Jatkosodan jälkeinen Moskovan välirauhansopimus asetti Suomelle kovat ehdot: Sotakorvaukset oli maksettava, Neuvostoliiton sanelemat järjestöt oli lakkautettava ja Suomessa olevat saksalaiset olisi riisuttava aseista.
Yksi rauhanehdoista jää kuitenkin usein mainitsematta. Suomen oli siivottava edustalleen lasketut 60 000 merimiinaa Suomenlahdesta. Tehtävää suorittivat usein nuoret varusmiehet.
Nuori ja komea miehenalku, 19-vuotias Erik Erwes astui varusmiespalvelukseen 15.11.1946, noin kaksi vuotta jatkosodan päättyneen Moskovan välirauhansopimuksen solmimisen jälkeen.
Palvelus alkoi Katajanokalla, kunnes eräänä päivänä kasarmille saapui pursimies kysymään vapaaehtoisia radistikurssille paikkaamaan sairastuneita varusmiehiä. Erwes tuli valituksi.
– Se oli elämäni onni. En olisi tässä, jos en sinne olisi päässyt, Erwes toteaa.
Erik Erwes kotonaan heinäkuussa 2016.
Suurin osa 60 000 Suomenlahteen lasketusta merimiinasta raivattiin juuri vuosina 1946–1947, kun Erwes suoritti varusmiespalvelustaan. Raivauslaivojen miehistöstä koostuikin pääosin nuorista varusmiehistä.
– Moni kaveri ei ollut edes nähnyt merta, kun maakunnista tuotiin niitä. Venäjä määräsi perustettavaksi miinanraivauslaivaston, johon kuului 2200 miestä ja 200 laivaa. Niistä 2200 miehestä 1500 oli asevelvollisia, Erwes kertoo.
Työtä tehtiin paljon, mutta Erwesin sanoin, eihän 60 000 miinaa millään saa tuhottua muutamassa vuodessa. Miinanraivaustyö Suomenlahdella jatkuu edelleenkin, vaikka sodanaikaiset miinat ovatkin nykyään vaarattomia.
Vaarallinen varusmiespalvelus
Vuosi miinanraivauslaivastossa oli Erwesille ikimuistoinen, eikä vähiten sen vaarallisuuden vuoksi.
– Totta hemmetissä se oli vaarallista. Tiesimme, missä Suomen ja Saksan laskemat merimiinat olivat, mutta emme tienneet, missä 20 000 Neuvostoliiton laskemaa miinaa olivat. Se oli hakuammuntaa. Ja niitähän me aluksi jouduimme raivaamaan, että saimme Leningradin edustan vapaaksi.
Miina tehdään vaarattomaksi Örössä vuonna 1941. SA-kuva.
Toimenkuvan vaarallisuus on selvinnyt Erwesille vasta myöhemmin. Nuori varusmies ei sellaisia asioita ajatellut, kunhan teki, kuten oli käsketty.
– Eikä me sitä ajateltu, että ajetaanko me miinaan vai ei. Me oltiin nuoruudenhulluja... Kyllä sä tiiät 19-vuotiaan kundin, että mitä se on. Ei se mitään tuollaisia mieti.
Miehiä miinalaivalla vuonna 1942. SA-kuva.
Monia tapahtumia liki 70 vuoden takaa on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Erwes muistaa, kuinka miinaekspertti Hugo Putto lähti viimeiselle miinanpurkukeikalleen.
Putto oli yksi muutamista erikoismiinanpurkajista, joka tiukan paikan tullen kutsuttiin paikalle. Takana Puttolla oli kymmeniä onnistuneita miinanpurkuja, mutta Kotkan edustalla jotakin meni pieleen. Erwesin laivue oli tapahtumapaikan läheisyydessä, kun miina räjähti.
Miinaa tehdään vaarattomaksi Örössä vuonna 1941. SA-kuva.
– Sitä ei tiedä kukaan mitä siinä todella tapahtui, oliko hän liian tietäväinen tai huolimaton. Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että vene keinui, miina keinui ja mies keinui. Siinä ei tarvitse paljoa tehdä, että se räjähtää. Kukaan ei tullut kertomaan, koska ne meinaa räjähtää.
Miinanraivaustehtävissä kuoli vuosina 1944–1950 yhteensä 28 miestä, lisäksi 32 miestä vammautui.
Tupakkabisnestä
Jos jokin asia on eritoten jäänyt Erweksen mieleen, on se muonatupakoiden jako. Hän ei itse polttanut, joten kun laivueen jäsenet saivat viikottaisen tupakka-annoksensa, hän kävi niillä vaihtokauppaa maajussien kanssa.
Tupakkatauko miinanraivausaluksella vuonna 1942. SA-kuva.
– Sain heiltä leipää, läskiä ja voita. Meillä oli silloin hemmetin huonot ruoat ja lisäksi saimme myöhemmin tietää, että kokki oli varastanut osan meidän ruoista. Mutta minä pysyin hyvässä kunnossa, Erwes nauraa.
Myös kokki lähti vaihtoon – miehistön nyrkiniskujen saattelemana.
Unohdettu sota maailmankartalle
Varusmiespalveluksen loputtua Erwes on tehnyt paljon kaikenlaista, päällimmäisenä toiminut 40 vuotta yrittäjänä. Samalla hän on toiminut aktiivisesti vuosina 1944–1950 miinoja raivanneiden puolestapuhujana. Nykyään hän toimii muun muassa Helsingin miinanraivaajakilta ry:n puheenjohtajana.
Erik Erwes on julkaissut kirjan jatkosodan jälkeisistä miinanraivaajista.
– Meistä ei puhuta mitään ja mä oon tässä lähtenyt vetämään sellaista vielä loppuaikanani, että siellä oli myös merisota tavallaan, vaikka se oli meren alla.
Eräs hänen aikaansaannoksistaan on Katajanokalle pystytetty muistopatsas.
– Me saatiin varmaan kahdessa kuukaudessa se patsas hankittua ja kaikki kysyivät, että miten se kävi niin nopeasti, niin mä vastasin, että mä lainasin Tarzanilta sen liaanin ja menin sillä paikasta paikkaan, 89-vuotias teräsmies sanoo.
Helsingin Katajanokalle on pystytetty muistomonumentti merimiinojen raivaajille.
Monumentin muistolaatta.
Sittemmin Erwes on saanut huomattavaa tunnustusta ympäri Eurooppaa. Hän kertoo miinanraivaajakillan matkasta Ranskaan, jolloin Champs Elysees –katu suljettiin heidän kulkueensa vuoksi. Edustipa Erwes linnanjuhlissakin viime vuoden itsenäisyyspäivänä.
Ensi vuosi on juhlavuosi: Suomi täyttää 100 vuotta, Helsingin miinanraivaajakilta 20 vuotta ja Erwes itse 90 vuotta. Pitkästä iästä 75 vuotta on kulunut töissä, myös miinanraivaajien asian puolesta.
– Yhtään päivää en pois antais, enkä paljoa kyllä lisäiskään, Erwes nauraa.
Erik Erwes esitteli nuoruudenkuvaansa kotonaan heinäkuussa 2016.