Työpaikkakiusaaminen jättää syvät arvet: ”En toivo kellekään samaa kohtaloa”

Työpaikkakiusaaminen vie monelta elämänilon. Jatkuva stressi, alakulo, masennus ja pahimmillaan jopa työkyvyn menettäminen ovat seurauksia pitkään jatkuneesta kiusaamisesta. Kiusaamisen lopettaminen voi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa varsinkin, jos kiusaaja on oma esimies tai muussa johtavassa asemassa työ-yhteisössä.

Kiusaaminen loppuu yleensä työpaikan vaihdolla, mutta monen tarinassa kiusaamista on ilmennyt myös seuraavassa työpaikassa. Pahimmillaan työnteko on yhtä tuskaa, eikä kiusattu saa omaa itseluottamustaan takaisin pitkään aikaan kiusaamisen loputtuakaan.

Työurallaan kiusaamista kokeneet jakoivat meille omia kokemuksiaan.

Erilainen joutuu kiusaajien silmätikuksi

Tiiviiseen työyhteisöön voi olla vaikeaa sopeutua, jos vastaanotto on jo alkujaan negatiivinen. Jos et sovi ryhmään, saatat joutua silmätikuksi. Kiusatun työpanosta saatetaan vähätellä ja halveksua.

”Omalla kohdallani syynä työpaikkakiusaamiseen oli 'erilaisuuteni' eli kotona viihtyminen ja perhekeskeisyys, harrastusten vähäisyys, vuokralla asuminen, vaatimattomuus, introvertti luonteenlaatu, avoimuus ja rehellisyys, ahkeruus ja tunnollisuus laadusta tinkimättä sekä etenkin uskonnollinen vakaumukseni, joka aiheutti joissakin työyhteisöni jäsenissä selkeitä ärtymyksen ja turvattomuuden tunteita. Syistä, joita en tiedä, enkä ymmärrä edelleenkään. Kun erehdyin puolustamaan itseäni, ja pyytämään perusteluita työpaikallani ilmenevään epätasa-arvoisuuteen, työtehtävieni vähentämiseen, sekä jatkuvaan kritiikkiin, minusta tehtiin työpaikan syntipukki ja kynnysmatto.”

– Halipatsuijaa, 49 vuotta

”Kiusaaminen ilmeni epäystävällisenä kohteluna, yksin jättämisenä, uskonnollisen vakaumukseni arvosteluna ym. Nyt olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä, vaikka ikää on vasta 36.”

– Kiusattu, 36 vuotta

”Olen ollut epätoivottua seuraa. Se ilmeni niin, että esimerkiksi kun menin ruokalaan toisten seuraan samaan pöytään syömään, muut vaihtoivat pöytää ja jäin yksin. En tänäkään päivänä ymmärrä mistä syrjiminen johtui. Tämä on vain yksi esimerkki kohtelustani.”

– Teresa1, 67 vuotta

Esimies suosii toisia

Monessa kiusaamistapauksessa kiusaaja on esimies, joka saattaa ohjata koko työyhteisön kiusatun kimppuun. Lievimmissä tapauksissa kiusaaminen ilmenee joidenkin työntekijöiden selkeällä suosimisella. Esimiehen suosikit saavat paremmin esimerkiksi työvuorotoiveitaan toteutettua. Vaikeammat tai epämieluisat työtehtävät siirretään vähemmän pidetyille työntekijöille.

”Työsyrjintää, palkan pienennys, rahakkaiden hommien puute ja tietämyksen vähättely.”

– Kallu Hupiainen, 44 vuotta

”Entinen esimieheni jakoi työvuoroja sen mukaan, kuka milloinkin oli hänen kaveripiirissänsä. Jos olin kritisoinut huonoa johtamista, oli edessä kolme viikkoa p****avuoroa. Hän vihjaili muka huonosti tehdystä työstä työnjohtajille, joiden piti taas tulla antamaan kritiikkiä työntekijälle. Työvuoroon kuuluvat tehtävänkuvat muuttuivat kuukausittain, hyvin läheisesti liittyen juuri tuohon pärstäkertoimeen, samoja hommia ei tarvinnutkaan kaikkien vuorolaisten tehdä. Toisten sairaslomista kerrottiin ja epäiltiin sairauden todellisuutta, ennakkoon varattuihin menoihin (lääkäri, hammaslääkäri, fysioterapia) ei yllättäen löytynytkään vapaapäivää. Työvuoroja muutettiin omavaltaisesti kesken työvuorolistan, ja jos asiasta nousi häly, itkujen kautta ja uhkailulla asia käännettiin työntekijän joustamattomuudeksi.”

– 79ov, 35 vuotta

Esimieskään ei saa kiusaajaa kuriin

Kiusaaja purkaa usein omia ongelmiaan kiusaamalla muita.

”Kiusaaja oli tiimissä työskentelevä nainen, joka esitti pomoa ja oli varsinainen nokittelija. Kaikessa tehdyssä oli jotain vikaa ja haukkuja satoi. Asiasta piti kertoa esimiehelle ja tämä vaan lisäsi koppavaa käytöstä.”

– Kyllä nuorikin osaa, 27 vuotta

”Vähättelyä henkisesti. Naureskelua selän takana, juoruilua, siinäpä sitä aluksi.”

– Keijo, 40 vuotta

”Kyse oli lähinnä syrjinnästä. Minua ei kutsuttu syömään muiden kanssa, ei tervehditty, kokouskutsut unohtui vahingossa lähettää minulle, vähäteltiin työpanosta... Paikka oli hieman hierarkkinen... vähäteltiin osan työyhteisön älyä, vaikka kyse ei ollut siitä... On minua kiusattu muuallakin. Nainen osaa olla naiselle susi.”

– Jotkut naiset ovat kummallisia…, 35 vuotta

”Jouduin narsistin uhriksi työpaikallani. Hän oli epäpätevä työhönsä ja varmasti sen takia turvautui toisten haukkumiseen pitääkseen paikkansa. Aluksi hän esitti loukkaavia kommentteja ulkonäöstäni ja töistäni. Pikku hiljaa hän sai mukaansa enemmän ystävättäriä, jotka yhdessä mustamaalasivat kaikkia, jotka uskalsivat olla heidän kanssaan eri mieltä. Sanoin esimiehelle useaan otteeseen asiasta, mutta mitään ei tehty, koska kyseinen kiusaaja on taitava manipuloija, ja osasi mielistellä hänelle tarpeellisia henkilöitä. Lopulta en halunnut/voinut olla edes samassa huoneessa kyseisten henkilöiden kanssa, vaan hain uutta työpaikkaa. Onnekseni pääsin pois, vaikka toisaalta ajattelen, että kiusaajani onnistui siinä, mihin pyrki.”

– Minä, 35 vuotta

Koko työ-yhteisön ilmapiiri tulehtuu

Kiusaamisen seurauksena saattaa koko työ-yhteisön henki kääntyä huonoon suuntaan. Kukaan ei viihdy työssään, eikä uudet työntekijät ainakaan tunne oloaan tervetulleeksi. Työnteko on uuvuttavaa.

”Olen vaativassa asiantuntijatehtävässä ja työpaikallamme on hyytävä ilmapiiri. En koe varsinaisesti olevani kiusattu, mutta töiden tekeminen vain on hyvin epämiellyttävää tällä porukalla. Ennen tuloani työpaikalla on ollut kiusaamissyytöksiä ja henkilökemia-ongelmia on selvitelty pitkän kaavan mukaan. Juoruilu on todella ilkeämielistä kaunojen pöyhimistä (omat haluni juoruta ovat vähentyneet tässä porukassa), kukaan ei ota vastuuta mistään - asia kuuluu aina jollekin muulle, jokainen on oikeassa ja muut väärässä, yhteistyön tekeminen jää yrittämiseksi, jatkuvaa mitätöintiä jne. Onneksi palkka on hyvä ja pienellä vaivalla saa työnsä tehtyä kunhan vain jaksaa olla välittämästä talon tapoihin kuuluvasta jatkuvasta maton vetämisestä alta.”

– ei_jaksa_arkea, 34 vuotta

”Kun työnantajat kiusaa, ei apua tahdo löytyä. Työkaverit eivät uskalla, kun pelkäävät, että heillä on sama kohtalo. Työterveyshuolto ja ’työsuojelupiiri’ eivät myöskään uskalla. Olen kyllä saanut kuulla vaikka mitä, on haistatettu paskat jne. Onneksi ovat jo jääneet eläkkeelle, mutta pelko ja arvet ovat jääneet. Ehkä ne ajan kanssa vähän haalenevat. Työnantajilla piti olla aina pari työntekijää, joihin ’sai’ purkaa pahanolonsa jne. Pari sellaista jotka uskalsi sanoa epäkohdista tai olivat hiljaisia ja arkoja.”

– Liisa K, 50 vuotta

Kiusaaminen jättää elinikäiset arvet

Jo nuorena kiusatuksi joutuminen työpaikalla tai koulussa jättää jälkensä. Moni kokee itsensä arvottomaksi, eikä osaa ottaa kiitosta vastaan tekemästään työstä.

”Ihan eka paikka koostui täysin sairaasta työympäristöstä ravintolan keittiössä, jossa keittiömestarin päivän kohokohta oli minun simputtamiseni ja asiattomat kommentoinnit, kehuskeli vielä useasti kuinka hän oli edellisiä rassukoita kiusannut. Samaisen paikan omistaja oli sellainen nainen, joka mieluusti tuli keittiöön vapaa-aikanaan vaikka vain laiskasti leikkelemään kurkkua samalla sitä itse syöden, ihan vain jotta hän saisi ilkeillä minulle, yksityiselämääni myöten vaikkei tuntenutkaan minua. Sama työpaikka komensi minut 38 asteen kuumeessa töihin ja sain potkut koeajalla sillä olin tuon kuumeen takia myöhästynyt töistä 5 minuuttia. Olin nuori 19-vuotias ja se oli eka paikkani ikinä. Olimme sopineet oppisopimuskoulutuksesta. Olin tuon kokemuksen jälkeen niin rikki ja maahan nujerrettu että pakkasin tavarani ja muutin takaisin sinne mistä olin isompaan kaupunkiin muuttanutkin, pikku kylälle häpeämään ja itkemään ettei minusta koskaan mitään tule.”

– Mariel, 26 vuotta

”Minua kiusattiin neljä vuotta ja kiusaaminen oli päivittäistä. Kiusaaminen jättää ikuiset jäljet, eikä siitä yli pääse ikinä. Nyt olen työttömänä ja pelkään hakea töitä, koska pelkään että taas tulen kiusatuksi! Läheisille olen voinut tuskaani purkaa, olin iloinen, positiivinen, vilkas ja seurallinen ennen kiusatuksi joutumista, nyt minun on vaikea luottaa keneenkään. Olen hiljainen ja sulkeutunut, pelkään kohdata vieraita ihmisiä, en toivo kellekään samaa kohtaloa.”

– blondi, 61 vuotta