Uber-kuljettajien ikävä suhtautuminen näkövammaisten asiakkaiden opaskoiriin käy yhtiölle kalliiksi.
Kyytipalvelu Uber haastettiin vuonna 2014 oikeuteen näkövammaisten asiakkaiden sekä heidän opaskoiriensa syrjinnästä. Kahden vuoden väännön jälkeen Uber määrättiin maksamaan 2,6 miljoonan dollarin eli vajaan 2,2 miljoonan euron korvaukset, ja yhtiö lupasi ottavansa opikseen.
Ja kyllähän maailmaan puhetta mahtuu.
Merkittävää muutosta yhtiön politiikassa ei kuitenkaan ole erään yhdysvaltalaisnaisen kokemusten perusteella tapahtunut, ja kyytipalvelujätti joutuukin jälleen kaivamaan sekkivihkonsa esiin.
Lue myös: Uber raotti lompakkoaan välttyäkseen oikeusjutulta – kuolleen naisen omaiset luopuivat vaatimuksistaan
Uber on nimittäin määrätty maksamaan peräti 1,1 miljoonan dollarin eli runsaan 900 000 euron korvaukset Lisa Irvingille ja labradorinnoutaja Bernielle. Korvaussummasta valtaosa, runsaat 675 000 euroa, paloi tosin oikeuskuluihin
Irving kertoo, että Uber-kuljettajien toistuvasti harjoittaman syrjinnän vuoksi hän on myöhästynyt töistä ja missannut niin omat syntymäpäiväjuhlansa kuin jouluaaton jumalanpalveluksenkin sekä tullut hylätyksi pimeään ja sateeseen.
Tämä kaikki vain siksi, että Uber-kuski ei ole halunnut ottaa kyytiinsä opaskoiran kanssa kulkevaa näkövammaista naista. Irvingin mukaan hänet ja Bernie on jätetty ilman kyytiä yli 60 kertaa.
– Uber on antanut kuljettajiensa jatkaa vammaisia syrjivää toimintaansa ilman seuraamuksia, tapauksen sovittelija kertoi San Francisco Chroniclelle.
Uber yritti tapansa mukaan vedota siihen, että sen kuljettajat ovat itsenäisiä yrittäjiä, eivätkä yhtiön työntekijöitä, mutta meriselitys ei mennyt läpi tälläkään kertaa.
Toisinaan Irving on päässyt sentään kyytiin asti, mutta eräänkin kerran kuljettaja nosti valtavan äläkän Berniestä ja uhkasi hylätä kaksikon tienposkeen.
Erikoista valmennusta
Uber kyllä tutki kuljettajiensa toimintaa vuoden 2016 korvausjupakan jälkeen. Se jopa koulutti kuskejaan siltä varalta, mikäli kyytiin olisi tulossa henkilö opaskoiran kanssa, eikä kuljettaja syystä tai toisesta haluaisi ottaa koiraa kyytiin.
Lue myös: Mies haastaa Uberin oikeuteen pettämisen paljastumisesta – sovelluksen ilmoitukset herättivät vaimon epäilykset
Sen sijaan, että Uber olisi painottanut, kuinka tärkeää on pitää kiinni sekä tasavertaisesta ja syrjimättömästä kohtelusta että sopimuksesta, jonka takia se on jo joutunut maksamaan miljoonia, yhtiö valmensi kuljettajiaan etsimään kyydistä kieltäytymiselle syitä, joita ei voisi pitää syrjivinä.
"Kohdeltava voimassa olevien esteettömyyssäädösten mukaisesti"
Uber on lisännyt myös suomenkielisille verkkosivuilleen opaseläimiä koskevan palautelomakkeen, joka antaa ymmärtää, ettei ongelma todellakaan ole sille uusi.
– Eikö palveluseläintäsi otettu kyytiin? Palveluseläimiä on kohdeltava voimassa olevien esteettömyyssäädösten mukaisesti. Ilmoita palveluseläimeen liittyvästä ongelmasta tässä, sivustolla kerrotaan.
Lue myös: Uberia vastaan nostettu joukkokanne – liikuntarajoitteisille ei aina pystytä takaamaan kyytiä
Lähteet: San Francisco Chronicle, The Verge