Rehellisiä sota-ajan päiväkirjamerkintöjä! Parikymppinen Martti hinkui rintamalle, mutta pian ajatukset muuttuivat: "Kun ajattelen tulevaisuuttani, ei se näytä kovinkaan valoisalle"

Sodan aikaan parikymppisen Martti Vaaran päiväkirjamerkinnöistä ja valokuvista huokuu aseveljien syvä ystävyys ja veljeys, joka jatkui monilla läpi elämän.  

Alikersantti Vaaran sotataival kulki kenraali Laguksen joukkojen mukana Itä-Karjalaan, Karjalankannakselle ja sieltä Lapin rajoille. 

Talvisota tuli yllätyksenä

Martti Vaara kirjoittaa päiväkirjassaan hieman yli kuukausi ennen talvisodan syttymistä 6. lokakuuta 1939 seuraavasti:

En usko sotaan. Uskon, että Suomi suostuu järjestelyihin. Uskon, että löytyy rauhallinen ratkaisu. Saa nähdä, mitä lähiviikot tuovat tullessaan

Lue myös: Mainilan laukauksista 80 vuotta – miksi Neuvostoliitto pommitti omia maitaan saadakseen Suomen näyttämään syylliseltä?

Sodalta ei kuitenkaan voitu välttyä. Puna-armeija hyökkäsi Suomeen ilman sodanjulistusta ja avasi tulen Karjalankannaksella 80 vuotta sitten 30. marraskuuta 1939 kello 6.50. 

Olin illalla Eeron kämpässä, kuuntelimme radiota Venäjältä. Siellä oltiin aivan viattomia sotaan. Syytettiin Suomea ja aiottiin murskata Suomen sotavoimat. Suomalaiset ovat ampuneet alas kolme lentokonetta, ja neljä tankkia on tuhottu.

Nuori Vaara seurasi talvisotaa kotirintamalta, vaikka halu puolustamaan Suomea oli jo tuolloin suuri. Päiväkirjamerkinnöistä huokuu nuorukaisen into rintamalle.

Kun pääsisin minäkin sitä valtakuntaa ase kädessä luomaan. Suomi suureksi, Viena vapaaksi!

Talvisota taputeltiin 105 päivässä. Sodan tappiot olivat molemmille osapuolille hirvittävät. 

Lue myös: Suomeen hyökättiin tekosyyn varjolla 80 vuotta sitten – animaatio näyttää talvisodan pääkohdat lähes kahdessa minuutissa

Vaara lähtee 26. maaliskuuta päiväjunassa sotaväkeen Ilmajoelle. Talvisota oli loppunut 23 päivää aiemmin.

Into laantui nopeasti

Vuosi sitten oli mies täynnä innostusta ja halua. Nyt olen muuttunut aivan päinvastaiseksi. Pinnaan mikäli palamatta voin. 

Kesäkuussa juuri ennen jatkosodan alkua Vaarasta tuli kiväärimies. Innostus sotaväessä olemisesta oli kuitenkin laimentunut. Vaara alkoi kuitenkin muiden kanssa valmistautua sodan syttymiseen.

Pataljoonalla on lomakielto, ja muutenkin on kaikki järjestetty kuin lähtöä varten. Ehkäpä se kumminkin siitä selviää aivan rauhallisesti.

Sotatoimet Suomessa alkoivat 25. kesäkuuta 1941, kun Neuvostoliiton puna-armeijan ilmavoimat pommitti Helsinkiä, Turkua ja useita muita paikkakuntia. Sota julistettiin ilmahyökkäyksiä seuranneena päivänä, 26. kesäkuuta.

Puolitoista kuukautta sodan alkamisesta. Vaara pääsi huilaamaan varmistusasemaan Laatokan rannalle. Päiväkirjamerkinnoistä selviää sodan toinen seesteisempi puoli. Laatokan vesi on lämmintä, kalaa riittää lautaselle asti ja lepo tulee sotamiehille tarpeeseen. 

Se oli sellaista touhua, että iltaisin kahlasimme miehissä veteen ja veimme nuotan niin pitkälle kuin jalat ylettyivät pohjaan. Sitten vedimme nuotan rannalle. Saimme jonkinlaista saalista, ei erikoisen paljon kuitenkaan.

"Huomenna tapellaan"

On alkukevät vuonna 1942. Miehet lähtivät Karhumäestä ja jäivät pois Syvärin asemalla. Marssin päätteeksi majottauduttiin. Vaara kuvailee, kuinka Rintaman tykkien jyske kaikui korvissa. 

