Uransa päättänyt Ville Vahalahti palannut kaikessa hiljaisuudessa TPS:ään – "Katselen, miten huoltopuolen homma toimii"

1.03774238
Kuvavain
Julkaistu 25.07.2019 16:11

Otto Leinonen – MTV URHEILU

Ville Vahalahti on palannut Turun Palloseuraan, mutta ei pelaajan roolissa. Hän on auttanut seuran huoltohenkilökuntaa.

Vahalahti päätti virallisesti uransa syksyllä 2018 ikävän loukkaantumisen takia. Nyt hän on kaikessa hiljaisuudessa palannut TPS:ään, jossa hän voitti urallaan neljä Suomen mestaruutta.

LUE MYÖS: Lopettaneen Ville Vahalahden perhe muuttaa takaisin Turun seudulle – uuden uran kuviot vielä pohdinnassa: "Kirurgin hommat täytyy ainakin unohtaa"

– Minulle ei ole niin tarkkaa toimenkuvaa vielä tehtykään, mutta katselen, miten huoltopuolen homma toimii. Autan heitä missä he ikinä apua tarvitsevatkaan ja auttelen myös Fredrik Norrenaa joukkueenjohtajan tehtävissä, Vahalahti kertoo TPS:n verkkosivustolla. 

Huollon lisäksi joukkueenjohtajan apulaisena Vahalahti auttaa esimerkiksi ulkomaalaisia pelaajia sopeutumaan kaupunkiin. Vahalahti tutustuttaa heitä kaupunkiin ja katsoo, että heillä on kaikki hyvin.

Rooli TPS:ssä on osa Vahalahden uudelleenkouluttamista, jonka vakuutusturva mahdollistaa. Kun Vahalahden ura päättyi loukkaantumiseen, hän saa vakuutuksen kautta korvausta, jonka myötä hänellä on oikeus sekä velvollisuus opintoihin.

LUE MYÖS: Lukko juhlistaa Ville Vahalahtea TPS-ottelussa: "Lupasin, että hoidamme poikien kanssa tämän loppuun"

Vahalahden mukaan kyseessä on sellainen vakuutus, joka on jokaisella pelaajalla. Jos ura päättyy vammaan, vakuutus korvaa sen ja auttaa seuraavaan työhön kuntouksessa. Tutkinto pitää suorittaa viiden vuoden aikana. 

– TPS ei siis maksa minulle palkkaa, vaan kaikki tulee vakuutusyhtiön kautta, joten tämä on win-win-tilanne. Olin juuri ensimmäisissä pääsykokeissa, mutta en päässyt sisään, joten seuraavaksi tulee eteen suunnitelma B, jota aletaan ensi viikolla työstämään ja kyse on todennäköisesti valmentajan tutkinnosta.

Vahalahti ei osaa kuitenkaan sanoa, että onko juuri valmentaminen hänen juttunsa. Huoltajan hommat ovat lähempänä sydäntä. 

Vahalahti pelasi urallaan 977 SM-liigan runkosarjanottelua, joissa syntyi tehot 260+427=687.  

Tuoreimmat aiheesta

Liiga