Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) puolustaa matkaansa Pekingin talviolympialaisiin MTV:n Uutisextran haastattelussa.
Moni länsimaa boikotoi diplomaattisesti talviolympialaisia vastalauseena Kiinan ihmisoikeuspolitiikalle. Kurvinen on ainoa Pohjoismaiden urheiluministeri kisapaikoilla. Urheilusalkkua hoitavan ministerin mukaan Suomi on aina osallistunut arvokisoihin.
– Tämä on ollut meillä pitkä perinne. Suomessa ei ole tehty urheilukisoilla ulkopolitiikkaa. Itse olen ajatellut, että ovat olympialaiset missä tahansa, se on urheiluministerin paikka olla. Olympialaiset ovat urheilun suuri juhla, Kurvinen sanoo.
Kurvisen lähtö Pekingiin on herättänyt paljon arvostelua. Keskustaministeri muistuttaa, että myös Paavo Arhinmäki (vas.) osallistui Sotshin talviolympialaisiin urheiluministerinä vuonna 2014.
– Lähtihän myös Paavo Arhinmäki Sotshiin. Ei Arhinmäellä ollut mitään vaikeuksia Venäjän ihmisoikeusongelmien kanssa, Kurvinen täräyttää.
"Suomi ei ole tehnyt ulkopolitiikkaa arvokisoilla"
Kurvisen mielestä vastuu lähdöstä ei voi olla sektoriministerin vastuulla. Boikottipäätöksen hän sysää ulkopoliittiselle johdolle eli presidentille, pääministerille ja ulkoministerille.
– Ei urheilua voi muusta elämästä ulkoistaa, mutta Suomi ei ole perinteisesti tehnyt arvokisoilla ulkopolitiikkaa. Olisi aika iso muutos meidän historialliseen linjaan, ja jos sellainen tehdään, se kuuluu Suomen ulkopoliittiselle johdolle.
– Minusta on aika outo ja kohtuuton vaatimus esimerkiksi mediassa, että henkilön, joka ei ole edes tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan jäsen, pitäisi tehdä tällainen linjaus.
Urheilijoita tukemaan
Pekingin järjestelyt ovat alkaneet jo Kurvisen edeltäjän, Annika Saarikon (kesk.) aikana. Osa urheilijoista ei ole ollut innostunut ministeritason kisatuesta. Kurvisen mukaan pyyntö kisamatkaan on tullut Suomen Olympiakomitealta.
– He ovat sanoneet, että urheilijoille ja suomalaiselle urheiluyhteisölle on tärkeä asia, että Suomen valtio kunnioittaa olympialaisia.
Myös ulkoministeriö on valmistellut kisareissua.
– Joillekin on syntynyt ajatus, että minä olen hönkimässä sinne ja minä olen varailemassa lentoja ilman urheiluyhteisön tukea. Sehän ei pidä paikkaansa, Kurvinen tulistuu.
Leijona-matsi toiveissa
Antti Kurvinen osallistuu kisoihin vasta niiden puolen välin jälkeen. Hän on mukana ainakin päättäjäisissä. Muut kisakohteet järjestää ja aikatauluttaa Olympiakomitea, kuten Tokion kisoissa.
– Kyllä kiinnostusta olisi, että lätkää ja Leijonien peliä olisi kiva mennä katsomaan. Sen verran voin tunnustaa inhimillisen seikan, olympialaisiin matkaava ministeri summaa.
Pekingin talviolympialaisten avajaiset järjestetään 4. helmikuuta. Kisat päättyvät 20. helmikuuta.
MTV:n Uutisextra MTV3-kanavalla lauantaisin kello 19.10. Katso pitempi versio Kurvisen haastattelusta MTV-palvelussa.