Ukrainan sota on lisännyt vesikauhun leviämisen vaaraa

4:14img
Vuonna 2020 MTV Uutiset kertoi tutuissa lomakohteissa leviävästä vesikauhusta.
Julkaistu 19.05.2022 14:43

MTV UUTISET – STT

Aluehallintovirasto suosittelee entistä tiukempia vaatimuksia Suomeen tuotaville rescue-koirille. Taustalla on Ukrainan sota ja sen kasvattama riski rabieksen eli vesikauhun leviämiselle Euroopassa.

Rescue-koirilla tarkoitetaan esimerkiksi lemmikeiksi pelastettuja kulkukoiria. Ukrainalaisia kulkukoiria on viety läheisiin eurooppalaisiin maihin suojaan sodalta, kertoo aluehallintovirasto. Ukrainassa rabiestilanne on huono.

Jo nyt Suomeen tuotavat rescue-koirat on pitänyt rokottaa rabieksen varalta, ja niiden on odotettava lähtömaassa kuukauden. Rokotus ei kuitenkaan poista tautia, jos eläin on saanut tartunnan ennen sitä.

Aluehallintovirasto suositteleekin, että kuukauden jälkeen mitataan koiran vasta-aineet ja eristetään se vielä kolmeksi kuukaudeksi. Vasta neljän kuukauden ja riittävien vasta-ainearvojen jälkeen eläin voisi tulla Suomeen.

Tuoreimmat aiheesta

Koirat