Suomessa ulkomaisia huippuosaajia houkuttelee vaurastumisen sijasta onnellisuus, kertoo tuore tutkimus. Globaali kilpailu osaajista on kuitenkin niin kova, että Suomen tulisi edistää ja markkinoida vetovoimatekijöitään tehokkaammin, sanovat asiantuntijat.
Suomeen ei lähtökohtaisesti tulla vaurastumisen tai matalan verotuksen perässä, vaan poikkeuksellisen hyvän työn, vapaa-ajan ja perheen välisen tasapainon perässä. Näin sanoo Huomenta Suomen lähetyksessä vieraillut Starian toimitusjohtaja Artti Aurasmaa.
Aurasmaan mukaan huippuosaajista on globaalilla tasolla käynnissä niin kova kilpailu, että parhaat tekijät voivat valita, mihin maahan haluavat muuttaa. Miten Suomi pystyisi houkuttelemaan ulkomaisia osaajia paremmin itselleen?
Suomen Startup -yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarisen mukaan Suomen tulisi markkinoida tehokkaammin jo olemassa olevia Suomessa elämiseen liittyviä etuja, mutta myös sujuvoittaa maahan muuttamiseen liittyviä prosesseja.
– Tällä hetkellä iso ongelma on se, että vaikka osaajalla tulisi koulutettukin puoliso mukana, Suomessa työpaikan saaminen on melko hankalaa.
Onko Suomi maa, jossa on hyvä kasvattaa lapset?
Pakarista huolettaa myös, miltä Suomen maakuva näyttäytyy nyt ulkomaisille osaajille.
– Esimerkiksi tällä hetkellä keskustelu rasismin ympärillä Suomessa ei missään nimessä maakuvaa edistä. Onko tämä sellainen paikka, jossa haluaa varmasti kasvattaa lastaan?
Pakarisen mukaan hallitusohjelmaan kirjattu kolmen kuukauden sääntö on herättänyt heidän yrityksissään huolta.
Lue myös: Työministeri Uutisextrassa: Hallitus aikoo tehdä erillisratkaisun ulkomaalaisten huippuasiantuntijoiden kohdalla
Hallitusohjelman mukaan työttömäksi jäänyt maahanmuuttaja voi joutua poistumaan maasta, jos ei löydä uutta työpaikkaa kolmen kuukauden sisällä.
Katso artikkelin alussa olevalta videolta, miten Huomenta Suomessa vierailleet toimitusjohtajat houkuttelisivat ulkomaisia huippuosaajia Suomeen.