Rolls-Roycet ovat monien mielikuvissa parhaimmillaan takapenkiltä nautiskeltuna, mutta Kauppalehden koeajama Dawn Black Badge tarjoaa nautintoa myös ratin varressa istuvalle.
Vakiintunut mielikuva Rolls-Roycesta sisältää ajatuksen majesteetillisesta lipumisesta, takapenkiltä alamaisille vilkuttelusta ja keskinkertaisista ajo-ominaisuuksista.
Mielikuva on tietysti yhtä vino kuin Pahkasian tekijöiden huumorintaju. Nykypäivän ”Rollsit” ovat jotain ihan muuta kuin sodanjälkeiset klassikot, 1970-luvun kaapit ja 1990-luvun möykyt. Vaikka dramaattiset ulkoiset eroavaisuudet on helppo havainnoida jo nopealla silmäyksellä, pohjoisitalialaisten vuoristoteiden serpentiinejä rullatessa miettii väkisinkin: ai tällaisiako nyky-Rollsit oikeasti ovatkin.
Lue myös: Rolls-Royce joutui vetämään mainoksen takaisin – räppäri unohti kiinnittää turvavyön
330 000 euron hintalappu – siis ennen veroja
Vielä kymmenen vuotta sitten ei olisi osannut kuvitellakaan, että Rolls-Roycella voi ajaa niin kuin Dawnilla ryskätään neulansilmään ja siitä ulos. Takapyörien pidon raja löytyy helposti ja autoa voi heittää vastaliikkeellä hallitusti pieneen sivuluisuun. Varsinaiseen driftingiin ei toki näin kuninkaallisella kulkurilla innostuta, mutta pieni perän irrotus kireissä mutkissa helpottaa auton asettamista kurvan jälkeen aukeavalle suoralle – ja on tietysti tavattoman lystikästä.
Ennen verojakin yli 330 000 euroa maksava Rolls-Royce Dawn Black Badge on, sporttisesta cabriolet-olemuksestaan huolimatta, vanttera poika, jonka yli kahden ja puolen tonnin massa myös tuntuu. Auto ei kuitenkaan ole mikään merikontti tai pelkkää kuollutta painoa, vaan pikemminkin komeilla muskeleilla varustettu ja miehen painoarvoa lisäävällä massalla viimeistelty jenkkifutiksen linjamies.
Tietyssä mielessä se istuu kuin hanska käteen, mutta Dawnin tapauksessa hansikkaan sovittaminen ja siihen tottuminen vie tovin kauemmin aikaa kuin arkisempien ajopelien kanssa puljattaessa.
Koska Rolls-Royce on peccary-nahkainen kynsikäs eikä mikään one size fits all -tyyppinen villalapanen.
Hollywoodista vuorille
Avo-Rollsit ovat perinteisiä filmitähtiautoja, joilla Hollywoodin kirkkaimmat starat kurvaavat ostoksille Beverly Hillsissä.
Myös Dawn sopii arvokkaaseen lipumiseen ja jopa ahtaaseen kaupunkiliikenteeseen, mutta osoittautuu verrattomaksi kumppaniksi pidemmillä maantievedoilla ja ennen kaikkea dynaamisemmassa ajossa mutkateillä.
Jopa vuoristoteiden serpentiinimäiset mutkayhdistelmät toistuvine kiihdytyksineen ja jarrutuksineen taittuvat Rolls-Royce Dawn Black Badgelta nautinnollisesti.
Tavallista tykimpi
Black Badge -erikoismalliston versio Dawnista poikkeaa tavanomaisesta Dawnista muutoinkin kuin esteettisesti.
Ohjaus on ohjelmoitu tunnokkaammaksi ja urheilullisemmaksi, moottori reagoi kaasupolkimeen terävämmin ja alusta on säädetty tiukemmaksi. Kokonaisuutena ”mustan kyltin” Dawn on perusmallia enemmän ajajan auto ja kuski on enemmän yhtä autonsa kanssa.
Myös esteettiset erot ovat merkittäviä, sillä Black Badgen tunnistaa paitsi mustasta keulakoristeesta myös malliston nimikkovanteista.
Jokapäiväiseen ajoon
Onko Rollsista perheen ykkös-, kakkos- tai edes kolmosautoksi, miettii jokainen uuden Rolls-Roycen ostaja näinä päivinä. Vastaus kuuluu: on siitä.
Esimerkiksi Dawn Black Badge soveltuu aivan kiistattomasti jokapäiväiseen ajoon, kauppareissuille ja työmatkoille ja lasten kuskaamiseen, olettaen että omistaja raaskii rullata sen matkamittariin kilometrejä.
Uuden sukupolven Rollsien käytettävyyden kehittämiseen on panostettu paljon, sillä myös nykyiset ostajat edustavat uutta sukupolvea. He myös ajavat Rollsiaan itse ja moni vieläpä päivittäin.
"Yksiselitteisesti ihastuttava laite"
Maailman eleganteimman cabrioletin tittelistä uskottavasti kamppaileva filmitähtiauto, joka soveltuu vaikka arkisille kauppareissuille. Maantiellä kyyti on valmistajalle ominaiseen tapaan jyhkeää ja majesteettista, mutta sporttiseksi pippuroituna Black Badge -versiona Dawn tuottaa suuren tyydytyksen myös dynaamisemmassa ajossa. Erityisen vaikuttava on ison koneen muhkea vääntö ja laaja maksimisitkeyden alue.
Yksiselitteisesti ihastuttava laite, joka tarjoaa selkeästi omanlaisensa vaihtoehdon markkinoiden kaikille muille rättikattoisille gran turismoille.
Lue myös: Koeajossa järkyttävän iso ja painava taikamatto: Cullinaniin on loihdittu aito Rolls-Roycen henki