Hiihtoharjoituksia kauniina kevätpäivinä. Pataljoonassa järjestettiin myös hiihtokilpailut. Kuva: Martti ja Eino Vaaran kotialbumi.

Tuli tieto, että huomenna tapellaan. Kello 22 seudussa purettiin teltat ja pataljoona lähti linjoille päin.

Yöllä Vaara oli mukana kylän valtauksessa ja miehet jäivät varmistukseen kukkulalle. 

Kaatui komppanianpäällikkö kapteeni Touri. Kylässä vanja yllätti meidät panssarintorjuntatykillään. Yksi hyökkäysvaunu tuhoutui ja meille tuli lähtö siitä mäeltä.

"Milloin tämä loppuu?"

Kesäkuun alussa vuonna 1943 jääkärit siirtyivät jälleen Syvärille saamaan rintamakokemusta. Päivät Syvärissä menivät vartioiden, harjoitellen ja asemia parannellen. 

Vanha kysymys: milloin tämä loppuu, joko seuraavien kahden vuoden kuluttua?

Korttipelit olivat hyvää vastapainoa rintamakokemuksen kartuttamiselle. Martti ja Eino Vaaran kotialbumi.

Loppu häämöttää

Kuulin aamulla radiosta, että aselepo on solmittu ja ammunta lopetetaan syyskuun 4. päivä kello 8.00 aamulla. Kävin sanomassa tämän suuressa kämpässä pojille, ja he tervehtivät sitä ”hyvä” ja ”hurraa” -huudoilla.

Finaali oli lähellä. Moskovan radio ilmoitti, että välirauha on allekirjoitettu. Ehdot eivät kuitenkaan olleet selvillä.

Saapa nähdä, mihin tässä nyt lähdetään. Tuntuu sille, että suunta on pohjoinen. Vieläköhän tuota piti ruveta tappelemaan sakemannin kanssa. Ilmassa tuntuu olevan vähän sellaista sähköä.

Lue myös: Talvisota vaati yllättäviäkin ponnistuksia: Suomalaisten nokkela "kusi-innovaatio" suojasi hevosen penistä ja pelasti ihmishenkiä

Matka jatkui kohti pohjoista. Miehet majoittuivat Muhoksen Honkakylään. 

Marraskuu 1944: Kun ajattelen tulevaisuuttani, ei se näytä kovinkaan valoisalle. On paljon tehtäviä, jotka eivät ole helppoja toteuttaa. Kotini on huonossa kunnossa, miten siellä oikein talven tarkenee. Palkkani pitäisi riittää äitini ja itseni elatukseen.

Vaaran sota päättyy haavoittumiseen Lapin porteilla.​​​​​​​

Ennen lähtöä siviiliin Vaara käy vielä jättämässä jäähyväiset sairaalaan jääville sotilaille. 

Sääli heitä, sillä tiedän, miten kovasti heillä tekee mieli pois siviiliin, jonne niin kauan on toivottu ja odotettu päästävän. Osa heistä joutuu viettämään sairaalassa vielä kauan.

Kotiin päästyään Vaara nukkui kuin tukki. Lämmintä ruokaa ei ollut tarjolla, sillä äiti ei ollut uskonut, että poika pääsee jo kotiin. 

Tänään minulla oli vielä päälläni ne armeijan kamppeet, jotka mies saa siviiliin lähtiessään. Luodin repimät manttelin selkä ja kaulus olivat aika törkeän näköisiä.

"Sotaa käymätön ei kaikkea sitä voi ymmärtää"

Sodan kosketus -kirjan kirjottanut Seppo Vaara kommentoi rintamakokemuksia Studio55.fi:n lähetyksessä toukokuussa 2016. 

– Kyllä se on jotain aika syvää, kun kokee yhdessä jotain todella rankkaa. Siitä syntyy aseveljeys jo silloin sodan aikana, ja se kantaa kyllä ihan hautaan asti, Vaara kommentoi.

– Se on hyvin syvä juttu, ja minusta tuntuu, että sotaa käymätön ei kaikkea sitä voi oikein ymmärtääkään. Olen vain huomannut, että he ovat todellakin veljiä.

Lähde: Vaara, Seppo 2016. Sodan kosketus, Docendo. Jutun sitaatit on suoria poimintoja kirjasta.