Hallituspuolueet koolla taloustoimista – pöydällä veronkevennyksiä ja puolustusmenoja

LK Petteri Orpo Riikka Purra
Hallitus kokoontuu tiistaina ja keskiviikkona pohjustamaan kevään puoliväliriihtä eli neuvotteluita lähivuosien taloudenpidosta.Lehtikuva
Julkaistu 04.03.2025 06:13

MTV UUTISET – STT

Hallitus pohjustaa kevään puoliväliriihtä tiistaina ja keskiviikkona.

Hallitus kokoontuu tiistaina ja keskiviikkona pohjustamaan kevään puoliväliriihtä eli neuvotteluita lähivuosien taloudenpidosta.

Seminaarissa tarkastellaan talouden tilannetta hallituskauden puolivälissä ja käydään läpi työryhmän tuoreita ehdotuksia Suomen talouskasvun vauhdittamiseksi.

Tiistaina hallitus kokoontuu Finlandia-talossa, jonne on kutsuttu myös hallituspuolueiden kansanedustajat. 

Tilaisuudessa halutaan STT:n tietojen mukaan kuulla eri puolueiden edustajien kantoja siitä, mitä ehdotuksista voisi edistää ja millä tavalla. Varsinaisia linjauksia ei vielä tehdä.

Tilaisuuden aluksi pääministeri Petteri Orpo (kok.) antaa tilannekatsauksen.

Keskustelua työryhmän ehdotuksista jatketaan keskiviikkona hallituksen kesken valtioneuvoston juhlahuoneistossa.

Hallituksen kasvuriiheksi nimeämä puoliväliriihi järjestetään alue- ja kuntavaalien jälkeen 22.–23. huhtikuuta.

Lukuisia pienempiä toimia

STT:n tietojen mukaan yhden suuren täsmäkeinon sijaan riihessä voi olla odotettavissa yhdistelmä lukuisia erilaisia pienempiä toimia.

Pöydällä ovat esimerkiksi alennukset yhteisöveroon ja marginaaliveroasteisiin eli tuloverotukseen sekä muutokset perintöveroon. Hallituksen ei ole pakko valita näistä vain yhtä, muutoksia on mahdollista tehdä jopa kaikkiin.

Hallituksessa ei ole halua tehdä verohelpotuksia velaksi, vaan menetettäville verotuloille halutaan löytää niitä vastaavat lisäleikkaukset. 

Osa hallituslähteistä luonnehtii tätä haastavaksi, sillä finanssipolitiikan liikkumavara on tiukka. Haasteena on myös, millainen vaikutus veroratkaisuilla todellisuudessa olisi talouskasvulle.

Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen sanoi viime viikolla Helsingin Sanomien haastattelussa, että tuntuviin veronkevennyksiin ei ole varaa.

Pöydällä kevään riihessä ovat myös puolustusmenot, mutta siitä ei välttämättä puhuta vielä ainakaan tiistaina. 

Pidemmällä aikavälillä, hävittäjä- ja laivahankintojen jälkeen, Suomen puolustusbudjetti olisi laskemassa alle kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta, ellei lisähankinnoista päätetä.

Puolustusmenoissa puhutaan jo seuraavan hallituskauden ajasta. Asiasta on kuitenkin tehtävä linjauksia nyt, sillä puoliväliriihessä hallitus laatii julkisen talouden suunnitelman vuosille 2026–2029.

Erilaisia esityksiä ilmassa

Kasvutoimia haarukoinut työryhmä luovutti raporttinsa pääministeri Orpolle perjantaina. 

Työryhmä ehdottaa muun muassa perintö- ja lahjaveron korvaamista luovutusvoiton verotuksella. Vaihtoehtona tälle esitetään sukupolvenvaihdosten toteutuksen helpottamista nykysääntelyä päivittämällä.

Perintöverosta luopumiseen ehdotetaan kytkettäväksi osinkoverouudistus. 

Siinä listaamattomien yhtiöiden henkilöosakkaille jakamien osinkojen verosääntelyä muutettaisiin niin, että nykyinen veronalainen osuus 25 prosenttia nousee viiden vuoden aikana 40 prosenttiin. Osinkoverouudistusta ei suositella tehtäväksi, jos perintöveroa ei poisteta.

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) on muun muassa vaatinut perintö- ja lahjaveron poistamista, osinkoverotuksen yksinkertaistamista sekä suurinta palkkaa saavien verotuksen keventämistä.

EK on myös esittänyt yhteisöveron alentamista viidellä prosenttiyksiköllä 15 prosenttiin nykyisestä 20 prosentista.

Keskuskauppakamarin mukaan yhteisöveron laskeminen jo esimerkiksi kahdella prosenttiyksiköllä 18 prosenttiin parantaisi kiistatta Suomen kilpailukykyä yritysten ja konsernien sijaintipaikkana.

Tuoreimmat aiheesta

Orpon hallitus