Näyttelijä Jennifer Lawrencen iltaleningit paljastavat pintaa yhä enemmän ja enemmän.
Nälkäpeli-elokuvaa tähdittävä Jennifer Lawrence, 21, on tuonut esille tyylitajunsa salat promotessaan uusinta nuortenelokuvaansa. Tiuhaan tahtiin punaisella matolla vaatteitaan vaihtanut Lawrence ihastutti tällä kertaa New Yorkissa tummanvihreässä silkkimekossa, jonka v-kaula-aukko oli uskaliaampi kuin aikaisemmissa edustustilaisuuksista nähty. Calvin Klein Collectioniin kuuluvan asun leikkaus ja pienimuotoinen vyö korosti upeasti jousiampujakaunottaren uumaa.
Lawrence tuli julkisuuteen rooleistaan elokuvista X-Men ja Winter's Bone. Uudeksi Twilight-elokuvaksi povattu Nälkäpeli tosin on nostattanut nuoren naisen parrasvaloihin. 16-vuotiasta Katniss Everdeeniä näyttelevä Lawrence on saanut hurjan hyvät arvostelut roolisuorituksestaan Nälkäpeli-elokuvassa, vaikkakin kirjasarjan fanit olivatkin roolivalintaa hanakasti aluksi vastaan: Everdeenin kuvailtiin olevan mustahiuksinen, päivettynyt ja harmaasilmäinen, eikä Lawrence sopinut kyseiseen muottiin. Elokuvan ohjaaja Gary Ross taas näki Lawrencessa paljon yhtäläisyyksiä elokuvan päähenkilön välillä.
– Hän on rohkea, vahva, itsevarma ja hän tietää kuka on. Jen kuvastaa kaikkea sitä, mitä Katniss on, Ross kertoo.
Nälkäpeli perustuu Suzanne Collinsin kirjoittamaan tieteisromaaniin, jossa nuoret joutuvat taistelemaan hengestään viimeiseen asti karussa tosi-tv-kilpailussa tulevaisuuden Amerikassa. Elokuvan päähenkilön, uhrautuvan ja metsästystaitoisen Katniss Everdeenin, on povattu olevan uusi roolimalli nuorille tytöille.
Lähde: DailyMail, Reuters.com, Popsugar
Kuvat: GettyImages, Splash