Työvoimapula uhkaa talouskasvua – työntekijöitä houkutellaan jopa tubettamisella ja myymäläkuulutuksilla: "Kaikki keinot ovat käytössä"

8:45img
Videolla Keskuskauppakamarin asiantuntija kertoo, mitkä hänestä ovat nopeat lääkkeet vaikeaan tilanteeseen.
Julkaistu 02.09.2021 09:20
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Työvoiman puute hyydyttää yritysten kasvua, kertoo Keskuskauppakamari Uutisaamussa.

Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Mikko Valtonen kertoo, että ongelman taustalla on se, että koronan jälkeisessä talouskasvussa syntyy työpaikkoja, mutta niihin ei löydy sopivaa työvoimaa. Ongelma näkyy hänen mukaansa palvelualoista tekniikan aloihin ja sote-puoleen.

Riskinä Valtosen mukaan on, että jos avoimiin työpaikkoihin ei löydy sopivia tekijöitä, hyytyy myös alkanut talouskasvu.

Lue myös: Työvoimapulasta on tullut jo paha kasvun este yrityksille Suomessa – työttömyys vähentynyt roimasti

"Kaikki keinot käytössä"

Tokmannin johtaja Sirpa Huuskonen kertoo, että ongelma näkyy myös heillä.

Käytännössä työnhakijoista tehdään etsintäkuulutuksia ja kiinnostuneita haalitaan niin myymäläkuulutuksin kuin radiomainoksinkin. Hän kertoo, että jopa tubettajat on pyritty valjastamaan uusien työntekijöiden löytämiseksi.

– Kaikki keinot ovat käytössä, Huuskonen kertoo.

"Pelkään, että tilanne tulee huononemaan"

Valtosen mukaan keskeinen ongelma on niin sanottu kohtaanto-ongelma, jossa meillä on yhtä aikaa paljon työnhakijoita ja työpaikkoja, mutta esimerkiksi puutteellisen koulutuksen vuoksi työnhakijat eivät voi työllistyä avoimena oleviin työpaikkoihin. Lisäksi talouskasvun aikana syntyy hänen mukaansa tarve aivan uusille ihmisille työmarkkinoille.

Keskuskauppakamarin Valtosen mukaan ilmiötä on osattu odottaa jo vuosia, ja siksi ratkaisu eli sopivan koulutuksen tarjoaminen olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten.

– Pahoin pelkään, että tilanne tulee vielä huononemaan.

Lue myös: "Parempi palkka ei tuo lisää osaajia" – Suomi kärsii työvoimapulasta, mutta miten ongelma ratkaistaisiin?

Tuoreimmat aiheesta

Työmarkkinat