisoissa Japanin Sapporossa 2007.Lehtikuva
Julkaistu 10.02.2016 05:29

MTV VIIHDE

Marja-Liisa Kirvesniemi muistelee vuoden 1991 Val di Fiemmen MM-kisoja TV5:n Mertaranta ja legendat -ohjelman ensimmäisessä jaksossa.

TV5:n uusi sarja Mertaranta ja legendat sukeltaa Suomen urheiluhistoriaan huippu-urheilijoiden näkökulmasta.

Sarjassa mukana ovat Marja-Liisa Kirvesniemi, Hanna-Maria Seppälä, Tommi Evilä, Toni Nieminen, Timo Jutila, Minna Kauppi ja Jari Isometsä. Ohjelman juontaa nimensä mukaisesti Antero Mertaranta.

Ensimmäisessä jaksossa muistellaan kolminkertaisen olympiavoittajan, Marja-Liisa Kirvesniemen, uraa, joka on ollut vähintäänkin loistokas.

Matkalle mahtuu myös synkempiä hetkiä. Uransa rajuimmaksi kokemukseksi Kirvesniemi mainitsee ohjelmassa Val di Fiemmen maailmanmestaruuskisat, joissa hän kamppaili perinteisellä tyylillä hiihdetyssä viiden kilometrin kilpailussa hopealle.

"Potkin, huusin ja raivosin"

Huolimatta siitä, että hän oli synnyttänyt nuoremman tyttärensä vain kahdeksaa kuukautta aiemmin, hänet pakotettiin sukupuolitestiin välittömästi Val di Fiemmen kisan jälkeen. 

– Menin automaattisesti doping-testiin, totta kai. Yhtäkkiä hihastani otetaan tiukasti kiinni ja osoitetaan, että minun on mentävä pimeään huoneeseen. Minulla oli naislappu ja yritimme osoittaa, että tuossa nukkuu 8-kuukautinen tytär. Ihmettelin, että enkö saa ketään ihmistä tähän tueksi ja turvaksi, Kirvesniemi muistelee sarjassa.

Marja-Liisa Kirvesniemi 1990

Marja-Liisa ja Harri Kirvesniemi sekä tyttäret Elisa ja Anita kuvattuna Ramsaussa lokakuussa 1990, vain kolme kuukautta ennen Val di Fiemmen vuoden 1991 MM-kisoja.

Kirvesniemi kertoo ohjelmassa, että hänellä oli mukanaan myös todistus, jonka mukaan hänet oli todettu naiseksi jo ennen lasten syntymää. Tästä huolimatta hänet pakotettiin testiin.

– En uskaltanut olla menemättä, kun pelkäsin, että suoritukseni hylätään. Se oli elämäni rajuin kokemus. Siellä oli kaksi miesgynekologia, ja minut vietiin johonkin pimeään koppiin. Toivon, että heille tuli mustelmia. En yleensä ole aggressiivinen, mutta siinä tilanteessa olin. Potkin, huusin ja raivosin.

Myös muut urheilijat olivat järkyttyneitä Kirvesniemen tarinasta. Mertaranta ja legendat -sarjan kaksi muuta naisosallistujaa, Seppälä ja Kauppi, vertasivat hiihtolegendan kokemuksia raiskaukseen.

Mertaranta ja legendat -ohjelma alkaa keskiviikkona 10.2. klo 21.00 TV5:llä.

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto