Univelkojen kuittaaminen viikonloppuisin ei kannata, esittää tuore tutkimus – "Jojo-nukkuminen" saattaa vain pahentaa arjen univajeen haittoja

nukkuminen uni kuvitus AOP
Univajeesta kärsineiden paino nousi noin kilon yhdeksän päivää kestäneen tutkimuksen aikana.All Over Press
Julkaistu 19.05.2019 22:30

MTV UUTISET – KAUPPALEHTI

Arkena kertyvän univajeen tuhoja ei korjata nukkumalla muutamana päivänä enemmän.

Univajeen haittavaikutukset ovat varsin pitkäkantoisia, amerikkalaistutkijat ovat havainneet tuoreessa Jama Online First -tiedesivustolla julkaistussa tutkimuksessaan.

Jo kaksi vuosikymmentä sitten opittiin, että riittämätön unen määrä aiheuttaa hallaa ihmisen aineenvaihdunnalle. Huonon unen on yhdistetty muun muassa suurempaan ylipainon ja diabeteksen riskiin.

Moni ajattelee kuittaavansa arjen univelat nukkumalla viikonloppuisin enemmän, mutta tutkijoilla on heille huonoja uutisia: aineenvaihdunnan häiriöiden tuhoja ei pysty lieventämään viikonloppulevolla.

Univajeesta kärsineiden paino nousi noin kilon 9 päivässä

Tutkimuksessa havaittiin, että viikonlopun aikana pidempään nukkuvilla univelkaisilla muun muassa insuliinisensitiivisyys laskee huomattavasti enemmän kuin sellaisilla, jotka eivät pyri univajettaan tasaamaan viikonloppulevolla.

Vain kolme huonosti nukuttua yötä laskee selvästi insuliinisensitiivisyyttä eli kehon kykyä siirtää glukoosia verestä kudoksiin insuliinin avulla. Tutkimuksessa tämä kyky laski viikonloppulepoon turvautuneilla peräti 27 prosenttia, kun säännöllisesti huonosti nukkuneilla laskua tuli 13 prosenttia.

Lisäksi univajeesta kärsineiden paino nousi noin kilon yhdeksän päivää kestäneen tutkimuksen aikana.

Tutkijat summaavat, että jojo-nukkuminen – liian vähäisen unensaannin kompensointi viikonloppuisin – ei auta estämään univajeen haittoja, vaan voi jopa pahentaa niitä.

Tuoreimmat aiheesta

Nukkuminen