Työttömyyden kuluja rahoitetaan velalla – puskurit ovat sulaneet

Työttömyys graffa
Finanssikriisin alun jälkeen TVR:n menot ovat paisuneet jo yli 3,7:ään miljardiin euroon.
Julkaistu 03.04.2015 18:52
Toimittajan kuva

Leea Ollikainen

leea.ollikainen@mtv.fi

@LeeaOlli

Työttömyyden kustannuksia rahoitetaan Suomessa yhä enemmän velalla.

2:07img

Syynä on pitkittynyt taantuma ja kasvanut työttömyys. Työttömiä on jo yli 350 000, heistä 100 000 pitkäaikaistyöttömiä.

– Arvion mukaan joudumme ottamaan velkaa useita satoja miljoonia ja jopa lähes miljardi euroa, kertoo Työttömyysvakuutusrahaston varatoimitusjohtaja Tapio Oksanen.

Summan on valtava, jopa kolmannes rahaston tuloista.

Työttömyyskassoja rahoittavan rahaston velkaantuminen alkoi jo viime vuonna, ja tänä vuonna tahti kiihtyy.

Vaikka työttömyys ei ole yhtä hurja kuin 1990-luvun alun lamassa, työttömyysmenojen rahoittaminen on yhtä vaikeaa.  

– Nämä rahamäärät, joista nyt puhutaan ovat kyllä samaa luokkaa ja jopa suurempiakin.

Syynä on puskureiden sulaminen pitkittyneessä taantumassa. 

– Suhdannepuskurin avulla selvittiin vielä hyvin finanssikriisin jälkeen, kun meillä oli kertynyt paljon varallisuutta.

– Nyt puskurin määrä on ehtynyt.

Työttömyys2

Viime vuonna puskurit sulivat. TRV joutui ottamaan velkaa menojen kattamiseen. Tänä vuonna velka paisuu ja sama meno jatkuu ainakin pari vuotta. 

Lain mukaan Työttömyysvakuutusrahasto voi ottaa velkaa useanakin vuonna, mutta tavoitteena on kulujen kattaminen tuloilla ja puskureiden kasvattaminen lain sallimissa rajoissa.

Maksut nousevat

Käytännössä eduskunta saa jo syksyllä eteensä esityksen työttömyysvakuutusmaksujen korottamisesta.

– Arvioimme, että vuodelle 2016 maksuja joudutaan väkisin korottamaan. 

Siis sekä työntekijöiltä että työnantajilta aiotaan periä nykyisitä suurempia maksuja työttömyyden kuluihin. Nyt työntekijöiden maksu on 0,65 prosenttia palkasta ja työnantajien keskimäärin 2,3 prosenttia.

Tuoreimmat aiheesta

Talous